Kirjaudu ▼
 

Pankit arvioivat Nokiaa: Tavoitekurssit romahtivat

Reuters
Pankit arvioivat Nokiaa: Tavoitekurssit romahtivat
Matkapuhelinyhtiö Nokian eilen antama tulosvaroitus on saanut analyytikot laskemaan yhtiön osakkeelle asettamiaan tavoitekursseja. Aamun aikana on tullut myös yksi suosituslasku.
12.4.2012 10:48
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Nokia varoitti eilen puhelinyksikkönsä kannattavuuden jäävän negatiiviseksi alkuvuonna, mikä sysäsi yhtiön osakkeen jyrkkään syöksyyn. Nokian kurssi romahti eilen 14,5 prosenttia ja päätyi 3,27 euroon, alimmilleen 2000-luvulla.

Societe Generale laski Nokian osakkeen suosituksen tasolle "pidä", kun aiempi suositus oli "osta". Osakkeen 12 kuukauden tavoitekurssi pudotettiin 6,00 eurosta 3,30 euroon.

Credit Suisse laski Nokian tavoitehinnan 4,50 euroon aiemmasta 6,00 eurosta. Suositus pysyi kuitenkin ennallaan tasolla "outperform". Pankin arvion mukaan siirtymä Symbian-käyttöjärjestelmästä Windowsiin on osoittautunut odotettua vaikeammaksi, mutta keskittyminen Windows -puhelimiin johtaa yhtiön palaamiseen voitolle vuonna 2013.

Nokia Oyj
Taloustiedot
Y-tunnus 0112038-9
Kotipaikka Helsinki
Yhtiömuoto OYJ
Kaikki yrityksen taloustiedot
Osaketiedot
Viim. hinta € 5,070
Muutos € +0,040
Muutos % +0,70
Katso kurssihistoria
Osinkotiedot
Tarkista osinkokalenteri ja tulosjulkistuspäivät

Amerikkalainen Morgan Stanley puolestaan painoi Nokian tavoitekurssin 2,60 euroon aiemmasta 3,80 eurosta. Suositus pysyi tasolla "alipainota". Morgan Stanleyn tuoreen analyysin mukaan tulosvaroitus kertoo lisääntyneistä paineista yhtiön ydinliiketoiminnassa.

Nomuralla Nokian tavoitekurssi pudotettiin 4,00 eurosta 3,20 euroon. Osakkeen suositus pysyi tasolla "neutraali". Japanilaispankki kehottaa asiakkaitaan odottamaan kesäkuuhun tilanteen arvioimiseksi, eiliselle päivätystä analyysistä ilmenee.

Bairdin Nokialle antama tavoitekurssi laski 5,00 dollarista 4,00 dollariin (noin 3,04 euroon). Suositus pidettiin ennallaan tasolla "neutraali".

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

UBS puolestaan toisti suosituksensa "neutraali" ja laski tavoitekurssin 3,20 euroon aiemmasta 4,10 eurosta.

Nordealla Nokian tavoitekurssi alennettiin 5,00 eurosta 4,00 euroon. Pankki piti ostosuosituksensa ennallaan. Exanen analyytikot viilasivat Nokian tavoitekurssia 16 prosenttia alemmas 2,60 euroon.

Nokia arvioi eilisessä tulosvaroituksessaan, että sen laite- ja palveluyksikön liikevoittoprosentti (ei-IFRS) oli noin miinus 3 vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Toisella neljänneksellä yksikön liikevoittoprosentti on Nokian arvion mukaan "vastaavaa tasoa kuin ensimmäisellä neljänneksellä tai sen alapuolella".

12.4.2012 10:48
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (71)

Sivut:1 ... 6 7 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tässä 8000 euroa miinuksella salkku, alkaa olla huumori vähissä.
Onhan se pankille tuottosaa houkutella asiakkaat rahastettavaks.
Anonyymi: asuntosäästäjä 16.4.2012 10:18
Sivut:1 ... 6 7 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

07:12 Näkökulma Saksalaiset vastustavat vapaakauppasopimusta – miten käy viennin mahtimaalle?
06:05 Digitoday Testi: Acerin uutuus korvaa onnistuneesti pc:n
06:02 Näin työttömyys on kehittynyt Suomen kunnissa
06:01 Katso kartalta, missä kunnissa työttömyys kasvaa, missä laskee – yllättävä kehitys
26.8. Hengenvaarallinen vika virtalukossa vie General Motorsin oikeuteen vielä monta kertaa
26.8. Venäjä kaavailee uusia veronkorotuksia – haluaa säästää hätärahastot
26.8. Ryanair ottaa käyttöön kovat keinot: Aikoo myydä selvästi halvemmalla
26.8. Heureka aloittaa ison vientiponnistuksen
26.8. Lapset saivat iho-oireita Happy Meal -lelusta – McDonald's vetää takaisin
26.8. Yellen: Edellytykset koronnostolle ovat vahvistuneet
26.8. Kahvilajätti alkoi myydä kylmää kahvia – nuoret innostuivat
26.8. Digitoday IPhone mullistuu: Nyt lähtee kuulokeliitäntä – ensi vuonna kotinappi?
26.8. Tilaukset saaneet Kone ja Lehto etenevät pörssissä
26.8. Epäily Espoossa: Danske Bankin virkailija kavalsi satoja tuhansia euroja
26.8. Digitoday Nämä asiat tiedetään salaperäisestä iPhonen-murtajasta
26.8. Miksi Suomen työpaikat eivät täyty? Tohtorikolmikolta armoton selitys
26.8. Lentoyhtiö määrää uutuuskoneensa maahan – moottoreissa ongelmia
26.8. Digitoday Kannattaa tehdä: Näin estät Whatsappia antamasta numeroasi Facebookille
26.8. Britannian talous jatkoi vaimeaa kasvuaan – Brexitin vaikutukset eivät vielä näy
26.8. Digitoday IPhone-hälytys: "Nyt on syytä paniikkiin"
26.8. VW:n sopu amerikkalaisten autokauppiaiden kanssa voi maksaa yli miljardi euroa
26.8. Digitoday 26 vuotta siinä kesti: Klassikkopeli murtautuu ulos Windowsista
26.8. Rakennuslupien määrässä hurja hyppäys – asuntoluvat +23 %
26.8. Digitoday Tämä on vakavaa: iPhonet murrettu – Apple kehottaa päivittämään
26.8. Synkkä arvio: Trumpin voitto voi aiheuttaa maailmanlaajuisen taantuman
26.8. Lehto rakentaa majoitustilat 1000:lle ydinvoimalatyömaan työntekijälle
26.8. Kone sai suuren tilauksen – yli 200 hissiä Kiinaan
26.8. KL: Vuokra-asuntojen omistajat syyttävät kuntia vuokrien noususta
26.8. LM:n kysely: Haastajat jäävät kauas Rinteestä
26.8. Kolumni Navigaattori ajaa kartan ohi
Asiakastieto

Yhteistyössä