Kirjaudu ▼
 

Nokia 1,6 euroa – ja suomalainen tankkaa

Lehtikuva
Nokia 1,6 euroa – ja suomalainen tankkaa
Suomalaisten sijoittajien osuus Nokiasta jatkaa kasvuaan. Kesäkuun tulosvaroitus, massiiviset irtisanomiset ja laskeva osake eivät näytä pelottavan suomalaissijoittajaa.
Taloussanomat–Bloomberg
5.7.2012 13:27
110

Kotimaisten sijoittajien osuus Nokian omistajista jatkaa kasvuaan. Suomen arvopaperikeskuksen Euroclearin tilastojen mukaan suomalaisten omistusosuus Nokiasta oli kesäkuun lopussa 24,9 prosenttia, kun vielä kuukautta aikaisemmin yhtiön osakkeista oli suomalaisomistuksessa 24,41 prosenttia.

Suomalaisten usko Nokiaan vaikuttaisi edelleen olevan vahvaa. Suomalaisia sijoittajia ei ole säikäyttänyt edes yhtiön viime vuosien huono menestys matkapuhelinmarkkinoilla.

Edes kesäkuun tulosvaroitus ja mittavat irtisanomisuutiset eivät ole pysäyttäneet Nokian virtaa suomalaisiin osakesalkkuihin.

Ulkomaiset sijoittajat ovat sen sijaan tasaisen varmasti luopuneet omistuksistaan. Vielä viime vuoden lopussa ulkomaalaisten osuus Nokiasta oli 78,15 prosenttia, ja vuoden 2010 lopussa ulkomaalaisten osuus yhtiön osakkeista oli jopa 83,6 prosenttia.

Taloustiedot

Nyt ulkomaalaisten omistusprosentti 75,1 on lähellä 1990-luvun puolivälin tilannetta. Ulkomaalaisten osuus Nokiasta lisääntyi vuosituhannen vaihteessa, kun suomalaiset realisoivat huippulukemissa olleita osakkeistaan. 2000-luvun alussa Nokiasta oli ulkomaalaisomistuksessa yli 90 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yhtiön sisäpiirin hallussa on 0,06 prosenttia osakkeista. Institutionaalisten sijoittajien osuus omistuksista on 25,5 prosenttia. Viiden suurimman omistajan yhteenlaskettu osuus osakekannasta on noin 13 prosenttia.

Nokian markkina-arvo on uutistoimisto Bloombergin mukaan nyt noin 6,14 miljardia euroa. Nokian osake liikkui Helsingin pörssissä aamupäivällä 1,4 prosentin laskussa noin 1,62 eurossa.

Ilmarinen on Nokian suurin suomalaisomistaja
Nokian viisi suurinta omistajaa
Omistaja     osuus osakekannasta (%)
Capital Research Global Investors     4,62
Dodge & Cox     3,79
Ilmarinen     2,13
Vanguard Group     1,21
Capital World Investors     1,11
Lähde: Bloomberg

Yritykset Nokia Oyj
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (110)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vai coveroivatko shorttejaan? =)
Sähköasentaja 5.7.2012 13:27

Anonyymi
Ehkäpä oikeampi ilmaisu olisi: ulkomaalaiset myy ja ostajia löytyy vain Suomesta.
SH 5.7.2012 13:31

Anonyymi
Ihan vinkkinä, 2015 Android kuopataan ja iOs on yhtä marginaali asemassa kuin PC puolelle.
1+1 =? 5.7.2012 13:32

Anonyymi
Heippa kaikki ei-rikkaat(toistaiseksi). Kahdeksan lottorivin hinnalla saisi nyt 5 Nokian osaketta. 10 viikon kestolotolla samalla rivimäärällä jo 50 osaketta. Voitto on molemmissa tietenkin epävarma, mutta mielestäni varmempi Nokiassa. Ja tietenkin olisi syytä satsata vähän suurempaan määrään, niin eivät pankin kulut sekä osto- ja myyntitilanteessa nostaisi osakkeen kpl-hintaa kohtuuttomasti. Siis nyt lottoamaan tai sitten osakekaupoille.
Nokia-vaihtoehto ei 5.7.2012 13:33

Anonyymi
Oivallinen tilaisuus laskea sen 19e/kpl hinnalla hankitun turskakasan keskihintaa.
Nimetön 5.7.2012 13:33

Anonyymi
Nokialla ja Euroopalla on kohta sama topic päällänsä, kriisirahoituksen pummaaminen.
kassa tyhjäksi kahde 5.7.2012 13:34

Anonyymi
Suomalainen piensijoittajapässi ei ikinä opi.
Nokia ei nouse ainak 5.7.2012 13:36

Anonyymi
Taitaa 95E olla varmempi sijoitus :-)
heke 5.7.2012 13:37

Anonyymi
Nokian tulos kun tulee ulos Q2 siis niin lentää osake alle euron .....

OMXH sitten alkaa oikeilla luvuilla heinäkuun lopussa 4500 on hyvä luku silloin....

Työttömiä lisää kohta tullut kuukaudessa jo 6000 missä hallitus se kun jakelee rahat etelä - eurooppaan ..
Markka takaisin ja h 5.7.2012 13:39

Anonyymi
Kun maksaa euron, niin ostan 50.000lappua, jos ei sinne putoa, en osta
HuZe 5.7.2012 13:39
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?