Kirjaudu ▼
 

Nokian osakkeen hinta painui alle kolmeen euroon

Reuters
Nokian osakkeen hinta painui alle kolmeen euroon
Viime viikolla tuloksestaan varoittaneen matkapuhelinvalmistaja Nokian osakkeen hinta on painunut alle kolmeen euroon Helsingin pörssissä.
Taloussanomat
16.4.2012 11:14
113

Noin klo 11.05 aikaan puhelinvalmistajan osake oli laskenut 2,2 prosenttia ja maksoi 2,99 euroa. Alimmillaan osake on käynyt aamupäivällä 2,97 eurossa.

Edellisen kerran Nokian osake oli yhtä kehnoissa lukemissa 5. marraskuuta 1996, jolloin osake maksoi pörssipäivän päätteeksi 2,94 euroa.Nokian osakekurssi laski viime viikolla yli 21 prosenttia. Perjantaina osake kuitenkin hiukan toipui nousten 0,9 prosenttia.

Nokia varoitti tiistaina, että sen laite- ja palveluyksikön liiketulos painuu selvästi tappiolle tammi–maaliskuussa. Yhtiö kertoi myöskin, ettei se odota tilanteen parantuvan loppukeväästä.

Suomalaisen puhelinvalmistajan osakkeen kurssikehitys kiinnostaa monia, sillä tuhannet suomalaiset kotitaloudet ovat sijoittaneet säästöjään yhtiöön. Pörssisäätiön selvityksen mukaan Nokia oli suomalaisten kotitalouksien suosituin osake maaliskuun lopussa. Tuolloin yhtiön osakkeita oli 216 610:lla suomalaisella kotitaloudella.

Taloustiedot

Nokian vuosikertomuksen mukaan yhtiön suurin suomalaisomistaja viime vuoden lopussa oli eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Ilmarisella oli hallussaan 2,13 prosenttia Nokian osakkeista.

Nokia julistaa tammi–maaliskuun tuloksensa torstaina.

∇ Mainos ∇
Yritykset Nokia:
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (113)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Olisi kannattanut korjata kämmäyskin jo ennen markkinoille tuloa.

Positiivista on, että kukaan ei ole Mokian nurkasta nyt edes kiinnostunut. Negatiivista on, että Microsoft pääsi käsiksi Nokian tietotaitoon, joten sen ei tarvitse Mokiaa edes nurkata. Sinisilmäisiä kalevalaisia taas narutettiin.

Nyky-Mokian tuhon aiheuttaja n:o 1 on pitkäaikainen hallituksen pj Mollilan Jorma. Hyvä kakkonen on tj Eflop.

Siinä riittää tuhojen korjauksessa paljon tehtävää nykyisellä pj Siilasvuolla.
Mollila-Eflop. Lumia 16.4.2012 11:19

Anonyymi
Menee tällä viikolla vielä alle kahden
Sinkko 16.4.2012 11:19

Anonyymi
Osakkeen arvon on 20 senttiä eli osingon verran.
voi voi 16.4.2012 11:21

Anonyymi
Minusta on tullut tänään Nokian omistaja.
Halvalla saa 16.4.2012 11:22

Anonyymi
Jeeee. Pitänee nauttia Ardbegin Islay Single Maltia (10 yo) tämän kunniaksi. Ei ollut enää varaa parempaan...
Mitäs se Jallu muute 16.4.2012 11:22

Anonyymi
Veikkasin alkuvuonna, että Nokia painuu alle 3 Euroon toukokuussa, mutta näyttää että olin hieman optimistinen ja tavoite saavutettiin jo ennen osingon irtoamista.
Tavoitehinta 16.4.2012 11:22

Anonyymi
Onneksi mulla oli pienet säästöt : )
Ei auta valittaa, ei mua kukaan pakottanu Nokiaa ostamaan, oma moka.
Parempaa tää on kuitenkin kun lottoaminen, voihan se olla et Nokia nousee muutaman vuoden päästä.
Sitäb odotellessa voi ostella muita osakkeita ja seurailla mailman romahdusta.
meidän perheessä ost 16.4.2012 11:23

Anonyymi
2 euroa on raja jolloin Elop saa potkut. Silloin minä ostan, tämä tapahtuu heinä/elokuu vaihteessa suurin piirtein.

Nokia 808 tuo piristystä hieman mutta kurssi ei enää nouse yli 3,20e tason ennenkuin Kanadan troijalainen pistetään pihalle.

Tämän jälkeen Nokia paljastaa Android päivitykset N9 sekä N950 malleihin, ja ilmoittaa että tulevaisuudessa on Android, MeeGo sekä Windows puhelimia saatavilla eli ylivoimainen valikoima verrattuna muihin.

Nokia ei ole softatalo, vaan laitevalmistaja. Hallitus ohoi, kuvitteletteko jotain Apple-Integraatioon verrattavaa ekosysteemiä? Ei kansalaisista kukaan sellaista halua. Vain pieni porukka, nämä Apple ihmiset, haluavat saman valmistajan laitteet ja järjestelmät kotiinsa.
valinnanvapaus ohoi 16.4.2012 11:24

Anonyymi
Osakkeen arvon on 20 senttiä eli osingon verran.
Riskit huomioon ottaen 10 senttiä...
Näillä mennään 16.4.2012 11:24

Anonyymi
Ilmarisella oli hallussaan 2,13 prosenttia Nokian osakkeista.


Ilmarinen ja sen pääkelmi SDP-Sailas ovatkin kuuluisia erehtymättömästä pisnisvainustaan. Ostivathan he Finnairin roistoltakin asunnon tuhtiin ylihintaan, joten Mokian osakkeiden osto ylihintaan sopii linjaan.
Ilmarinen tarjoaa el 16.4.2012 11:24
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?