Facebook listautuu pörssiin – anti odotettua pienempi
Listautumisanti olisi alustavien tietojen mukaan viisi miljardia dollaria, 3,8 miljardia euroa. Lopullinen summa voi vielä muuttua lähikuukausien aikana.
Tiedon tultua julki arvopaperiviranomaisen verkkopalvelu takkuili, ja sen kapasiteettia oli kasvatettava, uutistoimisto Bloomberg kertoo.
Kyse on kaikkien aikojen suurimmasta internetyhtiön osakeannista, vaikka se alittikin reippaasti analyytikkojen odotukset. Facebookin oli arveltu pyrkivän keräämään jopa noin 10 miljardia dollaria annillaan, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi.
Yhtiö ei kertonut osakkeidensa lukumäärää. Listausprosessi kestänee koko kevään.
Facebookin IPO:n pääjärjestäjän Morgan Stanleyn lisäksi tukena ovat JPMorgan Chase, Goldman Sachs, Bank of America, Barcleys ja Allen & Company.
Viime vuonna Facebookin tulos verojen jälkeen kasvoi 65 prosenttia miljardiin dollariin. Sen liikevaihto oli kasvanut 3,7 miljardiin dollariin. Verkkopalvelulla on 845 miljoonaa kuukausittaista ja 443 miljoonaa päivittäistä käyttäjää.
Markkinoilla Facebookin annin onnistumiseen uskottiin.
– Facebookin arvo on arvioitu 80–100 miljardia dollaria, sillä uskomme siihen, ja se tulee olemaan johtava sosiaalisen median verkkoalusta maailmalla. Sillä on yli 100 miljoonaa käyttäjää enemmän kuin (hakupalveluyhtiö) Googlella oman IPO:nsa aikaan, ja Google arvioidaan 180 miljardin dollarin arvoiseksi, Richard Nunn Charles Stanley Securitiesista sanoi BBC:lle.
Uutiseen on korjattu lukuvirhe jutun julkaisemisen jälkeen.



















Kommentit (14)
http://www.businessinsider.com/well-these-new-zuckerberg-ims-wont-help-facebooks-privacy-problems-2010-5
"Kupla mikä kupla" varmasti sanottiin myös kun GOOG tuli NASDAQ:iin.