Applen hovitoimittajan osake romahti tuloksen takia
Taiwanilaisen elektroniikan sopimusvalmistajan Hon Hain osake romahti päiväkohtaisen limiitin verran, kun yhtiön tilivuoden ensimmäisen neljänneksen tulos jäi markkinoiden ennusteista. Osake rojahti seitsemän prosenttia.
Yhtiön ensimmäisen neljänneksen nettotulos jäi 14,9 miljardiin Taiwanin dollariin (lähes 390 miljoonaa euroa), kun analyytikot olivat uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa odottaneet keskimäärin 21,5 miljardin dollarin tulosta.
Hon Hain kannattavuus liikkuu yleensä eri suuntaan kuin amerikkalaisen asiakkaan Applen, jonka viime viikolla julkisti jälleen huikean osavuosituloksen. Uutistoimisto Bloombergin laskelmien mukaan Hon Hai saa 37 prosenttia liikevaihdostaan Applelta.
– Hon Hain marginaalit Applen tuotteiden valmistamisesta eivät olleet yhtä suuria kuin edellisinä neljänneksinä, mikä johtui osin uuden iPadin alemmasta tuotosta, sanoi Fubon Financialin analyytikko Arthur Liao. Hän alensi osakkeen suosituksen tasolle ”lisää” tasolta ”osta”.
Hon Hain tytäryhtiö Foxconn kertoi viime viikolla ensimmäisen vuosipuoliskon tappion suurentuvan selvästi heikomman kysynnän ja kohonneiden kustannusten myötä. Foxconn ei tee tuotteita Applelle, mutta on Nokian alihankkija.












