Facebook-sijoittaja myi osakkeitaan sadoilla miljoonilla dollareilla
Kaupat käyvät ilmi eilen maanantaina Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovan SEC:n kortistoihin tehdystä merkinnästä.
Facebookin asettamia myyntirajoitteita puretaan viidessä erässä. Elokuun puolivälissä myyntiin vapautui runsaat 270 miljoonaa osaketta, ja yhtiön osake otti sen jälkeen roiman pudotuksen pörssissä. Osakkeen arvo putosi alle 20 dollarin, kun sen liikkeellelaskuarvo oli 38 dollaria.
Seuraavassa erässä marraskuussa vapautuu 1,44 miljardia osaketta.
Vuonna 2004 Facebookin sijoittanut Peter Thiel on nyt kaupannut osakkeitaan jo miljardin dollarin edestä. Hän nimittäin luopui Facebookin listautumisen yhteydessä 640 miljoonan dollarin osakemäärästä.
Aikanaan Thiel sijoitti Facebookin puoli miljoonaa dollaria. Hän onkin yksi yhtiön nousun suurimmista hyötyjistä ennen listautumista.
Pääomasijoittajana tunnettu Thiel on yksi maksupalveluyhtiön PayPalin perustajista. Hänelle jäi vielä viitisen miljoonaa Facebookin osaketta.
Toinen omistustaan huomattavasti viime viikolla keventäneistä Facebook-sijoittajista on sijoitusyhtiö Accel Partners, joka luopui noin 50 miljoonasta osakkeesta.











