Kirjaudu ▼
 

Kurimus vie kohti lopullista päätöstä: liittovaltio vai ei?

Arijukka Turtiainen
Kurimus vie kohti lopullista päätöstä: liittovaltio vai ei?
Analyysi Euroopan unionin valtiovarainministerit kokoontuvat tänään keskustelemaan ylikansallisesta budjettivalvonnasta. Eilisessä euroryhmän kokouksessa keskusteltiin muun muassa pankkiunionista. Kaikki eurokriisin hoitamiseksi ehdotetut toimenpiteet voisivat toimia, jos euromailla olisi yhteinen talouspolitiikka, asiantuntijat sanovat. Kurimus vie päättäjät aina lopulta saman kysymyksen äärelle: perustetaanko euroalueelle liittovaltio?
Johannes Niemeläinen
10.7.2012 06:06
197

Puolitoista viikkoa sitten torstaina järjestetty Euroopan unionin (EU) huippukokous toi mukanaan kasapäin pähkäiltävää. Kokouksessa päätettiin perustaa pankkiunioni ja yhteinen pankkivalvontamekanismi euroalueelle. Epäselvää on, mitä asiat käytännössä tarkoittavat.

Huippukokousta ennen ounasteltiin, että kokouksessa otettaisiin kantaa myös euroalueen yhteisiin joukkovelkakirjoihin, ns. eurobondeihin. Näin ei tehty. Velkojen yhteisvastuullisuutta tukevan Ranskan presidentti François Hollande sanoi kokouksen jälkeen toimittajille, että eurobondeista ei tarvitse päättää "tänään". Saksan johtokaksikko, Angela Merkel–Wolfgang Schäuble, puolestaan totesi, ettei yhteisvastuullisia joukkovelkakirjoja nähdä heidän elinaikanaan.

Monet suhtautuvat varauksella sekä yhteiseen pankkivalvontaa että eurobondeihin. Syykin on usein sama: kummatkaan eivät toimine ilman euromaiden yhteistä talouspolitiikkaa.

Kenelle pankkivalvoja
raportoi?

Pankkiunionia ja sen seurana tulevaa pankkivalvojaa on pidetty oikeanlaisena kehityssuuntana kriisin ratkaisemiseksi. Esimerkiksi brittilehti Financial Times kirjoitti torstaina, että eurojohtajat pystyivät rikkomaan pankkien ja valtioiden välisen "noidankehän" huippukokouksessa.

Kokouksessa myönnyttiin siihen, että Espanjan pankkeja voidaan tukea suoraan Euroopan vakausmekanismista (EVM). Euroopan yhteisen pankkivalvoja voisi saada oikeudet valvoa ja tarkastaa pankkien kuntoa ja vakavaraisuutta sekä päättää niiden mahdollisesta pääomittamisesta.

Pankkivalvojaan liittyy huoli valvojan tilivelvollisuudesta. Esimerkiksi valtiotieteiden tohtori, entinen valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston johtaja Peter Nyberg kirjoitti keskiviikkona 4. heinäkuuta Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan pankkiunionin ongelmista.

– Valvojalta näyttää puuttuvan selkeä poliittinen vastuu, vaikka se tuottaisi merkittäviä tappioita myös euroalueen jäsenmaille, Nyberg totesi kirjoituksessaan.

Nyberg myös epäili, että nykyiset varat riittäisivät euroalueen pankkijärjestelmän ongelmien setvimiseen, jos taloustilanne heikkenisi entisestään.

– Suomelle pankkiunioni merkitsee käytännössä kasvavia vastuita euroalueen pankkien ja viime kädessä valtioidenkin veloista ilman nopeaa rahoitusmarkkinoiden vakauttamista, Nyberg kirjoitti.

Viime perjantaina joukko saksalaisia ekonomisteja kritisoi Saksan liittokansleri Merkeliä samasta syystä saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitungissa (FAZ).

Peter Nyberg sanoi myöhemmin Helsingin Sanomille (6.7.), että pankkiyhteistyöhön ja valvontaan ei pitäisi mennä, ellei talousunionia syvennetä myös yhteisellä talouspolitiikalla.

Samat ongelmat
koskevat eurobondeja

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Myös euroalueen yhteisiin joukkovelkakirjoihin, eurobondeihin, liittyy sama ongelma, poliitikot sanovat. Italian pääministeri Mario Monti kertoi keskiviikkona, että Italia ei tue eurobondeja ilman, että Euroopan budjettivalvontaa lisätään.

– Tarvitsemme osittaista velkojen jakamista, mutta sen ohelle myös enemmän euromaiden talouksien keskitettyä valvontaa. Ilman vankkaa valvontaa olisi edesvastuutonta sälyttää omia velkojaan muiden taakaksi, Monti sanoi FAZ:n haastattelussa viime torstaina.

Merkel toisti aiemman kantansa, ettei eurobondeja tule niin kauan kuin hän elää. Tammikuussa Merkel sanoi, etteivät eurobondit ole ratkaisu nykyiseen kriisiin. Yhteisiä velkakirjoja ei voida ottaa käyttöön ennen kuin talousliitto ja poliittinen yhteistyö syvenisivät, hän sanoi tammikuussa.

Oli Merkelin lopullinen kanta kumpi tahansa, eurobondien ongelma lienee lopulta sama kuin pankkiunionissa. Yhteistä vastuuta veloista ei haluta ottaa, ellei vastineeksi tule yhteistä talouspolitiikkaa ja suurempaa ylikansallista valtaa puuttua yksittäisten jäsenvaltioiden budjetteihin.

Kurimus vie kohti
liittovaltiota

Euroopan unionin valtiovarainministerien tiistaisessa Ecofin-neuvoston kokouksessa keskustellaan muun muassa EU-maiden budjettiseurannan vahvistamisesta. Eilen euroryhmän kokouksessa tapetilla oli esimerkiksi pankkiunioni. Aiheet ovat kuin kurimuksen ensipyörteitä: lopulta virta imaisee eurojohtajat keskelle päätöstä yhteisestä talouspolitiikasta.

Euromaiden yhteinen talouspolitiikka on ongelmallinen sen vuoksi, että siinä ronkittaisiin euromaiden kansallista itsenäisyyttä. Oli kysymys täysimääräisestä pankkiunionista tai eurobondeista, ylikansallinen valvonta on katkeraa kalkkia kaikille jäsenmaille.

Jos yhteistä talouspolitiikkaa ei oteta käyttöön mutta uudet kriisinhoitomenetelmät alkavat toimia, on vaarana, että pankkivalvonnasta, eurobondeista tai muista eurokriisin hoitoon tarkoitetuista asioista tulee samanlaisia torsoja kuin kriisin aiheuttanut rahaliitto on.

Asia toisensa jälkeen euroalueella todettaneen, ettei mikään toimi ilman yhteistä talouspolitiikka. Lopulta kurimus vie päättäjät ja kansalaiset saman kysymyksen äärelle: halutaanko Eurooppaan perustaa täysimääräinen liittovaltio?

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (197)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 20
EdellinenSeuraava

Anonyymi
kohti
liittovaltiota?
ei tiedetä.
enää ei saada edes vastausta mitä salaisissa miitingeissä tapahtuu.
JULISTETAANKO SALAISIKSI 60 VUODEKSI
VAI 30 VUODEKSI?
Nimetön 10.7.2012 6:10

Anonyymi
Lopputulos on selvä eli tulossa on talousdiktatuuri jonka rinnalla toimii musta ja harmaa talous niinkuin tähänkin asti. Eli mikään ei tule muuttumaan parempaan suuntaan.
mikään ei muutu pare 10.7.2012 6:11

Anonyymi
Ehdoton EI liittovaltiolle ja NWOlle.
Say no to NWO 10.7.2012 6:21

Anonyymi
Pellet täydessä ymmärtämättömyydessään haikailevat "vahvaa" liittovaltiota tiukkoine ehtoineen. Vanhoja löysiä ehtojakaan ei ole pystytty noudattamaan ja Espanja sai jälleen lisäaikaa budjettivajeensa paikkailuun. Italian pääministeri syyttää Suomea omasta ahdingostaan, ylimielisyyden sijasta luulisi nöyrimmästi pyytävän anteeksi maansa töpeksintää... Eikun kaikkiin ytimiin Lipponen edellä.
iiro64 10.7.2012 6:21

Anonyymi
eurostoliiton nousu ja tuho
alkuperäisasukas 10.7.2012 6:22

Anonyymi
Näinhän Eurooppa toimii. Salaisella pöytäkirjan liitteellä (Molotov-Ribbentrop sopimus) itsenäinen Suomi asetettiin Neuvostoliiton "etupiiriin" kuuluvaksi maaksi. Ei ne vahvat päättäjät mitään sääntelyä (valvontaa) halua, he tekevät mitä tahtovat. Tämä on sitä poliittista "voimaa" jossa pieniä ja heikkoja ei kuunnella. Ei vahvojen päättäjien liittovaltiossa tarvitse kuunnella kaikkia pieniä parahduksia.
älkää unohtako histo 10.7.2012 6:26

Anonyymi
Kannattaisi antaa ylimielisten g usettajien perustaa keskenään se liittovaltio ja nauttia hedelmistä täysillä.
Kädet heiluu suu käy 10.7.2012 6:42

Anonyymi
Liittovaltio on päätetty jo kauan sitten. Nyt vain mietitään miten siihen päästään ja minkälaisia tiukkoja teatteri kokouksia ja kädenvääntö näytöksiä tehden vain sen takia, että näyttää siltä kun asia vain "ajautuu" lopputulokseen. Tämä uutisessa mainittu ekonomistien joukko mergelia vastaan ei ollut ihan pieni porukka... 172 ihmistä. Kuinka moni tietää muuten pohjois amerikan unionista? Meksiko, usa ja kanada. Valuutta tulee olemaan amero. Kohta kun kaikki on jossain unionissa tai liittovaltiossa niin nämä voidaankin yhdistää yhdeksi. Ja varmasti demokraattinen juttu!
jeespoks 10.7.2012 6:59

Anonyymi
Kyllä, mikäli saan tuoda verovapaita autoja Suomeen sekä nostaa Saksan sosiaalitoimistosta tukeni koska Suomessa tuet ovat pienet ja huonot.

Eli täysin yhtenäinen liittovaltio. Ok?

Ai ei, no ei sitten. Sota päälle?
Nimetön 10.7.2012 7:00

Anonyymi
Kun nykyiset vallattomat valvojat eivät tee töitään, valvonta on keskitettävä ja valvojia vähennettävä!
kunnon yöuni on kuin 10.7.2012 7:03
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 20
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?