Kirjaudu ▼
 

Teräsyhtiöt laskevat Helsingin pörssissä

Torstai-iltapäivänä Helsingin pörssi oli loivassa nousussa. Suurimpia laskijoita olivat teräsyhtiöt Outokumpu ja Rautaruukki.
15.3.2012 14:57
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Torstai-iltapäivänä Helsingin pörssin pääindeksit olivat vienossa myötätuulessa. Nousijoita ja laskijoita oli vaihdetuimmissa osakkeissa tasavahvasti.

Teräsvalmistajat Outokumpu ja Rautaruukki olivat molemmat jyrkässä alamäessä. Nousussa olivat muun muassa matkapuhelinyhtiö Nokia ja nostolaitevalmistaja Cargotec.

Muualla Euroopassa pörssit olivat vailla selvää suuntaa iltapäivällä, kun sijoittajat odottavat iltapäivän tilastoja Yhdysvalloista.

07:24Osake

Noin kello 14.25 Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli 0,2 prosentin nousussa 6 194,89 pisteessä. Painorajoitettu OMXH Cap liikkui samalla tasolla. Vaihtoa oli kertynyt lähes 200 miljoonaa euroa.

Nokian osake oli kallistunut 1,3 prosenttia 3,82 euroon. Vaihtokakkosena kärkkynyt Nokian Renkaat liikkui eilisen päätöstasonsa molemmin puolin.

Nousussa oli myös Cargotec, jonka osake oli noussut 2,3 prosenttia 32,55 euroon. Ruotsalaispankki SEB nosti Cargotecin ostosuosituksen tasolle "osta" aiemmasta tasosta "pidä" ja tavoitehinnan 32 eurosta 37 euroon.

SEB:n mukaan yhtiön tila näyttää vakaalta, eikä siinä ole näkynyt suuria muutoksia viime aikoina. Cargotec kertoi aiemmin, että yhtiö uskoo liikevaihtonsa ja tulosmarginaalinsa ennen korkoja ja veroja kasvavan kuluvana vuonna. Pankin mukaan Cargotec on yksi houkuttelevimmista toimialan suurista yrityksistä ja tarjoaa mahdollisuuden voittojen kasvattamiseen.

Nousussa oli myös Pohjola Pankki, jonka osake oli kallistunut 3,1 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Teräsyhtiö Outokummun osake oli laskenut 6,3 prosenttia 1,39 euroon käytyään alimmillaan 1,33 eurossa. Outokummun merkintäoikeusannin merkintäaika alkoi tänään ja kestää 4. huhtikuuta asti.

Myös toisen teräsyhtiön Rautaruukin osake oli laskussa. Yhtiön arvosta oli kadonnut 4,4 prosenttia eli 0,41 euroa, kun Rautaruukki irrotti 0,50 euron osakekohtaisen osingon yhtiöstä.

Voimaloiden ja merimoottoreiden valmistaja Wärtsilä kertoi saaneensa viisivuotisen palvelusopimuksen Yhdysvalloista, mutta ei kertonut sen arvoa. Osake oli noussut 0,8 prosenttia.

Rakennuskonevuokraaja Cramo tiedotti, että se siirtokelpoisten tilojen valmistuksen sekä räätälöityjen siirtokelpoisten tilojen vuokrauksensa MB Rahastoille. Kauppahintaa ei aiota julkistaa. Cramo kirjaa järjestelystä kertaluontoisen noin kolmen miljoonan euron myyntivoiton ensimmäisen neljänneksen tulokseensa. Cramo oli 0,4 prosentin laskussa.

Kohun keskellä oleva lentoyhtiö Finnair oli kallistunut päivän kaupankäynnissä 1,3 prosenttia. Yhtiön vaihto oli ohutta. Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) tiedotti tänään, että Finnairin hallituksen jäsenet kahta lukuun ottamatta joutuvat jättämään tehtävänsä. Hallituspotkujen takana ovat johdon palkkaukseen liittyvät epäselvyydet.

15.3.2012 14:57
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (8)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nokia on jo 1,64% plussalla ja ulkona kevätaurinko porottaa. Voiko elämä olla tämän mukavampaa, kun vielä on odotettavissa hyvät osinkkokahvit ja makeat kermapaakkelsit?
Anonyymi: Osinkko hyvä! 15.3.2012 15:23

Anonyymi
Kun velkasaturaatio on saavutettu eikä lainakanta enää kasva vaan supistuu - edessä on vain yhä kiihtyvä supistaminen kohti totaalista romahdusta, kurjuutta, sisällisotaa ja lopullista goymien orjuuttamista.
Anonyymi: Näin se menee 15.3.2012 15:25

Anonyymi
Onneksi robotit ostavat kättä heilauttamalla muhkeat Nokia osinkot.
Anonyymi: Wisegay 15.3.2012 15:31

Anonyymi
Rautaruukki laski vähemmän kuin osingon irtoamisen verran, joten se ei ole varsinaisesti laskussa.
Anonyymi: Rautaruukki on ollut 15.3.2012 16:21

Anonyymi
Rautaruukin kurssilaskuun vaikutti osingon - 0,5 ? irtoaminen, itseasiassa kurssi nousi.
Anonyymi: vanhis 15.3.2012 16:22

Anonyymi
Joo, toimittaja ei uutisoidessaan huomannut että siitä irtosi 50 centtiä osinkoa justiinsa. Kai talouslehdessä se pitäisi osata ottaa huomioon. 7 päivää on eri asia.
Anonyymi: Toimitus tarkkana! 15.3.2012 16:40

Anonyymi
Talvivaaran ylisuurista sulffiittipäästöistä aiheutui ensimmäinen kuolema. Ympäristölle ei muka aiheutunut haittaa. Voi kilin kulkuset. Sama firma hakee ympäristölupaa 35-kertaistaa päästönsä. Sieltä putoilee tuolloin linnutkin puista ja työntekijöille on pakko varustaa sukelluspuvut.

Ja mitä tekee media, kun olisi kerrankin revittelyn aihetta. On hiljaa kuin se kuuluisa kusi sukassa.
Anonyymi: Nimetön 15.3.2012 16:41

Anonyymi
Sokea reettakin näkee, että Outokumpu laskee. Taloussanomilla on ammattitaito hukassa, kun eivät osaa kertoa miksi se laskee?

Sen sijaan, että toistatte ilmeisen teiltä jää talousuutisoijana taustat aina kertomatta.
Anonyymi: TalSa on surkea: ana 15.3.2012 16:55
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä