Helsingin pörssissä tukevaa nousua

Helsingin pörssissä päivä on edennyt vahvasti nousuvoittoisena, ja vain Fortumin ollessa vaihtokärjen osakkeista alamäessä. Tunnelmia Euroopan osakemarkkinoilla on piristänyt Kiinan ilmoitus halukkuudestaan tukea euroaluetta. Aasiassa indeksit kohosivat korkeimmilleen puoleen vuoteen. Indeksifutuurit ennakoivat myös Wall Streetille nousuavausta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
15.2.2012 14:54
Kommentit 16

Helsingin yleisindeksi OMXH oli kello 14.35 noussut 1,2 prosenttia 6 096,79 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap oli noussut 1,3 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 199 miljoonaa euroa, josta Nokiaa 30 miljoonaa.

Nokian osakkeen kurssi oli noussut 2,3 prosenttia 3,93 euroon.

Barclays on laskenut Nokian osakkeen tavoitehintaa viidenneksen 5,90 euroon. Suositus on edelleen ”ylipainota”.

Tutkimuslaitos Gartner arvioi, että Nokian osuus matkapuhelinmarkkinoista putosi loppuvuonna 23,4 prosenttiin vuodentakaisesta 27,1 prosentista Samsungin hengittäessä jo niskaan 19,4 prosentillaan.

Vaihtokakkonen Fortum oli 0,6 prosenttia miinuksella, mutta Metso oli kohonnut 3,1 prosenttia, Wärtsilä 1,5 prosenttia ja Nokian Renkaat 1,8 prosenttia.

Metsäosakkeista UPM oli noussut kolme prosenttia ja Stora Enson R-osake 2,5 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kone kertoi toimittavansa 25 hissiä Lontooseen, mutta ei kertonut toimituksen arvoa. B-osake oli noussut 1,7 prosenttia.

Pakkausyhtiö Huhtamäen loppuvuoden tulos oli ennakoitua vähemmän laskussa ja osinkokin nousee niukasti. Huhtamäen osakkeen kurssi oli kuitenkin laskenut 0,5 prosenttia.

Viestintäkonserni Alma Media teki loppuvuonna selvästi alentuneen tuloksen ja saman alan Talentum teki tappiota. Molempien voitonjako on edellisvuotta niukempaa. Alma Median osake oli laskenut 4,6 prosenttia ja Talentum kolme prosenttia.

Carnegie on nostanut tuloksensa viime viikolla julkistaneen ohjelmistoyhtiö Comptelin osakkeen suosituksen tasolle ”pidä”, kun se aiemmin oli ”myy”. Comptel oli vahvistunut 1,6 prosenttia.

Lisää Aiheesta
UutinenGartner: Ei hyvin mene, Nokia (15.2. 10:28)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (16)

Huono 0
Olipa vaikea arvata, että romahduksen jälkeen nousee?
Seppo Sappi
Huono 0
On se vaan niin ihanaa, kun suomalaisella nousee taas.
Totta se on
Huono 0
On kaupunki tuolla jossain ja huhutaan, että kaikki nousee.
Alvari Tuohitorvi
Huono 0
Täytyy sanoa, että kyllä tältä Talsan ja muidenkin "tiedotusvälineiden" uutisoinnilta alkaa vähitellen mennä uutisarvo kokonaan. Tänään uutisoidaan, kuinka pörssissä oli "tukevaa nousua", kun taas huomenna puhutaan "romahduksesta". Missäs olikaan se vahva, määrätietoinen nousu ?! :D
Peelo
Huono 0
Ei kosketa
Ketjukolarissa mukana ollut.
Huono 0
Voihan tuo vielä noustakin vuosien aikana.
Moro Mara
Huono 1
Täytyy sanoa, että kyllä tältä Talsan ja muidenkin "tiedotusvälineiden" uutisoinnilta alkaa vähitellen mennä uutisarvo kokonaan. Tänään uutisoidaan, kuinka pörssissä oli "tukevaa nousua", kun taas huomenna puhutaan "romahduksesta". Missäs olikaan se vahva, määrätietoinen nousu ?! :D

Se on kunkin firman kohdalla tapauskohtaista, riippuen kasvusta ja kannattavuudesta, ja se näkyy suhdannekorjattuna vasta n. 15 vuoden tarkastelujaksolla...
Ketä kiinnostaa päivämuutokset?
Huono 0
Varmuuden vuoksi on hyvä myydä kaikki! Myyn ja unohdan kaikki nousut tykkänään.
Näin meillä.
Huono 0
Osinkot perutaan kumminkin... Myyn kaikki.
En usko
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

01:51IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

01:51IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

01:51OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949