Hallitusjäseneltä jäi pörssitiedotukset tekemättä viisi vuotta sitten
Solteqin tiedotteen mukaan Pietilä on välillisesti käyttänyt määräysvaltaa Profiz Business Solution -nimisessä yhtiössä. Määräysvalta johtuu yhtiön omistusyhtiön osakkeiden erilajisuudesta.
Pietilän olisi pitänyt tiedottaa omistuksen muutoksista toukokuussa 2007, jolloin Profiz Business Solutionin omistusosuus ylitti viiden prosentin rajan, sekä joulukuussa 2007, jolloin omistusosuus nousi yli 10 prosentin.
Pietilän välillinen omistus päättyi helmikuussa, kun Profiz Business Solutionin omistusyhtiö muutti yhtiöjärjestystään.
Tuoreimman omistajaluettelon mukaan Profiz Business Solution omistaa 11,4 prosenttia Solteqista.
Markku Pietilä on istunut Solteqin hallituksessa vuodesta 2008.












