Tatu Ylönen aikoo vetää Tectian pois pörssistä
Tietoturvayhtiö Tectian toimitusjohtajan Tatu Ylösen kokonaan omistama yhtiö Clausal Computing tekee ostotarjouksen Tectian osakkeista. Clausal ei nykyisin omista Tectian osakkeita.
Ylönen on Tectian eli aiemman SSH Communications Securityn perustaja ja omistaa edelleen 45,6 prosenttia pörssiyhtiön osakekannasta. Mahdollisen 50 prosentin omistusosuuden ylittämisen tuoma lunastusvelvollisuus rajoittaa Ylösen mukaan hänen kykyään osallistua yhtiön lisärahoitusjärjestelyihin, mikä on yksi pörssistävedon syistä.
Ylönen perusti SSH Communications Security -yhtiön vuonna 1995. Hän toimi tämän jälkeen yhtiön toimitusjohtajana ja oli myös hallituksen puheenjohtajana vuoteen 2001 asti. SSH listautui Helsingin pörssiin joulukuussa 2000.
– Vuodesta 2001 lähtien yhtiön kehitys on ollut vaihtelevaa ja kannattavuus pääosin heikkoa. Tämä on johtunut sekä muutoksista liiketoimintaympäristössä että yhtiön tekemistä ratkaisuista liiketoiminnan painopistealueiden suhteen, Ylönen kertoo tiedotteessa.
– Palasin Tectian toimitusjohtajaksi 2011 syyskuussa, josta lähtien olemme tarkastelleet yhtiön kehittämismahdollisuuksia ja linjanneet uudelleen yhtiön strategian. Mielestäni Tectian suunnan kääntäminen vaatii uudenlaista ajattelua ja pitkäjänteisiä toimenpiteitä ja pörssi kvartaalitalouksineen ei ole oikea ympäristö tämän strategian toteuttamiseen.
Clausal Computing tarjoaa Tectian osakkeesta 0,50 euroa käteisenä, missä on 0,10 euron preemio eli lisähinta verrattuna osakkeen eiliseen päätöskurssiin.
Clausal Computing rahoittaa ostotarjouksen velkarahoituksella. Osa käteisvastikkeesta rahoitetaan Ylöseltä saadulta velkarahoituksella ja osa ulkopuoliselta rahoituslaitokselta saadulla lainalla.
Clausal Computing arvioi, että ostotarjous alkaa 19. maaliskuuta ja päättyy 11. huhtikuuta.
(Oikaisu: Clausal Computingin tarjouksessa on 0,10 euron eikä 0,40 euron preemio Tectian osakkeen eiliseen päätöskurssiin verrattuna.)












