USA:sta pamahti odotettua parempia kuluttajalukuja
Ekonomistien mukaan sitä tukee etenkin asuntohintojen ja osakekurssien nousu.
Newyorkilaisen Conference Board -tutkimuslaitoksen julkistama luottamusindikaattori nousi lukemaan 70,3 elokuun 61,3:sta. Tutkimuslaitos tarkisti elokuun lukemaa ylöspäin aiemmin ilmoittamastaan 60,6:sta.
Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin mukaan odottaneet, että indikaattori nousisi vain hieman eli 63,1:een. Kyseessä on 73 ennusteen mediaani eli keskimmäinen lukema. Ennusteet vaihtelivat 60,0-70,0:n välillä.
Yhdysvaltalaiskuluttajat näkevät lähiajat nyt selvästi valoisampina kuin elokuussa. Odotuksia puolen vuoden aikavälillä kuvaava indikaattori nousi syyskuussa 83,7:ään edelliskuun 71,1:stä.
Indikaattori, joka kuvaa kuluttajien arvioita nykytilanteestaan vahvistui 50,2:een 46,5:stä.
Conference Boardin luottamusselvityksessä on mukana 5 000 amerikkalaistaloutta. Kuluttajien talousluottamuksella on tärkeä merkitys kulutuskysynnän kannalta. Yhdysvalloissa luottamuksen kehitystä seurataankin markkinoilla tarkkaan, koska kaksi kolmasosaa maan kansantaloudesta rakentuu yksityisen kulutuksen varaan.













