Kirjaudu ▼
 

Nokia nousi suomalaisten suosituimmaksi kansanosakkeeksi

Lehtikuva
Nokia nousi suomalaisten suosituimmaksi kansanosakkeeksi
Pörssisäätiö on laittanut suomalaisia pörssiyhtiöitä järjestyksen sen mukaan, moniko kotitalous omistaa yrityksen osakkeita. Nokia on nyt ykkönen.
Taloussanomat
12.1.2012 19:13
22

Viime vuosi merkitsi muutosta kansanosakkeiden rintamalla, kun Nokia ohitti joulukuussa pitkään listan kärjessä viipyneen Elisan. Nokian ja Elisan jälkeen kolmantena oli energiayhtiö Fortum.

Muut muutokset kansanosakkeiden listalla jäivät pienemmiksi. Stockmann on kerännyt suosiota ja erityisen nopea nousija on ollut kaivosyhtiö Talvivaara. Kotitaloudet ovat tankanneet myös Stora Ensoa, jonka pienomistajien määrä kasvoi nopeasti.

Sen sijaan M-Realin ja Raision sijoitukset listalla laskivat viime vuonna. Pohjola Pankki jäi kokonaan pois kahdenkymmenen kärjestä.

Lista perustuu arvopaperikeskuksena toimivan Euroclearin vuodenvaihteen tilastoihin.

Kahdenkymmenen suosituimman kotitalousosakkeen joukosta puuttuu kaksi suomalaisten suosikkiosaketta, Nordea ja TeliaSonera, sillä ne listataan Tukholman pörssissä.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (22)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
No, enää ei tarvitse ihmetellä, miksi nämä imbesillit äänestävät Niinistöä.
Hölmölandian sinisil 12.1.2012 19:19

Anonyymi
Maininta suositusta kansanosakkeesta on tähän asti aiheuttanut raivoisan osakeromahduksen
vielä ehtii 12.1.2012 19:20

Anonyymi
2000 luvun alussa Nokiaa lujasti ostaneet pysyvät osakkeissaan luultavasti ikuisesti.
Talonmies 12.1.2012 19:21

Anonyymi
No, enää ei tarvitse ihmetellä, miksi nämä imbesillit äänestävät Niinistöä.


Mitä kun Niinistöstä tulee presidentti, EU ja euro vahvistuvat ja Nokia nousee ?

Kuulutatko kaikelle kansalle olevasi imbesilli?
debiilidiootti 12.1.2012 19:43

Anonyymi
Muiden neropattien lisäksi tähän ketjuun kaivataan enää iPhone-peukuttajaa peukuttamaan Nokiavastaisia mielipiteitä reilusti plussalle.
Toim.huom 12.1.2012 19:44

Anonyymi
Nokia voi vielä laskea 2 euron tuntumaankin mutta varmaa on että se aikanaan vielä nousee takaisin sinne minne kuuluukin, eli 30-40 euroon.
10-20 kertainen nous 12.1.2012 19:46

Anonyymi
Alan asiantuntijat kehuvat USA:ssa Lumiaa 900 loistavaksi pehelimeksi ja design-ikoniksi, mutta pitää muistaa, että sijoittajat (siis maailman rikkaimmat, investointiyhtiöiden, investointipankkien sekä pankkien johtajat) ovat yleensä sitä porukkaa, jolla on toinen jalka jo haudassa. Ja tämä porukka harvoin haluaa kokea mitään uutta enää. Joten Nokian kurssi pysyy näillä näkymin tällä tasolla vielä pitkään.
Nimetön 12.1.2012 19:58

Anonyymi
Huomenna rommaa tykimmin!
Zambo 12.1.2012 20:23

Anonyymi
Suomalaiset ovat aina häviäjien kelkassa.
Suomalaiset ovat luu 12.1.2012 20:27

Anonyymi
Suomalaiset ovat aina häviäjien kelkassa.


Pahimpia luusereita ovat keskustelupalstalle kirjoittavat maailmanlopunennustajat, naapurikateelliset, kaikkea vastustavat änkyrät.
Nimetön 12.1.2012 21:29
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Matkustatko kesälomallasi ulkomaille?