Huomenna pörssiyhtiö kertoo enemmän johdon palkoista
Keskuskauppakamarin tiedotteen mukaan nettisivuilta on käytävä ilmi kaikki etuudet, joita yhtiö maksaa hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Lisäksi yhtiön täytyy kertoa keskeiset periaatteet toimitusjohtajan ja muun johdon palkitsemisesta.
Uuden hallinnointikoodin mukaan pörssiyhtiön täytyy kuvata, miten palkkiot jakautuvat kiinteään ja muuttuvaan osaan sekä pitkän ja lyhyen aikavälin palkitsemiseen.
Uuden koodin mukaan toimitusjohtajan irtisanomisajan palkka ja muut mahdolliset korvaukset eivät saa yhdessä ylittää kahden vuoden kiinteää palkkaa.
Muutoksen taustalla on Euroopan unionin komission huhtikuussa 2009 antama suositus yhtiöiden johdon palkitsemisesta. Uuden koodin toivotaan ehkäisevän ylilyöntejä ja tarjoavan sijoittajien saamia tietoja yhtiöistä.
















Kommentit (4)
-Tänään juuri viimeistelin tekstiä oman työnantajan sivuille. Ei uusi ohje jätä kovinkaan paljon mahdollisuuksia olla kertomatta asioita. Et ole varmaan uutta hallinnointikoodia itse lukenut.