Kirjaudu ▼
 

”EVM:n rahat eivät riitä Espanjan ja Italian bondiostoihin"

Lehtikuva
”EVM:n rahat eivät riitä Espanjan ja Italian bondiostoihin"
Kesäkuun lopun huippukokouksessa tehdyt päätökset eivät riitä Euroopan kriisimaiden pelastamiseen, varainhoitaja Pictet Asset Management toteaa markkinakatsauksessaan. EVM:n varat eivät siihen riitä, eikä talletussuojastakaan sovittu.
Taloussanomat
5.7.2012 21:29
129

Euroopan velkakriisiin ei ole edelleenkään löydetty uskottavaa ratkaisua. Vaikka rahapolitiikkaa on höllennetty eri puolilla maailmaa tänään, Pictetin mukaan se tuskin riittää synnyttämään pitkäkestoista nousua osakemarkkinoilla.

Myöskään viime viikon huippukokouksen tuloksista ei ole päättämään Euroopan ahdinkoa. Kokouksessa aikaan saadut päätökset saattoivat ylittää sijoittajien odotukset, mutta niistä ei kerrottu paljoakaan yksityiskohtia.

Pankkien valvonnan lisäämistä yhtiö pitää merkittävänä uutuutena. Myös Espanjan pankkien suorasta pääomittamisesta tehtyjen päätösten pitäisi rauhoittaa sijoittajia. Huippukokouksessa sovittiin, että Euroopan pysyvä vakausmekanismi EVM voi rahoittaa pääomittaa pankkeja suoraan ilman maan keskuspankkia, jolloin laina ei kasvata valtion velkataakkaa.

Pictetin mukaan EVM:n rahkeet eivät kuitenkaan riitä koko kriisin lopettamiseen, sillä rahaston varat ovat siihen liian pienet. Mekanismin pääoma on 500 miljardia euroa. Pelkästään tämän vuoden toisella puoliskolla Italia tarvitsee siitä 260 miljardia ja Espanja 100 miljardia.

Sijoittajien huolta lisää myös epätietoisuus aikatauluista. Kriisirahastot eivät osta joukkolainoja ennen euroryhmän kokousta ensi viikon alussa. Pankkien pääomistus puolestaan alkaa vasta, kun pankkien valvoja on nimitetty.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pictet peräänkuuluttaa myös koko EU:n kattavan talletussuojan luomista, jotta euroalueen reunamaiden talletuspako saataisiin pysäytettyä.

Brysselissä tehdyt päätökset eivät siis ”millään muotoa” riitä kriisimaiden rahoitusongelmien hoitamiseen, markkinakatsauksessa sanotaan. Pictet laskee osakesijoitusten painotuksen neutraaliin ja lisää joukkolainasijoituksia.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (129)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava

Anonyymi
No ei riitä ei eiköhän meiltä liikene
Nimetön 5.7.2012 21:30

Anonyymi
Nyt ollaan kusessa pojat. Ne ryövää viimeisetkin rahat meiltä. Kokoomuslaiset hekottelee kesämökeillään.
Nimetön 5.7.2012 21:31

Anonyymi
Tienataanks me tälläkin, kerroppa se Jykä?
Jussi 5.7.2012 21:32

Anonyymi
Mielestäni media voisi kiinnittää huomiota siihen että Espanjan suora pankkituki ei perustu mihinkään lakiin eikä pykälään. Ei ole missään laissa pykälää joka sallisi sen. Joten siihen ei ole valtakirjaa. Ei virkamiehet saa tehdä mitä huvittaa vaan kaikki mitä he tekevät pitää perustua lakiin.

Perustuslaki lisäksi edellyttää että mikäli perustuslakiin (esim. budjettivaltaan) tehdään poikkeus, niin säännöksen pitää olla selvä.

EVM: laista en löytänyt selvää säännöstä, jossa pankkien suora tukeminen olisi sallittua.

Ja kaiken kukkuraksi hallituksen esityksessä on teksti:


Tukea ei anneta suoraan rahoituslaitokselle, vaan se annetaan asianomaisen valtion välityksellä.
Ja sit mä heräsin ei 5.7.2012 21:32

Anonyymi
Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo, että EU-huippukokouksen päätös suorasta pankkituesta on EVM-sopimuksen vastainen.


verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/104709-pekkarinen-ei-niele-eu-pankkitukea
Ei ole pykälää 5.7.2012 21:34

Anonyymi
No hö, tuplataan ja jos ei riitä niin triplataan. Se on helppoa kun sen osaa.
vastuunkantaja 5.7.2012 21:36

Anonyymi
No lisää RAMia myllyihin ja bittejä liukuluku-muuttujiin niin on rento olo taas ja ?-evankeliumin julistus voi jatkua...
Raven 5.7.2012 21:39

Anonyymi
Perustuslaissa eikä laissa ei ole säännöstä että suora pankkituki olisi mahdollista....

Joten ei se ainakaan lakiin perustu. Liekö sitten johonkin märkään Stubin päiväuneen ?
Märkä päiväuni ei ri 5.7.2012 21:40

Anonyymi
Niin joo. EVM = Emme voi mitään ja nyt on tultu tähän tilanteeseen, että EVVK.
arvojohtaja 5.7.2012 21:42

Anonyymi
KATAINEN, PÄÄTOS EUROSTA EROAMISEEN HETI

Suomen politikot ovat täysiä "TOLLOJA". Kataisen hallituksen lopettaessa toimintansa, suomella on valtionvelkaa noin 100 miljardia euroa. Tuo summahan on kaksi kertaa suomén valtion vuosibudjetti....
Valtion menojen leikkaus suomessa käyttöön HETI. Eurosta eroon HETI.... Hallitukselta päätös, EI
VELKAA LISÄÄ ENÄÄ EUROAKAAN....
Jos nykyinen hallitus ei saa menoja kuriin, päätös toimitusministeriön perustamisesta HETI.... VALTION MENOT TULOJEN MUKAISIKSI, EI VELANOTTOA...
Politikkojen velanot 5.7.2012 21:43
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?