Kirjaudu ▼
 
Pankit arvioivat Nokiaa: Tavoitekurssit romahtivat

Reuters
Pankit arvioivat Nokiaa: Tavoitekurssit romahtivat
Matkapuhelinyhtiö Nokian eilen antama tulosvaroitus on saanut analyytikot laskemaan yhtiön osakkeelle asettamiaan tavoitekursseja. Aamun aikana on tullut myös yksi suosituslasku.
Taloussanomat–Bloomberg
12.4.2012 10:48
71

Nokia varoitti eilen puhelinyksikkönsä kannattavuuden jäävän negatiiviseksi alkuvuonna, mikä sysäsi yhtiön osakkeen jyrkkään syöksyyn. Nokian kurssi romahti eilen 14,5 prosenttia ja päätyi 3,27 euroon, alimmilleen 2000-luvulla.

Societe Generale laski Nokian osakkeen suosituksen tasolle "pidä", kun aiempi suositus oli "osta". Osakkeen 12 kuukauden tavoitekurssi pudotettiin 6,00 eurosta 3,30 euroon.

11:51Osake
+1,48 %
9,61
+0,14
+1,44 %
2,952
+0,04

Credit Suisse laski Nokian tavoitehinnan 4,50 euroon aiemmasta 6,00 eurosta. Suositus pysyi kuitenkin ennallaan tasolla "outperform". Pankin arvion mukaan siirtymä Symbian-käyttöjärjestelmästä Windowsiin on osoittautunut odotettua vaikeammaksi, mutta keskittyminen Windows -puhelimiin johtaa yhtiön palaamiseen voitolle vuonna 2013.

Amerikkalainen Morgan Stanley puolestaan painoi Nokian tavoitekurssin 2,60 euroon aiemmasta 3,80 eurosta. Suositus pysyi tasolla "alipainota". Morgan Stanleyn tuoreen analyysin mukaan tulosvaroitus kertoo lisääntyneistä paineista yhtiön ydinliiketoiminnassa.

Taloustiedot

Nomuralla Nokian tavoitekurssi pudotettiin 4,00 eurosta 3,20 euroon. Osakkeen suositus pysyi tasolla "neutraali". Japanilaispankki kehottaa asiakkaitaan odottamaan kesäkuuhun tilanteen arvioimiseksi, eiliselle päivätystä analyysistä ilmenee.

Bairdin Nokialle antama tavoitekurssi laski 5,00 dollarista 4,00 dollariin (noin 3,04 euroon). Suositus pidettiin ennallaan tasolla "neutraali".

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

UBS puolestaan toisti suosituksensa "neutraali" ja laski tavoitekurssin 3,20 euroon aiemmasta 4,10 eurosta.

Nordealla Nokian tavoitekurssi alennettiin 5,00 eurosta 4,00 euroon. Pankki piti ostosuosituksensa ennallaan. Exanen analyytikot viilasivat Nokian tavoitekurssia 16 prosenttia alemmas 2,60 euroon.

Nokia arvioi eilisessä tulosvaroituksessaan, että sen laite- ja palveluyksikön liikevoittoprosentti (ei-IFRS) oli noin miinus 3 vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Toisella neljänneksellä yksikön liikevoittoprosentti on Nokian arvion mukaan "vastaavaa tasoa kuin ensimmäisellä neljänneksellä tai sen alapuolella".

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (71)

Anonyymi
Tuulipuvut myyvät taas paniikissa ja tappiolla
buahhah 12.4.2012 11:41

Anonyymi
Pelko ja hysteria luovat oivia tilaisuuksia ostaa hyvää halvalla.

Tuliko pahasti takkiin?
Per Snetto 12.4.2012 11:44

Anonyymi
Omaa pääomaa on 3,2 per osake ja nyt heti käteen ensi kuussa melkein 7% tuotto.

Minä ostaisin.
wefggwgaw 12.4.2012 11:46

Anonyymi
Mitä kuluttajat sitten haluavat?Minä en tiedä. Itse haluan vain luurin jossa on todella hyvä kamera,64gb muisti, muistikorttipaikka, videopuhelukamera, rds radio, bluetooth-,ir-,nfc- usb tiedostojen siirtomahdollisuus, pitkät valmius ja puheajat, pudotusta,kolhuja,kosteutta, vettä ja pölyä kestävä puhelimen kotelointi, nopea netti ja sähköposti, moniajo sovelluksille, copypastetoiminto ja officesovellus. Siinä on kaikki mitä kaipaisin yhteen puhelimeen. Tuollaisen luurin kun tekisivät, ostaisin heti.
Nimetön 12.4.2012 11:48

Tuskin tarvitset, sinulle riittää lankapuhelin. Et tarvitse varastohommissa muuta kuin haalarit ja hanskat.
Realiteettia, realit 12.4.2012 11:52

Anonyymi
Ostakaa kaikilla rahoillanne Nokiaa niin pian, kuin ehditte! Silla koko firmaa ei ole kohta enaa olemassa.
Erkki Sinkko, ammatt 12.4.2012 12:04

Anonyymi
Kuka sanoo, että olen varastohommissa?Ei sen puoleen varastomiehenä, korjausmiehenä ja roskakuskina tienaa paremmin, kuin normi pulliainen, eli noin 4500?/kk. Itse en kyseisiä toimia tee, mutta toimin päällikkötehtävissä 5000?/kk ansioilla, töissä aina 6 viikkoa kerrallaan ja saman verran lomalla. Eli puolet vuodesta töissä ja puolet lomalla. Loma ajallakin juoksee palkka, joten paremmin tienaan kuin sinä.
Nimetön 12.4.2012 12:07

Anonyymi
Ostakaa kaikilla rahoillanne Nokiaa niin pian, kuin ehditte! Silla koko firmaa ei ole kohta enaa olemassa.

Onneksi sain muhkean perinnön. Ei tarvitse huolehtia, autoveroista, polttoaineveroista, palkkaveroista jne jne. Nytkin näyttää kala syövän hyvin. Koittaakaa pärjäillä akku näyttää kannettavasta loppuvan juuri.
33v, "eläkeläin 12.4.2012 12:11

Anonyymi
Kuka sanoo, että olen varastohommissa?Ei sen puoleen varastomiehenä, korjausmiehenä ja roskakuskina tienaa paremmin, kuin normi pulliainen, eli noin 4500?/kk. Itse en kyseisiä toimia tee, mutta toimin päällikkötehtävissä 5000?/kk ansioilla, töissä aina 6 viikkoa kerrallaan ja saman verran lomalla. Eli puolet vuodesta töissä ja puolet lomalla. Loma ajallakin juoksee palkka, joten paremmin tienaan kuin sinä.

Loma-ajallakin on muuten yhdysana. Siitä jo huomaa, että oletkin työtön rassukka...
Jep jep 12.4.2012 12:14

Anonyymi
kohta tehdään historiaa!!

12.4.2012 OMX klo 13.00 : Noksu alle 3 egeä !!

" pullot poksahtelevat ja lautat palavat" LOL
Ukkometso 12.4.2012 12:16
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Ostaisitko kesärenkaat autoosi nettikaupasta?