Skanskalta tulosvaroitus – pääsyy on Suomi
Rakennuskonserni Skanska on antanut tulosvaroituksen, jonka taustalla on pitkälti Suomen ja Norjan rakennustoiminnan heikko kannattavuus. Yhtiö on ryhtynyt toimiin näiden toiminnan tehostamiseksi.
Neljännen neljänneksen tulokseen tulee negatiivisia kertaeriä yhteensä 520 miljoonan Ruotsin kruunun eli lähes 60 miljoonan euron edestä.
Suomessa alaskirjauksia ja tappiovarauksia on tullut liikerakentamisesta eteläisessä Suomessa sekä Virossa. Uuden johdon alaisuudessa näihin liittyviä kertaeriä on tullut yhteensä 320 miljoonan kruunun edestä. Lisäksi Virossa on 30 miljoonan kruunun edestä alaskirjauksia muun muassa maaomaisuudesta.
Norjassa puolestaan toiminnan uudelleenjärjestely on tuottanut 170 miljoonan kruunun alaskirjaukset.
Skanska julkistaa tilinpäätöksensä 8. helmikuuta.


















Kommentit (26)
Viron alaskirjaus on siis turha, tai sitten kysyeinen maaomaisuus löytää pian uuden omistajan jostakin Skanskan lähipiiriläisestä
Toinen syy on korkea laatu mista on pidetty kiinni huonoista urakkahinnoista huolimatta. Korkea laatu tarkoittaa myos alan huippuammattilaisia jotka ovat kovapalkkaisia.
Nyt herätys Kokoomuus ja apupuolueet joku on saanut jostain tontteja halvalla. Enää ei saa myöntää tontteja kuin Guggenheimeille (ilmaiseksi tottakai)tai Ponzi kaatuu APUAAAA!
Teidän monien "ahkerien pikkukapitalistien" pitäisi hiukan pohtia toimeentulotuen asemaa Suomessa, ja miksei myös muuallakin.
Sehän on nimenomaan yksi "stoppari", joka huolehtii siitä että työtä ei aleta myymään kestämättömillä alehinnoilla ja että moni parempituloinenkin saa pitää sen ansiosta palkkatasonsa. Suurimmat rahat pyörii kuitenkin edelleen jossain ihan muualla kuin toimeentulotuissa.