Kirjaudu ▼
 

Loppuuko Nokian häpeä ensi torstaina?

Nokian osake on alimmillaan yli vuosikymmeneen. Vuoden alusta yhtiön osakkeesta on hävinnyt jo lähes neljännes. Loppuuko alamäki vai syöksyykö osake lisää, selviää ensi torstaina, kun Nokia julkistaa huhti–kesäkuun tuloksensa.
Sami Noponen
16.7.2010 13:49
37

Nokian osakkeelle ensi torstain tulosjulkistus voi merkitä jyrkkää nousua tai laskua, mutta kulunut vuosi on merkinnyt sille muutenkin melkoista vuoristorataa.

Kurssihuiput nähtiin maalis–huhtikuun vaihteessa, jolloin osake kävi ylimmillään 11,82 eurossa. Tämän jälkeen alkanut loiva lasku vauhdittui yhtiön julkistettua pettymyksen tuottaneen ensimmäisen neljänneksen tuloksensa.

21:32Osake
0,00 %
2,91
0,00

Nokian osake laski tulospäivän vaisujen marginaalinäkymien myötä peräti 14,2 prosenttia. Toinen jyrkkä pudotus nähtiin yhtiön annettua tulosvaroituksen kesäkuun puolivälissä, kun osake pakitti yhdeksän prosenttia.

Nokian osake on nyt seitsemän euron alapuolella eli alimmillaan yli vuosikymmeneen. Vuoden alusta osake on halventunut lähes neljänneksen. Tämän vuoden pohjat on haettu 6,58 eurosta.

Uutistoimisto Bloomberg julkaisi Nokian kesäkuun tulosvaroituksen jälkeen surullisen kaavion. Siitä ilmenee, kuinka yhtiön paha kilpailija Apple oli kivunnut markkina-arvoltaan siihen, missä Nokia oli loistonsa päivinä vuonna 2000, kun osake kävi korkeimmillaan 65,00 eurossa. Nokiaan oli ladattu tällöin epärealistisiksi osoittautuneita kasvuodotuksia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Vuosituhannen alussa Applen päätuote oli vielä Macintosh-tietokone. Nykyinen Nokia on markkina-arvoltaan noin kahdeksasosa älypuhelimillaan rynnineestä Applesta.

Nokia ei ole enää markkina-arvoltaan edes Helsingin pörssin arvokkain yhtiö. Näin alhainen kurssitaso on toisaalta muuttanut Nokian hinnoittelua houkuttelevammaksi pörssin keskimääräiseen arvostustasoon nähden.

Yritykset Nokia

Kallasvuo jaksaa uskoa

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (37)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Loppuu. Ostolaidalle tankkaamaan,mars.
Tankki täyteen 16.7.2010 14:06

Anonyymi
Itse ostan koko syksyn, niinkuin olen tehnyt jo kuukauden. Tulosjulkistus ei ole kiinnostava juttu. Lähellä pohjaa ollaan +/- 20% toleranssilla.
HH 16.7.2010 14:10

Anonyymi
Vuodesta toiseen Nokia yllättää markkinat negatiivisesti nimenomaan heinäkuun tulosjulkistuksellaan. Perinteenä on ollut sellainen -15% .... -30% sakkaus. Miksi tällä kerralla asiat olisivat toisin?
22.7.2010 illalla No 16.7.2010 14:13

Anonyymi
tuotejulkistus peilaa tulosjulkistukseen. ei ole tuotejulkistuksia, ei ole paljon nähtänää tulosjulkistuksissakaan seuraavaan puoleen vuoteen.

oikea ostoajankohta on viimeinen kvarttaali.
analyytikot on turhi 16.7.2010 14:15

Anonyymi
Ensi viikon perjantaina Nokiaa saa vitosella.


Ja applea ei enään ole. On vain toimimattomia puhelimen irvikuvia joita jäi huoltoliikkeisiin applen kaaduttua.
iHanaa 16.7.2010 14:20

Anonyymi
oikea ostoajankohta on viimeinen kvarttaali.


Nokian osake on viime vuosina ollut siitä hankala, että yrityksen kyvyttömyys muuttaa suuntaansa ja tehdä radikaaleja johtopäätöksiä näkyy myös siinä, että kurssi junnaa paikallaan. Ei sekään niin haittaisi jos joskus tehdään virheitä mutta kun ei tehdä mitään. Tässä on nyt vuosi odoteltu yhtä N8:aa ja samaan aikaan Samsung on rullannut todella mielenkiintoisen malliston niin keskihintaisia kuin kalliimpiakin puhelimia. Kun se N8 vihdoin loppuvuonna tulee kauppoihin se näyttää kovin aneemiselta Galaxyn, Monten, Genoan ja uuden Omnian rinnalla. Miten voi miljardien tuotekehityspanoksella lopputuloksena olla se, että vuodessa saadaan ulos vain yksi älypuhelin?
rmac 16.7.2010 14:27

Anonyymi
3 vuoden Nokian viimeisen vuoden historian mukaan ei ole luvassa kehitystä suuntaa eikä toiseen.
Nimetön 16.7.2010 14:37

Anonyymi
Nokian ei kannata olla huolissaan Applesta, koska Samsungin tuotevalikoima on nyt todella hieno ja laaja, on mennyt halpaluureissakin nokian ohi euroopassa. Galaxy S ja Wave ovat myynneet todella hyvin. Itse ostan pian Waven, koska siihen on helppo ohjelmoida omia sovelluksia, Bada SDK on ladattavissa netistä ilmaiseksi.
Se aito Sorbus 16.7.2010 14:38

Anonyymi
Nokia yllättää positiivisesti negatiiviseen tulosvaroitukseen suhteutettuna. Nyt OSTAKAA, OSTAKAA, niin ei harmita vanhana.
Jenni-suursioittaja 16.7.2010 14:44

Anonyymi
"Vuoden alusta yhtiön osakkeesta on hävinnyt jo lähes neljännes"

Herran jestas, kiertääkö joku saksimassa osakekirjoista suikaleita irti vai?? Vai onko 1 kpl osaketta muuttunut ATK-järjestelmissä 0,76 osakkeeksi?
Nimetön 16.7.2010 14:58
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?