Scanfilista uusi listayhtiö Helsingin pörssiin
Tulkinnanvaraista on kuitenkin se, missä määrin kyse on uudesta yhtiöstä, sillä samanniminen yhtiö oli listoilla viime vuoden toukokuuhun saakka.
Elektroniikan sopimusvalmistusta ja sijoitustoimintaa harjoittava Sievi Capital päätti yhtiökokouksessaan marraskuussa jakautumisesta siten, että sen sopimusvalmistustoimintaan ja muuhun teolliseen toimintaan liittyvät varat ja velat siirtyvät uuteen perustettavaan yhtiöön Scanfiliin.
Sievi Capitalin osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena Scanfilin osakkeita osakeomistuksensa suhteessa siten, että kutakin Sievi Capitalin osaketta vastaan annetaan yksi Scanfilin osake.
– Uskomme jakautumisen mahdollistavan Sievi Capitalin ja Scanfilin keskittymisen paremmin omiin liiketoimintastrategioihinsa, sanoo Scanfilin toimitusjohtaja Harri Takanen tiedotteessa.
Sievi Capitalin entinen nimi oli Scanfil. Nimenmuutos astui voimaan toukokuussa. Yhtiö yritti vuoden 2010 lopussa yhdistyä samalla alalla toimivan Ojala-Yhtymän kanssa, mutta fuusio kariutui sopimuserimielisyyksiin.
Scanfil kuuluu markkina-arvoltaan pörssin pieniin eli small cap -yhtiöihin. Sen luokitus on informaatioteknologia.


















Kommentit (6)
Mitä joku kuvittelee pörssilistautumisella voittavan?
Mitä joku kuvittelee pörssilistautumisella voittavan?
Se ahneus, se ahneus...
Sehän saa tekemään aika kummallisia ja suorastaan järjenvastaisiakin juttuja.
30 Luvun lama oli lasten mehuhetki tulevaan.
Viimeiset hetket yrittää tikistää pörssin kautta rahaa konkurssipesään.
Kun tasaverojen korotukset ja inflaatio syövät keskisäädyn säästöt, ei rahastoille enää riitä edes hoitopalkkioiden maksajia.
Sitten eivät auta kansallistalkootkaan. Tosi on. Kop kop.