Uponor porskuttaa pörssissä

Vire Helsingin pörssissä on iltapäivän kuluessa hieman parantunut. Päivän tulosjulkistajat olivat pääosin alamäessä ennen puoltapäivää, mutta iltapäivällä lasku oli loiventunut. Tulosyhtiöistä kovassa nousussa jo aamupäivällä olleen Uponorin osake oli päässyt yhä parempaan vauhtiin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
10.2.2010 15:30
Kommentit 2

Yleisindeksi OMXH oli noin tunti sitten keskiviikkona eli kello 14.30 noussut 0,8 prosenttia. Painorajoitettu OMXH Capped -indeksi oli puolestaan kivunnut0,9 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 306 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli 125 miljoonaa. Matkapuhelinvalmistajan osake oli 0,5 prosentin laskussa ja hinta liikkui 9,64 eurossa.

Pankkikonserni Nordean osake oli prosentin miinuksella. Yhtiö julkisti tänään vuoden viimeisen neljänneksen osavuosikatsauksensa, joka jäi jälkeen odotuksista. Handelsbankenin analyytikko Matti Ahokas kommentoi tuloksen olleen pehmeä sekä tuottojen että kulujen suhteen. Loppuvuoden luottotappiot olivat sen sijaan odotuksia pienemmät. Osinkoa Nordea jakaa selvästi markkinaodotuksia enemmän.

01:15Osake
0,00 %
9,69
0,00
-1,94 %
8,34
-0,17

Myös tuloksensa tänään julkistaneiden tietotekniikan palveluyhtiö Tiedon ja rakennuskoneiden vuokraaja Cramon osakkeet olivat yhä alamäessä, joskaan eivät yhtä jyrkässä kuin aamupäivällä. Ennen puoltapäivää Cramo oli yli kuusi prosenttia miinuksella, mutta oli iltapäivällä enää 3,1 prosentin laskussa. Tieto puolestaan roikkui 1,3 prosentin laskussa.

Talo- ja yhdyskuntatekniikan järjestelmiä toimittavan Uponorin puhti pörssissä sen sijaan jatkui yhä. Yhtiön osake oli vahvistunut 8,4 prosenttia ja se oli pörssin kolmanneksi kovin nousija.

Uponorin tulos nousi voitolliseksi neljännellä vuosineljänneksellä markkinoiden jatkaessa vakautumistaan. Liikevaihdon supistuminen jäi selvästi pienemmäksi kuin alkuvuonna.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tulosjulkistajien joukkoon liittyi iltapäivällä lasiteknologiayhtiö Glaston, joka kertoi syvenneistä tappioista. Osake oli vajonnut kuusi prosenttia, vaikka yhtiö kertoikin odottavansa tuloksensa paranevan tänä vuonna.

Elintarvikeyhtiö Raisio, joka kertoi tehneensä lähes 23 miljoonan euron ostotarjouksen brittiläisestä Glistenistä, oli edennyt viisi prosenttia.

Lisää Aiheesta
UutinenUponor melkein tuplasi tuloksensa (26.10.2010 08:53)
YrityksetCramo, Uponor
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Silti potkut välttämättömiä. Siirto Kiinaan vielä parempi.
sijoittaja
Huono 0
Mikä siinä on porskuttaessa, kun tekee vesiputkia.
Jotta sillälailla
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

01:09IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

01:09IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

01:09OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949