Kirjaudu ▼
 

USA:n teollisuus supistui ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen

Ty Wright/Bloomberg
USA:n teollisuus supistui ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen
Yhdysvaltain teollisuustuotanto kääntyi laskuun kesäkuussa vastoin odotuksia. Tämä käy ilmi teollisuustuotannon kehitystä kuvaavasta ISM-indeksistä, joka laski lukemaan 49,7 toukokuun 52,9:stä.
Taloussanomat-Bloomberg
2.7.2012 19:39
15

Teollisuustuotanto supistui ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen, minkä arvioidaan viittaavan Yhdysvaltain talouskasvun heikkenemiseen.

Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat ekonomistit olivat ennusteessaan odottaneet indeksin laskevan vain hiukan eli 52,0 pisteeseen. Kyseessä on ennusteiden mediaani eli keskimmäinen lukema. Ennusteiden haarukka oli 50,5-53,5 eli toteutunut lukema oli kaikkia ennusteita heikompi.

Yli 50 pisteen indeksilukema merkitsee teollisuustuotannon kasvua, alle 50:n pisteen lukema supistumista.

ISM-indeksin alaindeksit kertoivat tilanteen heikkenemisestä tuotannon eri alueilla. Esimerkiksi uusien tilausten indeksi putosi 47,8:aan toukokuun 60,1:sta. Työllisyysindeksi laski 56,6:een 56,9:sta. Tuotantoindeksi laski 51,0:een 55,6:sta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yksi tarkkaan seurattu alaindeksi eli mm. raaka-aineista maksettuja hintoja kuvaava indeksi vajosi 37,0:een 47,5:stä.

ISM-indeksin julkistaa amerikkalaisten ostopäälliköiden järjestö ISM (Institute for Supply Management). Raportti perustuu reilun 400:n teollisuusyrityksen ostopäällikön haastatteluun 20:llä teollisuudenalalla.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (15)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Aina voi keinotella ruokajohdannaisilla jos teollisuus ei veda.
Talonmies 2.7.2012 19:51

Anonyymi
QE3 tulossa!

Se tietää nykyisen 5%:n ruoan hinnan korotuksiin Suomessa ainakin toiset 5%.

Dollarin painaminen, QE1 ja QE2 , on ollut suurin syy viimeisten 5v:n ruoan hinnannousuihin.

Nyt tulee lisäksi EKP:n Italian Draghin kotimaastaan oppima inflatointipolitiikka.

Inflaation kuvitellaan nostavan talouskasvua Krugmannin oppien mukaan.

Tosiasiassa se supistaa kulutusta, kun rahan ostoarvosta viedään jatkuvasti osa pois.
Lisää ilmaista rahaa 2.7.2012 19:55

Anonyymi
Nyt pitää Kataisen päättäväisesti lähteä kantamaan vastuuta ja ottamaan niskalenkki USA:n markkinavoimista.
Nimetön 2.7.2012 19:58

Anonyymi
Hassua propagandaa sillä 800 triljoonan korkomanipuloinin tuloksena on myös talouden supistuminen 800 triljoonalla eurodollarilla joten silkkaa valhetta koko länsi talous ja äärimmäistä manipulointia.
bloomperg se viralli 2.7.2012 20:05

Anonyymi
Otetaan esim. JP.Morgan joka elää veronmaksajien tuella 70% ja muut jenkki pankit omilla osuuksillaan niin miten siellä voi olla mitään talouskasvua?
Kupla-uuno on ykköne 2.7.2012 20:08

Anonyymi
Lääkkeeks EKP nostais korkoja, sillain yrityksillä olis helpompaa....
Nimetön 2.7.2012 20:13

Anonyymi
Kun katsoo suomaisia möhömahoja niin ruoka on aivan liian halpaa vielä.
Nimetön 2.7.2012 20:14

Anonyymi
Wichitaa , väärennökset aiheuttaa ehkä tilanteen
Tommi Lindström 2.7.2012 20:14

Anonyymi
WW3
Nimetön 2.7.2012 20:20

Anonyymi
Ei koske pohjolan Albaniaa.
Nimetön 2.7.2012 20:21
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?