Kirjaudu ▼
 

Finnair sai varoituksen stay-bonusten salaamisesta

Lehtikuva
Finnair sai varoituksen stay-bonusten salaamisesta
Mika Vehviläinen
Lentoyhtiö Finnair sai tänään Helsingin pörssin kurinpitolautakunnalta varoituksen johdon palkitsemista koskevien raportointivelvollisuuksien laiminlyönnistä.
Taloussanomat
14.6.2012 13:27
23

Kurinpitolautakunnan mukaan Finnair ei noudattanut pörssin sääntöihin sisältyvää hallinnointikoodia, kun se jätti raportoimatta johdolle vuonna 2011 maksettujen erityispalkkioiden periaatteista ja päätöksentekojärjestyksestä vuosina 2009-2011.

Lisäksi kurinpitolauta katsoo Finnairin laiminlyöneen hallinnointikoodin tarkoittamaa raportointivelvollisuutta jättäessään ilmoittamatta toimitusjohtaja Mika Vehviläiselle vuonna 2009 ennen hänen työsuhteensa alkua maksetun rekrytointikorvauksen.

15:59Osake
-0,35 %
2,84
-0,01

Kurinpitolautakunnan mukaan ilmoittamatta jätettyjen etuuksien määrä on ollut huomattava.

Finnair kertoo omassa tiedotteessaan raportoineensa johdolle maksetuista erityispalkkioista maksuperusteisesti vuoden 2011 palkka- ja palkkioselvityksessä, koska yhtiö on aikoinaan tulkinnut hallinnointikoodin vaatimuksia toisin ja rinnastanut johdon erityispalkkiot palkkaan erillisen palkitsemisjärjestelmän sijasta.

Taloustiedot

Toimitusjohtajalle maksetun kertakorvauksen Finnair sanoo raportoineensa vuonna 2009 osana henkilöstökuluja.

– Finnair tulee perehtymään kurinpitolautakunnan perusteluihin ja raportoi jatkossa palkitsemisesta lautakunnan tulkinnan mukaisesti, yhtiön tiedotteessa vakuutetaan.

∇ Mainos ∇
Yritykset Finnair
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (23)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vai oikein varoituksen? Hienoa !!
Nimetön 14.6.2012 13:37

Anonyymi
Juu jaellaan vain lissää näitä keltaisia kortteja :)

Onhan se ymmärrettävää, että mikäli ei tälläisiä bonuksia maksettaisi niin kaikki Finnairin tai Outokummun johtajat painaisivat tuottamaan lisäarvoa kilpaileviin ulkomaisiin yrityksiin!
Vai niin 14.6.2012 13:52

Anonyymi
Mikähän näiden meidän johtajien työmoraalia vaivaa. Ensin linnotetaan oma paikka ja sitten vain ruvetaan lyhytjänteisesti haalimaan lisää etuja itselle.
Etiikka ja moraali 14.6.2012 13:56

Anonyymi
Vai oikeinko varoituksen! Eikö arsenaalista muuta löydy? Kai sitten kuin seuraavat stay-bonukset myönnetään otetaan järeämmät aseet, vai onko niitä?
defacto 14.6.2012 14:06

Anonyymi
Ja kuinka ollakaan, Finnair ja Vehviläinen taas tapetilla, hienoa. Eikö jo kannattaisi vaihtaa kunnon johtajat Finnairille ja selittäjille kenkää. Tarpeeksi ovat jo kupanneet sitä yhtiötä ja lisää kuppaavat sen sijaan, että tekisivät jotain yhtiön ryvettyneelle maineelle.
Hese 14.6.2012 14:31

Anonyymi
Pitäis vaihtaa uudet apinat tuohon sirkukseen.
etkr 14.6.2012 15:06

Anonyymi
Suomen oikeusjärjestelmää pidetään sellaisena, että herrat saavat vääryyksistään nuhteita ja matti ja maija saavat sakkoja ja muita kovia rangaistuksia.
Tätä järjestelmää matti ja maija velvoitetaan puolustamaan henkensä uhraten.
sauli 14.6.2012 16:37

Anonyymi
Vai oikein varoituksen? Hienoa !!

Muualla olis tullu pitka tuomio,mutta ei hyva veli yhteiskunnassa!Taas yksi demokratian riemu voitto!
(Suomalaisen)
Raihnainen 14.6.2012 16:59

Anonyymi
Mikähän näiden meidän johtajien työmoraalia vaivaa. Ensin linnotetaan oma paikka ja sitten vain ruvetaan lyhytjänteisesti haalimaan lisää etuja itselle.
Suuryritys ei tarvitse moraalia!
Terv.Nalle 14.6.2012 17:02

Anonyymi
Oikeuslaitoskin tekee kaikkensa menettääkseen uskottavuutensa!
Syksyllä jytkyää 14.6.2012 17:06
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?