Kullan hinta nousi uuteen ennätykseen
Markkinoilla veikataan Yhdysvaltain keskuspankin Fedin olevan aiempaa lähempänä päätöstä velkakirjaostojensa lisäämisestä, mikä on heikentänyt dollaria. Dollarin heiketessä kullan hinta tavallisesti nousee.
Joulukuun toimitusten hinta nousi New Yorkissa 1300 dollariin unssilta puolenpäivän jälkeen Suomen aikaa. Myös Lontoossa kullan välittömien toimitusten hinta kohosi kaikkien aikojen ennätykseensä.
– Kullan hintakehitys kielii siitä, että luottamusta dollariin ei ole. Viimeaikaiset talousluvut kertovat vaikeuksista ja turvasijoitusten kysyntä on valtavaa, MKS Financen valuutta- ja metallikaupan päällikkö Bernard Sin sanoo.
Tänään kello 12.15 kullan joulukuun toimituksista maksettiin New Yorkissa 1299,40 dollaria unssilta. Lontoossa kullan välittömien toimitusten hinta oli 1298,05 dollaria unssilta.
Kullan hinta on tänä vuonna noussut 18 prosenttia. Kulta on kallistumassa jo kymmenettä vuotta peräkkäin, mikä on pisin nousujakso ainakin vuoden 1920 jälkeen.
















Kommentit (24)
Tätä menoa Suomi-asunto menettää asemansa sijoituskohteena kullalle jo lähivuosina.
Joko TS:n propagandaosasto on antautumassa, kun tällaista päästää läpi sensuurista? Luottamus Reservin Lappusiin on mennyt jo aikoja sitten, mutta niistä yritetään irtautua varovasti, jotta vältyttäisiin tarpeettomalta kärsimykseltä.
Mutta kohta Hölmölän väki iskee valosäkkinsä maahan ja aloittaa vastarinnan. Mahdollisesti jo tänään, heti BB:n päätyttyä.