Nokian luisu jatkuu pörssissä
Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli noin kello 14 aikaan laskenut 0,6 prosenttia 5 769,65 pisteeseen, kun se oli aamupäivällä ollut noin prosentin nousussa. Painorajoitettu OMXH Cap oli saman verran miinuksella. Vaihtoa oli kertynyt 212 miljoonaa euroa, josta matkapuhelinjätti Nokiaa oli 70 miljoonaa euroa.
Huomenna tuloksensa julkistavan Nokian osakkeen kurssi oli laskenut 3,3 prosenttia 3,96 euroon. Eilen Nokia sukelsi Helsingissä seitsemän prosenttia, ja New Yorkissa osake jäi 5,27 dollariin eli 4,04 euroon.
Nokia ilmoitti, että italialainen kodin pienkoneiden valmistaja De' Longhi ostaa sen Romanian tehtaan. Nokia ilmoitti tuotannon lopettamisesta tehtaalla viime syyskuussa yhtiön siirtäessä tehtaitaan lähemmäs alihankkijoita. Kauppahintaa ei julkistettu.
Citigroup-pankki on laskenut Nokian osakkeen tavoitehinnan 4,00 eurosta 3,80 euroon. Suositus osakkeelle on edelleen "myy". Goldman Sachs on puolestaan toistanut Nokian osakkeen "pidä"-suosituksen ja 4,80 euron tavoitehinnan.
Älypuhelinmarkkinoilla Nokian kanssa kilpailevan amerikkalaisen Applen loppuvuosi sujui ennätyksellisen hyvin joulumarkkinoiden vetäessä yhtiön iPhoneja, iPadeja ja tietokoneita.
Helsingin vaihtokärjen osakkeista kovimpia nousijoita olivat lastinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec 2,1 prosentin nousulla sekä teräsjärjestelyjä saksalaisen ThyssenKruppin kanssa puuhaava Outokumpu, jonka osake oli vahvistunut 2,1 prosenttia. Toinen teräsyhtiö Rautaruukki oli sen sijaan kääntynyt 1,4 prosentin laskuun aamun vahvasta nousustaan.
Konepajoista Metso oli noussut 1,5 prosenttia, Wärtsilä 0,5 prosenttia. Huomisen tulosjulkistajan Koneen B-osake oli heikentynyt 0,1 prosenttia.
Metsäyhtiöistä Stora Enson R-osake oli vahvistunut 0,8 prosenttia ja UPM heikentynyt 1,4 prosenttia.
Odotuksia paremman tuloksen eilen julkistanut pankkikonserni Nordea oli vajonnut 1,7 prosenttia, ja Nordeasta ison siivun omistavan vakuutuskonserni Sampon A-osake 0,2 prosenttia. Pohjola Pankki oli sen sijaan 0,2 prosenttia plussalla.
Elektroniikan sopimusvalmistaja Incap ilmoitti lopettavansa heikosti kannattavan Helsingin tehtaansa ja siirtävänsä valmistuksen muille tehtailleen Vaasaan ja Kuressaareen. Työpaikan menettää yt-neuvotteluiden päätteeksi 56 henkilöä. Yhtiön mukaan päätös tuo vuositasolla noin 1,6 miljoonan euron säästöt kiinteisiin kustannuksiin. Incapin osake oli minivaihdolla 7,0 prosentin kasvussa.
Päivän tulosjulkistajat olivat Basware ja Kesla.
Ohjelmistoyhtiö Baswaren tulos heikkeni loppuvuonna liikevaihdon pysyessä lähes ennallaan. Myös koko vuoden tulos jäi hieman edellisvuodesta. Osinkoaan yhtiö aikoo nostaa hieman. Entinen Nokia-johtaja Anssi Vanjoki on kevään yhtiökokouksessa ehdolla Baswaren hallitukseen.
Metsäkonevalmistaja Keslan liikevaihto oli pienessä kasvussa viime vuoden viimeisellä neljänneksellä vuodentakaiseen verrattuna. Tulos kuitenkin heikkeni selvästi.
Baswaren osake oli luisunut 2,5 prosenttia ja Keslan osake 8,9 prosenttia.



















Kommentit (45)
Nokia ei ole antanut tulosvaroitusta, joten myynti ja näkymät q1 osalta ovat hyvät.
Ei saa nokiaa 4€ eurolla pitkään aikaan?
Onhan Nokia - ja nimenomaan 2010-luvun Nokia - suoranainen kouluesimerkki yrityksestä, jonka eväät on jo syöty ja osakekurssikaan ei täten voi enää lähteä mainittavampaan nousuun.
Q1 tulosvarotukset annteaan joskus helmi- maaliskuun vaihteessa jos semmoseen on aihetta.