Pörssissä sulatellaan huippukokouksen päätöksiä
Kokouksessa sovittiin euromaiden talouskurin kiristämisestä ja Euroopan vakausmekanismin EVM:n käyttöönoton aikaistamisesta. Euromaat tarjoavat myös Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle 200 miljardia euroa velkakriisipuskuriksi.
Sampo Pankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan johtajat tekivät odotettuja päätöksiä viime yönä, mutta euroalueen velkakriisin hallintaan suunnatut varat eivät vieläkään riitä.
– Päätökset ovat oikeansuuntaisia, mutta riittämättömiä. Kriisinhallinnasta puuttuu edelleen tarpeeksi syvät taskut hoitamaan akuuttia kriisiä, Kuoppamäki arvioi Taloussanomille.
Noin kello 15 yleisindeksi OMXH oli vahvistunut 0,9 prosenttia 5350,94 pisteeseen, ja painorajoitettu OMXH Cap oli noussut 1,0 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 202 miljoonaa euroa, josta Nokian osuus oli 61 miljoonaa.
Nokian osake oli noussut 0,6 prosenttia 3,79 euroon. JPMorgan-pankki arvioi Nokian ensimmäisen Windows-puhelimen Lumia 800:n myyneen "ihan hyvin", vaikkei siitä ole tullut suurta hittiä. Pankki pitää Nokian osakkeelle antamansa "underweight"-suosituksen ja neljän euron tavoitehinnan ennallaan.
Nousukärjessä oli konepajojen ja perusteollisuuden osakkeita. Metson osake oli noussut 2,9 prosenttia, Konecranesin 3,4 prosenttia ja Cargotecin 2,6 prosenttia. Metsäyhtiöistä Stora Enson R-osake oli noussut 1,9 prosenttia ja UPM 2,0 prosenttia.
Kaivosteknologian Outotecin osake oli noussut 3,3 prosenttia. Outotec kertoi ostavansa teollisuusuunien vuorausten purkupalveluita tarjoavan Kiln Services Australian, mutta kauppahintaa ei kerrota.
Hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone on puolestaan saanut Kiinasta tilauksen, jonka arvoa ei kerrota. Koneen B-osake oli noussut 1,0 prosenttia.
Luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's vahvisti Pohjola Pankin pitkien ja lyhyiden luottojen luokituksen. Luokitusnäkymät ovat vakaat. Pohjola Pankin osake oli noussut 1,1 prosenttia.
Fortumin luokitusnäkymät S&P sen sijaan pudotti negatiivisiksi, kun ne olivat aiemmin vakaat. Fortumin osake oli laskenut 0,5 prosenttia.
Tärkeimmät osakeindeksit Euroopassa ovat nousseet yli prosentin tänään. Indeksifutuurit ennakoivat nousuavausta myös New Yorkin pörssiin.















Kommentit (9)
Koittakaa jo nyt velkamuulit päättää mitä te haluatte.
Euroopan mailla on velkaa 10.000 miljardia. Tästä ainakin 3.000 miljardia on ns. kriisivelkaa. Kaikki maat joutuvat tasapainottamaan tulevat budjettinsa uuden velan ottamisella. Kaikkien maiden tuotanto on laskussa ja talouskasvu lähentelee nollaa. Ei tarvitse olla edes pääekonomisti kun Elon laskuopilla voi tulla johtopäätökseen, että 200 miljardin uudella velalla ja 0,25 %:n koronlaskulla ei Euroopan velkaantumisen pysäyttämiseen (saatikka alentamiseen) ole mitään merkitystä. Euro on täydellisessä pattitilanteessa. Näillä huippukokouspäätöksillä ostetaan aikaa siihen, että valtiot voivat valmistella omien valuuttojensa käyttöönottoa ja ylivelkaiset maat korjata kilpailukykynsä setelirahoituksella ja devalvaatiolla. EKP:n setelirahoitus eikä euron devalvoiminen voi tulla kysymykseenkään. Se kohtelisi eri jäsenmaiden talouksia arvaamattomalla ja tuhoisalla tavalla.
kun kaikkien vastuut, maksut ja maksamatta
jättämiset lopulta lankeavat hänen maksettavaksi!
.
.
...siihen totean vain, mitkä velat ja vastuut....??
.
.
...MINÄ EN AIO NIITÄ MAKSAA....!!
.
.
...no verojen kautta....!!
.
.
...MITKÄ VEROT....??
.
.
...ne korottaa sitten eläkemaksuja ja ottaa sen
eläkkeestä.....!!
.
.
...MITÄ NE SEMMOISET ON..?? EN OLE KOSKAAN
KUULLUTKAAN....!!MINIMIELÄKE PUKKAA....
.
.
TÄSSÄ ON MUN MALLI....luulen yleistyvän..!!!![/(b]
.
.
IMF, EKP ovat molemmat jäsenmaiden rahoittamia organisaatioita.
EKP saa rahaa jäsenmaiden keskuspankeilta, IMF saa rahat jäseniksi liittyneiden maiden keskuspankeilta, kuten Suomelta.
Kaikki rahat ovat lähtöisin veronmaksajilta loppujen lopuksi.
Nämä sopimukset lisää massiivisia lainarahoja jo muutenkin konkurssikypsille maille, tilanne on järjetön, pahentaa vaan lainataloutta. Tuettavat maat ei kykene nytkään maksamaan lainojaan, tulossa lienee totaalinen kaaos, ei markkinat tähän voi uskoa.
Edes IMF.n kautta ei voida kerätä rappiotalouteen ajautuneilta jäsenmailta teoriassakaan todellisia tukirahasummia, koska kaikki maat on jo pahassa velkakierteessä.
Kaikki toimii savuverhon takana pelkästään puhetasolla.
Britannia on tehnyt oikein, jäädessän pois kaikesta tyhmyydestä, siitä vielä otetaan mallia muuallakin.
On tyhmää olla maksumiesytimessä, jos vaihtoehtona on oman talouden järkevä hoito.