Kirjaudu ▼
 

Espanjan pankkituki nosti kursseja Aasiassa

Bloomberg
Espanjan pankkituki nosti kursseja Aasiassa
Espanjan taipuminen ulkopuolisen pankkituen pyytämiseen on pönkittänyt pörssejä eri puolilla Aasiaa.
Bloomberg
11.6.2012 07:30
28

Aasiassa osakekurssit ovat olleet tänään jyrkimmässä nousussa yli kahteen kuukauteen, kun Espanja päätyi viikonloppuna hakemaan ulkopuolista tukea horjuville pankeilleen. Myös euro on vahvistunut korkeimmillaan 1,2671 dollariin.

Espanjan valtio pyysi rahoitusapua muilta euromailta tukea pankkiensa pelastamiseen enintään 100 miljardia euroa. Apua kanavoi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, jonka mukaan tukea tarvitsee kolmannes maan pankeista.

– Pelastuspaketti estää Espanjan pankeilta lainanneita yhtiöitä menemästä kokonaan konkurssiin, kommentoi Mitsubishi UFJ Asset Managementin edustaja Kiyoshi Ishigane.

– Markkinat ihmettelivät joutuisiko Espanja nitkuttamaan vielä kuukauden tai pari, sanoi Westpac Bankingin strategi Imre Speizer. Hänen mukaan tuki on ”todiste siitä, että päättäjät ovat halukkaita toimimaan”.

Aasian osakekursseja tukivat myös tiedot, joiden mukaan maan vienti kasvoi viime kuussa yli tuplasti odotuksiin nähden.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kiinassa ulkomainen kysyntä on odotettua voimakkaampaa, sanoi Ishigane.

MSCI Asia Pacific Index nousi lähes kaksi prosenttia ja Tokiossa Nikkei 225 -indeksi oli 2,1 prosentin ylämäessä.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (28)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Antakaa vaan kaikille lisää apua niin noksukin nousisi takaisin sinne viidenkympin tasolle.
Nimetön 11.6.2012 7:36

Anonyymi
Eikös kaikkipitänyt romahtaa Espanjan tukipaketin myötä? S#atanan tunarit!
Timooo, voitko kuita 11.6.2012 7:41

Anonyymi
"osakekursseja tukivat myös tiedot, joiden mukaan maan vienti kasvoi viime kuussa yli tuplasti odotuksiin nähden."
Valuuko varat AASIAAN, josta sitten "Kiina avustaa Eurooppaa leikisti"?
Nimetön 11.6.2012 7:43

Anonyymi
Nyt äkkiä tekemään pikavoittoja aamupörssissä, ylihuomenna on jo toisin....
Nimetön 11.6.2012 7:50

Anonyymi
Sopulilaumat saivat rahaa ja paa markana yrittavat kuitata voittoja kotiin. Ihan tiedoksi sinne vastuunkantajille,vitu.ks. menee tamakin vastuunkanto ja palomuurin pystytys ja kateen ei jaa edes taysia vakuuksia.
Ja kansa kiittaa aanestamalla Arkadianmaelle samoja ryhmassa viihtyvia laumasieluja, joilla ei oma ajatus paata vaivaa.
Jeps 11.6.2012 7:58

Anonyymi
Nyt se on varmaa. Suomessa nostetaan veroja niin valtio kuin kuntatasolla ensi syksynä. Sieltä se raha osaksi tulee ulkomaille. Tästä kiittäkää nykyhallitusta.
Lähtö tuli suomesta 11.6.2012 8:03

Anonyymi
"Kyllä Jutta on nyt euroopan eliitissä". Äitikin niin ylpeä tytöstä.
Kansakoulun opettaja 11.6.2012 8:05

Anonyymi
Jyrki päästi taas housuun talvipakkasella hetken lämmitys muuttuu epämielyttäväksi.
Nimetön 11.6.2012 8:05

Anonyymi
Ei köyhät ja veroilla ryöstetyt Euroopan kansat osta mitään Idästä.Keinotekoista EU:ta pönkitetään taas hetken.Onhan kyseessä monen poliitikon hyvä ja pankkiirien edut.Vaalit muuttaa kaiken Euroopassa,mutta sitä ennen kaikki on puhallettu tyhjäksi.On vain velkaa.
Hoikkapoika 11.6.2012 8:05

Anonyymi
Niinhän se Wallin uhkaili, verotus kiristyy. Helppoa huudella , kun jää vastuupaikoilta pois.
on tää aika touhua 11.6.2012 8:07
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?