Tiedon tulos koheni selvästi – osinko nousee
Tiedon tulos ennen veroja kasvoi loka–joulukuussa 24,0 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 5,7 miljoonasta eurosta. Analyytikot olivat uutistoimisto Bloombergin ennusteessa odottaneet tuloksen kasvavan 30,5 miljoonaan euroon.
Liikevaihto kasvoi 490 miljoonaan euroon 472 miljoonasta eurosta. Liikevoitto ilman kertaeriä oli 34,2 miljoonaa euroa vertailujakson 33,5 miljoonan euron jälkeen.
Osaketta kohti tulosta kertyi 0,18 euroa, kun vuotta aiemmin osakekohtainen tulos jäi 0,02 euroon.
Tiedon hallitus esittää, että viime vuodelta jaettaisiin osinkoa 0,75 euroa osakkeelta. Edellisvuoden osinko oli 0,70 euroa.
– Panostamme vahvasti uusiin palveluihin, kannattavuuden parantamiseen sekä työntekijöidemme osaamisen kehittämiseen. Huolimatta taloudellisesta epävarmuudesta tilauskantamme vuodelle 2012 on vahva, tarjoustilanteemme on hyvä ja olemme julkistaneet useita merkittäviä sopimuksia, Tiedon toimitusjohtaja Kimmo Alkio sanoo yhtiön osavuosikatsaustiedotteessa.
Tieto odottaa koko vuoden liikevaihtonsa seuraavan Länsi-Euroopan yleistä tietotekniikan palvelumarkkinoiden kehitystä. Liikevoiton ilman kertaeriä ennustetaan paranevan viime vuoden 117,1 miljoonasta eurosta.



















Kommentit (13)
"Tietotekniikan palveluyhtiön Tiedon liiketulos heikkeni viime vuoden loka-joulukuussa"
Tietotekniikan palvelutalo Tiedon levyjärjestelmä joutuu laboratoriotutkimuksiin Ruotsissa. Konesalin haaveri on jatkunut puolitoista viikkoa.
Haaveri vaikutti noin 50 asiakkaan järjestelmiin. Tiedon konesalin kaatumisen takia Ruotsissa eivät toimineet apteekin sähköiset reseptit eivätkä autokatsastuksen järjestelmät.
Computer Sweden -lehti on kertonut, että levyjärjestelmän on toimittanut EMC. Lehden tietojen mukaan haverissa on kadonnut asiakkaiden dataa
It-viikko 5.12.2011.
Tietoa uhkaa miljoonamälli Ruotsissa
It-ratkaisuja tarjoava Tieto voi joutua maksamaan miljoonien Ruotsin kruunujen korvaukset tietotekniikkaongelmien takia, kertoo talouslehti Dagens Industri. Tiistaina ongelmista kärsivät ruotsalaisasiakkaista muun muassa rahoituslaitos SBAB, apteekkikonserni Apoteket, valtionhallinto ja Tukholman kaupunki.
Taloussanomat 30.11.2011
PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ
Potilasturvallisuuden varmistamiseksi eReseptien tekeminen on em. yksiköissä lopetettu välittömästi virheen tultua tietoomme. Lisäksi apteekkeja on kehotettu toistaiseksi aina toimittaessaan peruspalvelukeskus Aavasta määrättyjä lääkkeitä varmistamaan reseptin oikeellisuuden lääkkeen määränneeltä lääkäriltä. Peruspalvelukeskus Aava / Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä ja järjestelmän toimittaja Tieto Oyj tutkivat tilannetta koko ajan.
PERUSPALVELUKESKUS AAVA MEDIATIEDOTE 23.9.2011
Sähköisten reseptien kirjoittaminen on jouduttu toistaiseksi keskeyttämään Päijät-Hämeessä, Itä-Savossa ja Kotkassa. EResepteissä havaittiin virhe, jonka vuoksi potilaille on voinut päätyä vääriä lääkkeitä.Johtava lääkäri Petteri Jyrkinen sanoo, että pelättävissä on, ettei eReseptiongelma rajoitu vain tähän. Päätimme tiedottaa heti laajasti, ettei vain satu potilasvahinkoja, kertoo Jyrkinen.
Yle.fi 23.9.2011
VR:n lippuautomaatit pois käytöstä koko maassa
VR:n mukaan vaikeudet johtuvat Accenturen ja Tiedon toimittaman tietojärjestelmän ongelmista.
Taloussanomat 19.9.2011
OP-pankin viat johtuivat Tiedon konesalista
Finanssikonserni OP-Pohjola tekee järjestelmien reistailusta reklamaation ja vaatii käyttöpalveluja tarjoavaa Tietoa maksamaan korvausta.
25.1.2011 11:17 It-viikko
Lääkärit: Kömpelöt tietokoneohjelmat vaarantavat potilasturvallisuutta.
yle.fi 24.10.2009 12:42
(Tieto Oyj on ollut tekemässä kyseistä tietojärjestelmää.)
Vika Tiedon palomuurissa sulki verkkopalveluja
Poissa pelistä olivat ainakin Oikotie.fi sekä Patentti- ja rekisterihallituksen YTJ-yritystietojärjestelmä.
Taloussanomat 13.8.2009
Tietoenatorin rakentamasta sähköisestä äänestysjärjestelmästä löytyi pahoja puutteita.
Taloussanomat 28.10.2008
Tietoyhteiskuntahanke epäonnistui Oulussa - mutta TietoEnator teki tilin
Valtiontalouden tarkastusviraston ylitarkastaja Tomi Voutilainen moittii TietoEnatoria ja Logicaa.
Se on ihmeellistä, koomista oikeastaan, miten ne puhuvat palvelupohjaisesta arkkitehtuurista mutta eivät pysty toteuttamaan sitä järjestelmiinsä”, hän sanoo.
tivi.fi 17.3.2008
Tieto tappelee kouluhaun kanssa
Hakijat eivät ole päässeet täyttämään hakulomaketta, minkä vuoksi nettihaun hakuaikaa päätettiin jatkaa. Järjestelmän toimittaja TietoEnator, eli Tieto, korjaa ilmeisesti sovelluspalvelimen toimintahäiriöstä johtuvaa ongelmaa parhaillaan. Kyseessä on lyhyen ajan sisällä jo toinen hakujärjestelmän ongelma Tiedolle, joka viime vuonna kamppaili erillisen Kouluta-järjestelmän toimintahäiriöiden kanssa.
Taloussanomat ja It -viikko 9.4.2009
AKE:n tietojärjestelmäprojekti myöhästyy kahdeksalla vuodella
Tilannetiedot Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) tietojärjestelmän uudistusprojektista ovat kuin projektipäällikön pahimmasta painajaisunesta. Uudistusprojekti käynnistettiin vuonna 1999 ja sen piti alun perin olla valmis vuoden 2003 lopussa. Vuonna 2004 AKE asetti avaintavoitteekseen uuden tietojärjestelmän käyttöönoton vuoden 2005 aikana hyväksytyn budjetin puitteissa. AKE:n optimismista huolimatta tekniset vastoinkäymiset eivät hellittäneet, sillä viimeisimmän aikatauluarvion mukaan tietojärjestelmä valmistuu vasta vuoden 2011 lopussa.
Projektin myöhästyminen on näkynyt myös kustannuksissa, jotka ovat nousseet alkuperäisestä 16 miljoonasta eurosta 36,2 miljoonaan euroon. Aamulehden tietojen mukaan AKE siirtää ylimääräiset kustannukset autoilijoiden maksettavaksi. Tietojärjestelmähankkeen johtaja on vaihtunut jo 4-5 kertaa. Hankkeen keskeiset toimittajaosapuolet ovat Tietoenator ja WM-data.
Verkkouutiset.fi Tiistai, 12.6.2007
Ajoneuvohallintokeskuksen valtava it-urakka on mennyt aikataulun ja budjetin suhteen pahasti pieleen, Valtiontalouden tarkastusvirasto moitti.
IT-Viikko 29.5.2009
Jne …
Niin kannattaisi, mutta on kaksi estettä:
- johto ostaa "halvalla" intiasta koska siten tuloskortti näyttää hyvältä ja bonukset laukeavat
- En vaihtaisi nykyisestä työstäni Tiedolle edes kolminkertaisella palkalla. Sen verran pahasti se on maineensa työnantajana tyrinyt.