Kirjaudu ▼
 

Osakestrategi: Pelko päihittää nyt kaiken järkevyyden

© Brendan McDermid / Reuters
Osakestrategi: Pelko päihittää nyt kaiken järkevyyden
Yhdysvalloissa osakekurssit jatkoivat roimassa pudotuksessa.
16.1.2016 09:45
Taloussanomat-Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Osakekurssit palasivat torstain nousun jälkeen lasku-uralle Yhdysvalloissa perjantaina. Samalla laajan Standard & Poor's 500 -indeksin päätöskurssi putosi alimmalle tasolleen sitten viime elokuun 25. päivän. Päivän aikana S&P käväisi enimmillään jo 3,3 prosentin alamäessä ja oli kevään 2014 tasolla. Pörssivuoden alku on ollut kaikkien aikojen surkein Yhdysvalloissa.

Standard & Poor's 500 -indeksi päätyi lopulta 2,2 prosenttia miinukselle 1 880,33 pisteeseen. Suuryhtiöiden Dow Jones sulkeutui 2,4 prosenttia edellispäivää alempana 15 988,08 pisteeseen. Teknologiaosakkeisiin painottunut Nasdaq jäi puolestaan 2,7 prosenttia miinukselle ja 4 488,42 pisteeseen.

Kursseja kurittivat eilen edelleen öljymarkkinoiden turbulenssi, Kiinan tilanne sekä päivän tilastojulkistuksista muun muassa Yhdysvaltain tuoreet vähittäismyyntiluvut. Kauppojen myynti laski joulukuussa 0,1 prosenttia marraskuusta, mikä sinällään oli ekonomistien odottamaa tahtia uutistoimisto Bloombergin kyselyssä. Sijoittajia kuitenkin huolestuttaa nyt, miten maailmantalous kehittyy ja toipuuko Yhdysvaltain talous odotetulla tavalla.

US Trustin strategisti Joe Quinlan totesi uutistoimisto Bloombergille, että markkinoiden katse on nyt erityisesti öljyssä ja energiasektorissa.

– Tämä on yksi niistä hetkistä markkinoilla, jolloin pelko päihittää kaiken järkevyyden. Meidän täytyy vain pinnistellä tämän paniikkijakson yli ja siirtyä eteenpäin, Quinlan sanoi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Raakaöljyn hinta oli eilen taas reippaassa laskussa. WTI-laadun tynnyrihinta teki nykyisen laskun alimman noteerauksen. Hinta painui jälleen alle 30 dollariin, missä se kävi jo tämän viikon tiistaina, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003. Myös Pohjanmeren Brent oli alle 30 dollarissa.

New Yorkin pörsseissä nähtiin epävarmassa markkinatilanteessa myös poikkeuksellisen kovia yhtiökohtaisia pudotuksia. Esimerkiksi odotettua heikommista myyntiodotuksista alkuvuodelle kertonut sirujätti Intel laski peräti 9,1 prosenttia. Maailman suurin rahastoyhtiö BlackRock puolestaan putosi 4,3 prosenttia, kun sen viime vuoden viimeisen neljänneksen tulos jäi markkinaodotuksista.

16.1.2016 09:45
Taloussanomat-Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Tagit pörssit

Kommentit (56)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jos pelko on markkinoilla järkevä ei todellakaan jää ottamaan tappioita muiden myydessä pää hiessä, vaan järkevä myy osakkeensa ja ostaa ne myohemmin takaisin edulliseen hintaan.
Anonyymi: sfadsfadfadf 16.1.2016 9:56

Anonyymi
Pelko pois Rosmarie.

Markkinat ovat aina oikeassa. Vai eikö markkinoilla ole oikeaa tietoa tilanteesta.

Jos kerta USA kasvaa, EU heikosti mutta kuitenkin ja Kiinassa kasvu on 5 - 6 prossan luokaa. Intiakin kasvaa hyvää vauhtia.

Sen täytyy olla halpa öljy ja Venäjän pakotteet jotka niittävät satoaan ?
Anonyymi: syvä_kurkku 16.1.2016 9:59

Anonyymi
Kanatta elää niin että ei ole mitään menetettävää, niin ei ole pelkojakaan ja on vapaa.
Anonyymi: ononniollaonnellinen 16.1.2016 10:07

Anonyymi
Tämä on yksi niistä hetkistä markkinoilla, jolloin pelko päihittää kaiken järkevyyden


Järkevyydellä ja pörssikasionolla tai oikeastaan koko finanssiteollisuudella ei ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa. Paitsi tietenkin siinä mielessä, että kyllähän tätä kurssien laskua moni on ennakoinut. Sillä vaikka tässä finanssitaloudessa ei olekkaan mitään järkeä, pystyy sitä kuitenkin jossainmäärin ennustamaan.

Eikös Armstrong ennustanut syöksyn alkavan viimeisellä neljänneksellä vuonna 2015? Parin viikon lykkäys 2016 vuoden puolelle ei ole kovin suuri virha ennusteeseen.

Ja vaikka en tiedäkkään mihin Armstrong salaiset algoritminsa perustaa, on päivän selvää, että pörssit laskee, jos Fed oikeasti nostaa korkoja ja lopettaa satojen miljardien dollareiden vuosittaisen tulonsiirron finanssiteollisuudelle. Valittavana on lähinnä pörssiromahdus tai hyperinflaatio. Sama kuvio on toistunut ennenkin, mutta ahneet eivät opi.

Historiassa tällaiset talousongelmat on yleensä lopetettu suurella sodalla. Monenlaista vihanlietsontaa ja väärää informaatiota on tälläkin kertaa jo nähty.
Anonyymi: OrastavaaRomahdusta 16.1.2016 10:08

Anonyymi
Pelko on viisauden alku. Ainakin näissä raha-asioissa.
Anonyymi: elohim 16.1.2016 10:11

Anonyymi
Sijoita sen verran mitä olet valmis häviämään kertoi osakestragetisti minulle, joten mikä on ongelma? Itse möin jo joulukuussa pankin vaastustelusta huolimatta ja hyvä niin, vajaan 10000 ois hävittu tähän päivään jos en olisi myynyt.
Anonyymi: OsinkoExpertti 16.1.2016 10:12

Anonyymi
Kanatta elää niin että ei ole mitään menetettävää, niin ei ole pelkojakaan ja on vapaa.


Tuossa on sopiva elämänohje-touhuaa vain ja ainoastaan omilla rahoillaan, ei ala ahneeksi ja tienaa toimeentulonsa työnteolla-ei välistä vetämällä...

Ei tämä malli palatsin rakentamiseen riitä-mutta hyvään -ja ennen kaikkea tasaiseen ja omaan-elämiseen kylläkin.

Pysyy omatuntokin puhtaana-mutta ai niin-unohdin vallan, ettei pelurilla taida edes omaatuntoa olla.

On muuten harvinaisen säikkyä porukkaa nämä osakepelurit...vapisevat tämän tästä kuin lampaan saparo.
Anonyymi: Make-123 16.1.2016 10:20

Anonyymi
Siis tilannehan todellisuudessa on se, että järki voittaa hehkutuksen. Taloudelliset realiteetit tulevat esiin. Nyt finanssimaailman on palattava takaisin realimaailman kanssa samalle sivulle.
Anonyymi: jumalanarmolla 16.1.2016 10:27

Anonyymi
Sijoita sen verran mitä olet valmis häviämään kertoi osakestragetisti minulle, joten mikä on ongelma? Itse möin jo joulukuussa pankin vaastustelusta huolimatta ja hyvä niin, vajaan 10000 ois hävittu tähän päivään jos en olisi myynyt.
Minulla heittelee päivässä 20 000 - 40 000 EUr salkku suuntaan tai toiseen...Osinkoja tulee sen mukaan kevällä!

Maksa veroja kilitisti !
Anonyymi: Osinkokeisarit 16.1.2016 10:28

Anonyymi
Viisas pieni säästäjä myy nyt kaikki osakkeensa heti niinkuin RBS-pankin sedät toissapäivänä neuvoivat.

Uusia sijoituksia voi tehdä vasta, kun pankit sedät julistavat markkinat riskittömiksi ja hinnat ovat palautuneet turvallisen korkeiksi.

Silloinkaan ei pidä ostaa osakkeita vaan pankin setien neuvomia rahastoja ja antaa kaikki rahansa pankin setien hoideltaviksi.
Anonyymi: PisaTalouskoulu 16.1.2016 10:28
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

14:24 Harjoittelija löysi sattumalta – huutokaupassa 102-vuotias samppanja
13:55 Digitoday Näin Mars asutetaan elinaikanamme - Muskin hurja suunnitelma julki
13:29 Saudi-Arabia vihjasi öljysopimuksesta Iranin kanssa
12:53 Kotipizzan kasvukausi jatkui: Asiakkaat lisääntyivät ja ostokset kasvoivat
12:19 Digitoday Accenture irtisanoo jopa 40
11:25 Vaikeuksissa kyntävä Deutsche Bank myy henkivakuutusyhtiönsä
11:16 Digitoday Natsilaulu päätyi Googlen hampaisiin – mitä oikein tapahtuu?
10:46 Deutsche Bankin toimitusjohtaja: Emme tarvitse valtiontukea missään tapauksessa
10:21 Suomi putosi kilpailukykyvertailussa – Ruotsi kiri ohi
10:01 Vanhojen asuntojen hinnat nousivat elokuussa
09:18 Hanjinin konttilaivat halutaan myydä mahdollisimman pian
09:03 Digitoday Sitä on tehty vuosikausia - nyt Youtube sallii sen
08:44 TVO haastanut Arevan oikeuteen Ranskassa
07:41 Ilta-Sanomat Rakentaja vaikeni talon märkätilojen virheistä – joutui maksamaan ostajalle 50 000 euroa
06:03 Digitoday Jouduitko hakkeroiduksi? Älä tee tätä yleistä virhettä
06:02 Analyysi Maailman vaarallisin pankki – tätä ei voi päästää nurin
27.9. Uusi avaus Venäjältä: Lentoyhtiön emofirma lähtee rakettibisnekseen
27.9. Digitoday IPhonen porausvideo meni täydestä: "Senkin idiootti"
27.9. Ford tyrmäsi Trumpin väitteen: "Me pysymme täällä ikuisesti"
27.9. Uber laajentaa rajusti ruokapalveluaan
27.9. Fivalle tulossa uusi väline pankkien valvontaan
27.9. Öljyn hinta painuu – Iran antoi pakit tuotantoleikkauksille
27.9. Pankki varoittaa asuntokuplasta: Brexitillä voi olla arvaamaton seuraus
27.9. Kuluttajien luottamus on nyt kova USA:ssa –nousi korkeimmilleen vuoden 2007 jälkeen
27.9. Karu arvio: Maailmankauppa hyytyy finanssikriisin tasolle
27.9. Helsingin pörssi kääntyi laskuun – Caverion jatkaa nousussa
27.9. USA pohtii, kuinka ison miljardisakon Volkswagen saa
27.9. Digitoday Viranomainen vaatii Facebookia tuhoamaan WhatsApp-käyttäjätiedot Saksassa
27.9. Fiva pitää lainakaton ennallaan – ei tarvetta kiristykselle
27.9. Digitoday Uusi Samsung-räjähdys – omistaja panttaa puhelinta
Asiakastieto

Yhteistyössä