Nordea: Helsingin tuloskausi pettymyksiä täynnä
Kesä on tuonut suuria kurssiheilahteluja, mutta Helsingin pörssi onnistui päättämään sekä kesä- että heinäkuun plussalle. Eurokriisin venyessä tavallista voimakkaampia kurssiliikkeitä on luvassa jatkossakin, Nordea toteaa tuoreessa sijoitusmarkkinakatsauksessaan.
Suomalaisten pörssiyhtiöiden toisen neljänneksen tuloskausi on kuitenkin jäänyt analyytikkojen odotuksista, kun OMXH 25 -indeksin yhtiöistä 22 on julkistanut tuloksensa.
Liikevaihdolla mitaten lähes kaikki yhtiöt onnistuivat yltämään markkinaodotuksiin, mutta noin 60 prosenttia yhtiöiden tuloksista on jäänyt niiden alapuolelle. Vain kolmannes yhtiöistä on onnistunut ylittämään ne.
– Tuloskauden satoa tarkasteltaessa yhtiöiden väliset erot ovat olleet hyvin merkittäviä. Vahvimpia tuloksia on saatu teollisuussektorilta, sillä Kone, Konecranes, Metso ja Outotec onnistuivat ylittämään markkinoiden odotukset. Suuryhtiöistä selkeitä tulospettymyksiä ovat tarjoilleet muun muassa Neste Oil, Stora Enso, Fortum, Outokumpu ja Rautaruukki, Nordea arvioi.
Viime vuoteen verrattuna OMXH 25-yhtiöiden vertailukelpoiset liikevoitot laskivat peräti viidenneksellä. Suuri syy tähän on Nokian tulosromahdus, mutta ilman Nokiaakin liikevoitot laskivat vajaat viisi prosenttia edellisvuodesta.













