Aasian kumivarastot täyttyvät automarkkinoiden alavireestä
Kumin määrä tullin vapaavarastoissa noussee 250 000 metriseen tonniin elokuun loppuun mennessä. Viime viikolla varastomäärä oli 240 000 tonnia. Näin arvioi kumipörssi Qingdao International Rubber Exchange Marketin johtaja Li Xiangou.
Viimeksi varastomäärä oli samoissa lukemissa tammikuun puolivälissä.
Kiinan osuus on kolmannes maailman luonnonkumin kysynnästä, ja 70 prosenttia kumista käytetään autonrenkaisiin.
Hinnanalennus on laskenut suurten rengasvalmistajien, kuten Bridgestonen, Goodyearin ja Michelinin kuluja samalla, kun Kiinan talouden hidastuminen ja eurokriisi heikentävät kysyntää.
– Näillä näkymin valonpilkahdusta ei ole odotettavissa paikallisilla kumimarkkinoilla, Li sanoi.
Hänen mukaansa kumin hinta saattaa edelleen laskea elo–syyskuun aikana.














