Kirjaudu ▼
 

"Nokialla edessään vaikeat ajat"

Benjamin Suomela / Lehtikuva
"Nokialla edessään vaikeat ajat"
Inderesin analyytikon Mikael Rautasen mukaan markkinoilla spekuloidaan jo, miten Nokialle käy aivan lähikuukausien aikana.
Toivo Martikainen
25.6.2012 16:13
199

Matkapuhelinvalmistaja Nokian osake on ollut tänään maanantaina voimakkaassa laskussa Helsingin pörssissä. Noin kello 15 aikaan iltapäivällä osake oli laskenut 7,0 prosenttia 1,80 euroon. Osakekurssi kävi alimmillaan sitten vuoden 1996 elokuun.

Inderesin Nokia-analyytikko Mikael Rautanen sanoo, että Nokian kurssilaskuun vaikuttavat monet asiat.

08:17Osake
-0,29 %
2,78
-0,01

– Yksi on se, että Microsoftin kertoessa Windows Phone 8 -päivityksestä viime viikolla kävi samalla selväksi, että Nokian nykyiset Lumia-tuotteet eivät saa tuota päivitystä, Rautanen sanoo Taloussanomille.

– Nyt markkinoilla spekuloidaan, miten Nokialle käy seuraavien noin neljän kuukauden aikana, kun sekä Symbian- että Lumia-tuotteissa on vanhentunut käyttöjärjestelmä. Nokialla on edessään vaikeat ajat lyhyellä tähtäimellä, Rautanen sanoo.

Taloustiedot

Myös Windows Phone 8:n
lykkääntyminen laskee Nokiaa

Nykyisten Lumioiden Windows Phone 8-yhteensopimattomuus ei ole ainoa Nokian osaketta laskeva uutinen.

Digitimes-verkkosivusto uutisoi tänään, että Microsoftin uutta järjestelmää käyttävien puhelinten julkistus on lykkääntymässä vuoden viimeiselle neljännekselle.

– Tämä on toinen asia, joka todennäköisesti vaikuttaa Nokian laskuun. Myös odm-valmistajien keskuudessa odotukset Windows Phone 8:n suhteen eivät tunnu olevan kovin korkealla uutisen perusteella, Rautanen sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Myös korealaisen Samsungin hyvä vire vaikuttaa käänteisesti Nokiaan. Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja kertoi tänään, että sen uusi Galaxy S3 -huippumalli käy erittäin hyvin kaupaksi. Yhtiö ennakoi, että se saattaa rikkoa toisella vuosineljänneksellä matkapuhelinyksikkönsä tulosennätyksen.

– Samsungin uutiset eivät välttämättä ole merkittävä tekijä Nokian laskussa, mutta Samsung on yleisesti päässyt nauttimaan eniten Nokian aseman heikkenemisestä. Se voittaa markkinaosuutta Nokialta jatkuvasti, Rautanen sanoo.

Nokiaa saattaa painaa myös japanilaispankki Nomuran tämänpäiväinen katsaus yhtiön tilanteeseen. Nomura leikkasi Nokian puhelinten myyntiennusteita voimakkaasti. Lumia-puhelinten ensi vuoden myyntiennustetta laskettiin 10,9 miljardista eurosta 6 miljardiin euroon. Nokian osakkeen tavoitehintaa Nomura laski 3,20 eurosta 2,00 euroon.

Sijoittajilla ei juuri
aihetta hymyyn

Yleisesti Nokia-sijoittajilla ei ole Rautasen mukaan kovinkaan paljon syytä positiivisuuteen. Hänen mukaansa osakkeen ei voi ennustaa nousevan kestävästi lähiaikoina.

– Markkinatilanne on vaikea Nokia-sijoittajille, kun yhtiön osakkeeseen ei ole nyt oikein mitään positiivisia vaikuttimia. Ainoat osaketta nostavat uutiset ovat aika ajoin pinnalle nousevat valtausspekulaatiot, kun osakkeen laskukierre jatkuu, Rautanen sanoo.

Yritykset Nokia Inderes
Ihmiset Mikael Rautanen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (199)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 20
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Nokialla edessään vaikeat ajat"

Ja muita uutisia:

"Kesällä paistaa aurinko"
"Talvella on kylmä"
"Karhu p****o metsään"
Nimetön 25.6.2012 16:12

Anonyymi
Mutta si8oittajat ovat ottaneet trakedian hyvin vastaan, sanoi Iso-Jorma !

Elop tekee tasan tarkkaan sitä mitä Jorma O. ja Nokia hallitus komensi 2010-2011, ja tekee edelleen !

Toimarin uloslähtöaika on 5 minuuttia jos hän ei toimi hallituksen ohjeiden ja odotusten mukaisesti.

Toimitusjohtaja ei ole työntekijä, hän jättää komennettaessa avaimet, luottokortit, puhelimet ja läppärit pöydälle, ja poistuu kahden turvamiehen saattelemena rakennuksesta lopullisesti.
Nimetön 25.6.2012 16:14

Anonyymi
Jaa onkohan sitä lomien jälkeen firmaakaan? Saakohan pakettia ja pitääkö puhelin palauttaa?
jg11 25.6.2012 16:16

Anonyymi
Nyt tarvittaisiin Ollilan ylivertaisia kykyjä yrityksen syöksyn oikaisemiseen. Tarvitaan ihan uusi innovaatio, sellainen samanlainen, kuin kännykkä oli 1990-luvulla, jolloin Ollilan keksi sen Nokian tuotteeksi. Sen jälkeen yrityksen nousu oli pelkkää juhlaa taitavan johtonsa ohjaamana. Tulosjulkistuksia odotettiin ja uutisoitiin innolla ja firmassa oli kasvun meininkiä. Voisiko osakkeenomistajat koota lähetystön ja anoa häntä palaamaan yrityksen ruoriin?
Miksei maan paras jo 25.6.2012 16:16

Anonyymi
- Nyt markkinoilla spekuloidaan, miten Nokialle käy seuraavien noin neljän kuukauden aikana, kun sekä Symbian- että Lumia-tuotteissa on vanhentunut käyttöjärjestelmä. Nokialla on edessään vaikeat ajat lyhyellä tähtäimellä, Rautanen sanoo.


Yhden ongelman sijasta nyt on sitten kaksi ongelmaa!
pelle 25.6.2012 16:17

Anonyymi
Ennen ostin nokiaa, nyt en osta kuin samgsungia.
teevee, läppäri, näy 25.6.2012 16:20

Anonyymi
Odotan jo Nokian seuraava tulosvaroitusta ja YT-neuvotteluita.. tuleeko ennen joulua ? Erään analyysin mukaan Nokia voisi leikata tuhansia tuotekehittäjää jo ilmoitetujen lisäksi... ei puhdas laitevalmistaja tarvii paljon kehittäjiä.

Nokia on tarkkailussa ja tavoitehinnan lasku tulossa minä hetkenä hyvänsä.. saatan tiputtaa Nokian senttiosake luokkaan..
Hmm.. 25.6.2012 16:20

Anonyymi
Ehkä nokian vaikeudet ennakoivat koko suomen tulevia vaikeuksia EUn ytimen läheisyydessa.
Nimetön 25.6.2012 16:21

Anonyymi
Markkinoilla huhutaan, että operaattorit ovat päättäneet palauttaa Lumiat Nokialle takaisin, koska eivät halua osallistua asiakkaiden sumuttamiseen. Aikovat lisäksi katsoa WP8-kortin ennen kuin asettavat panoksia, eli jos se ei myy, eivät ota puhelimia myyntiin.

Nokia RIP.
Sanna 25.6.2012 16:21

Anonyymi
Ehkä nokian vaikeudet ennakoivat koko suomen tulevia vaikeuksia EUn ytimen läheisyydessa.


Niin jos Suomella olisi oma valutta niin Noksun uutiset varmaankin heiluttaisivat korkotasoa ja markan kurssia.
pelle 25.6.2012 16:22
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 20
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?