Sijoittajat turvautuvat kultaan
Samaan aikaan yhteisvaluutta euro on heikentynyt suhteessa Yhdysvaltain dollariin. Markkinoilla pelätään, että Euroopan pankit joutuvat tekemään merkittäviä alaskirjauksia ja että valtioiden toimenpiteet budjettien kiristämiseksi heikentävät kasvua. Eurooppalaisia osakkeita ovat painaneet myös Kiinan ja euroalueen odotettua heikommat ostopäällikköindeksit.
Kultaunssi noteerattiin Lontoon pörssissä noin tunti sitten eli kello 14.30 aikaan 1222,90 dollariin eli 0,6 prosenttia korkeammalle kuin eilen. Korkeimmillaan hinta on käynyt tänään 1224,30 dollarissa.
– Markkinoilla on yhä pelokas tunnelma ja kultaan turvaudutaan, koska sen ajatellaan tarjoavan turvaa, selvittää raaka-aineanalyytikko Bayram Dincer sijoitusyhtiö LGT Capital Managementista.
Kulta nousi ennätyshintaansa 1249,40 dollariin unssilta maaliskuun 14. päivänä. Viimeisen kahden kuukauden aikana kullan hinta on noussut 9,2 prosenttia.
Sijoitusyhtiö CWA Global Marketsin raaka-aineanalyytikko Toby Hassall arvioi kullan hinnan jatkavan nousuaan, sillä Euroopan ongelmiin ei ole näkyvissä nopeaa ratkaisua.
















Kommentit (19)
Pankkien sitoumukset etc. ovat periaatteessa vain paperia, että siltä pohjalta eteenpäin.
Käsittämätöntä että ihmiset panevat rahaa rahastoihin, osakkeisiin etc. saamatta käytännössä minkäänlaista reaalivakuutta.
Montako instrumenttiä tiedätte, missä ei ole lainkaan reaalivakuutta.
Pankki vaatii ihmisiltä reaalivakuutta, miksei myös päinvastoin ?
Kullan todellinen unssihinta pitäisi olla paljon korkeampi.
Vanhoina hyvinä aikoina alkemistit poltettiin roviolla.
On se ollut ainakin markkaa, dollaria, Ruotsin kruunua ja ruplaa vakaampi
että jotain rajaa sillä jatkuvalla natkutuksellakin, pliis. Et todennäköisesti muista markka-ajan korkoja, saati ole seurannut Ruotsin korkojen liikkeitä....