Vain kaksi syytä sijoittaa kultaan

Kultakorujen ostaminen omalle kullalle voi olla aina paikallaan, ja näihin ostoihin voi olla rajaton määrä hyviä syitä. Sijoittajan tilanne on toinen, sijoituskullan ostamiseen ei ole karkeasti pelkistäen kuin kaksi hyvää syytä.

Nämä kaksi syytä ovat kultakuumeen leviäminen yleensä ja talouden tuomiopäivän pelko erikseen. Nämä syyt voi kiteyttää sijoittajan suosituksiksi:

1) Sijoita kultaan, jos uskot kultakuumeen edelleen leviävän ja muiden sijoittajien yhä kasvattavan kultaostojaan.

2) Sijoita kultaan, jos pelkäät talouden tuomiopäivää eli nykyisen rahatalouden ja valuuttajärjestelmän romahdusta.

Jos harkitset kultaan sijoittamista millään muulla perusteella, olet hyvin suurella todennäköisyydellä hakoteillä.

Luultavasti yleisin väärä syy ostaa kultaa on usko kullan tarjoamaan inflaatiosuojaan. Ilmeisesti toiseksi yleisin väärä syy ostaa kultaa on usko kullan paluuseen jonkinlaiseksi maailmanvaluutaksi.

Paperikultaa vai
oikeaa kultaa?

Kultakuumeen leviäminen ja talouden tuomiopäivän pelko liittyvät osittain toisiinsa, sillä pelko paperirahaan ja velkarahoitukseen perustuvan talousjärjestelmän luhistumisesta kasvattaa sijoituskullan kysyntää.

Kultakuumeen leviämistä ja pahimman pelkoa ei voi kuitenkaan yhdistää yhdeksi ainoaksi syyksi sijoittaa rahojaan kultaan, sillä kumpikin peruste vaatii tyystin toisistaan poikkeavaa toteutusta. Kyse on täysin erilaisista sijoituksista.

Ratkaiseva ero on, kelpaavatko salkkuun välilliset kultasijoitukset vai pelkästään oikea kulta.

Pelkällä kultakuumeen leviämisellä keinotteleva sijoittaja pääsee vähimmällä vaivalla ja todennäköisesti myös pienimmin kustannuksin sijoittamalla omat rahansa "paperikultaan" eli ostamalla esimerkiksi kulta-etf-rahaston osuuksia.

Mutta rahatalouden tuhoutumista tosissaan pelkäävä sijoittaja ei luota "paperikultaan", kuten erilaisiin kultaosuuksiin tai -sertifikaatteihin, vaan pelkästään oikeaan kultaan, kuten harkkoihin tai bullion-kolikoihin.

Jos talous todella tuhoutuu, turvakullan on syytä todella olla omassa eikä esimerkiksi jonkin ulkomaisen pankin kellarissa, elektronisista tilikirjauksista puhumattakaan.

Kultasijoittaja ostaa,
koska muutkin ostavat

Kullan ostaminen kultakuumeen leviämisen takia perustuu veikkaukseen, että kullan suosio sijoituskohteena kasvaa edelleen. Tavallaan kultaa kannattaa siis ostaa, koska muutkin tekevät niin.

Päätelmä perustuu yksinkertaiseen havaintoon: sijoituskysynnän kasvu on todennäköisesti eniten kullan hintaa viime vuosina nostanut seikka. Kultasijoittajalla on täysi syy olettaa, että näin on jatkossakin – siis, että kullan hinta nousee niin kauan kuin kullan sijoituskysyntä kasvaa.

Sijoituskysynnän kasvuoletukseen perustuvat kultasijoitukset voivat vaikuttaa keinottelulta ennemmin kuin varsinaiselta sijoittamiselta, mutta juuri tästä kultamarkkinoilla on kysymys.

Nykyisen taantuman aikana koruteollisuuden ja kullan muu teollinen kysyntä ovat pelkästään supistuneet. Myös kultaa omistavat talousviranomaiset, kuten eri maiden keskuspankit, ovat jo vuosien ajan yhteensä ennemmin myyneet kultaa kuin ostaneet sitä lisää.

Ainoastaan sijoittajat ovat viime vuosina kasvattaneet kultaostojaan. Pelkästään maailman suurin kulta-etf-rahasto, yhdysvaltalaisen State Street -yhtiön SPDR Gold Trust, on kahden viime vuoden aikana ostanut yli 500 tonnia kultaa. Rahasto omistaa enemmän kultaa kuin Kiinan keskuspankki.

Menettääkö dollari
lopulta arvonsa?

Niin sanottuun paperirahaan perustuvien valuuttojen luhistumista odottavat kultasijoittajat uskovat, että tuhon jälkeen tuhkasta nousee jonkinlainen uusi kultaan perustuva valuuttajärjestelmä.

Tuomiopäivän sijoittajien monivuotinen veikkaus on ollut, että etenkin Yhdysvaltain dollari tuhoutuu. Taalan on jo pitkään ollut määrä luhistua liittovaltion ja koko kansantalouden mittavien alijäämien paineesta, ja nyt keskuspankki Fed on lyönyt vettä myllyyn kasvattamalla rahan tarjontaa voimakkaasti.

Dollarin kohtalo on kullan hinnalle keskeisen tärkeä, sillä kultamarkkinat kautta maailman noteeraavat kullan unssihintaa lähes yksinomaan dollareissa. Dollarin heikkeneminen on viime kuukausinakin miltei suoraan nostanut kullan dollarihintaa.

Kulta tarjoaa pääomalle suojaa totaalisen talouskriisin oloissa, mutta tämä turvasijoitus toiminee luotettavimmin todella äärimmäisissä oloissa, kuten hyperinflaation aikana. Kulta säilyttää ja todennäköisesti jopa kasvattaa arvoaan, jos dollarin kaltainen paperiraha menettää oman arvonsa kokonaan.

Tästä ei pidä päätellä, että kulta olisi mitenkään erityisen hyvä turvasatama tavanomaisen inflaation oloissa.

Kulta selvisi Saksan
hyperinflaatiosta

Saksan 1920-luvun tuhoisa hyperinflaatio on karmaiseva mutta hyvä esimerkki kullan mahdollisuuksista selvitä paperirahaa paremmin äärimmäisissä talousoloissa.

Aihetta valottaa monipuolisesti ja perusteellisesti italialaisprofessori Costantino Bresciani-Turronin jo 1930-luvulla kirjoittama laaja tutkielma, joka on ilmestynyt englanniksi nimellä The Economics of Inflation.

Kirjan mukaan Saksan paperimarkkoina noteerattu kullan hinta nousi vuosien 1914 ja 1923 välisenä surkeana aikana biljoonakertaiseksi, eli vuonna 1914 yhden markan arvoinen kultahippu maksoi vuoden 1923 lopussa tuhat miljardia markkaa. Kullan hinta markoissa nousi pelkästään pahimman inflaatiovuoden, 1923, tammi–lokakuussa 142 miljoonaa prosenttia.

Suomeksi sanottuna vanhat paperimarkat menettivät arvonsa käytännössä kokonaan, mutta kulta ei. 

Bresciani-Turronin mukaan Saksan hyperinflaatio johtui pääosin holtittomasta julkisen talouden velkaantumisesta ja vielä holtittomammasta uuden rahan liikkeeseenlaskusta velan kattamiseksi.

Osa tämän päivän kultasijoittajista näkee täsmälleen samoja piirteitä Yhdysvaltain velkaantumisessa ja maan keskuspankin toimissa.

Pörssiosakkeet ehkä
kultaakin kestävämpiä

Saksan 1920-luvun hyperinflaatiosta ei voi päätellä, että kaikista sijoituskohteista vain kulta voi selvitä äärimmäisistä talouskoettelemuksista. Päin vastoin, Bresciani-Turronin mukaan esimerkiksi pörssiosakkeet selvisivät koettelemuksista jopa kultaa paremmin.

Kirjan mukaan hyperinflaation nopeutuminen kiihdytti vielä enemmän pörssikeinottelua Berliinissä ja muissa Saksan suurissa kaupungeissa. Vuoden 1923 tammi–lokakuussa Saksan pörssiyhtiöiden markka-arvo nousi käsittämättömät 769 miljoonaa prosenttia, eli vielä huimasti kullan kallistumista enemmän.

Äärimmäisiin oloihin varautuvalle sijoittajalle tuo tieto on kuitenkin arvoton, sillä kyse on hyperinflaatiosta pystyssä selvinneiden yhtiöiden kurssikehityksestä. Mukana eivät ole talouden kauhukuukausina kaatuneet yritykset.

Kulta ei voi mennä konkurssiin mutta pörssiyhtiöt voivat. Näin myös 1920-luvun Saksan hyperinflaatiosta selvisi joka ikinen ennen kriisivuosia ostettu kultahippu, mutta iso osa pörssiyhtiöistä ei selvinnyt.

Turvallisina sijoituskohteina kansalle markkinoidut valtion velkakirjat samoin kuin pankkitileillä olleet säästöt muuttuivat hyperinflaatiossa arvottomiksi.

Likviditeetti ohjaa
selvimmin kultaa

Tavanomainen inflaatio on varsinkin nykymaailmassa luultavasti kullalle ennemmin huono kuin hyvä uutinen. Tämä siitä huolimatta, että moni sijoittaja edelleen uskoo kullan täsmälleen päin vastoin tarjoavan hyvän suojan inflaation varalle.

Kullan hintaa on viime vuosina ohjannut esimerkiksi analyysiyhtiö BCA Researchin selvitysten mukaan kaikista talousmuuttujista ehkä selvimmin markkinoilla sijoituskohdetta etsivän niin sanotun likviditeetin määrä.

Muutokset yhdenkään kehittyneen maan toteutuneessa inflaatiossa tai markkinoiden inflaatio-odotuksissa sen sijaan eivät ole sanottavammin vaikuttaneet kullan hintakehitykseen sitten 1970- ja 1980-lukujen.

Perusinflaatio voi
painaa kullan laskuun

Sitkeä uskomus kullan inflaatiosuojasta perustunee 1970-luvun tapahtumiin. Tuolloin Yhdysvallat oli juuri luopunut dollarin kultakytköksestä, ja kansan kultasijoitukset olivat täysin vapautuneet. Kulta kallistui voimakkaasti samaan aikaan, kun kaksi perättäistä öljykriisiä ja valtion huima velkaantuminen kiihdyttivät inflaatiota.

Kun 1980-luku käynnistyi, keskuspankit alkoivat Yhdysvaltain Fedin johdolla taistella inflaation taltuttamiseksi korkoja korottamalla. Inflaatiovauhti – ja kullan hinta – painuivat parin vuosikymmenen laskuun.

Reaalisesti kullan hinta on laskenut merkittävästi. Päättyneen viikon 1 100 dollarin unssihinnan ennätys on vain nimellinen hintaennätys. Hinnan pitäisi vielä melkein kaksinkertaistua, jotta kulta rikkoisi myös reaalisesti vuoden 1980 ennätyksensä.

Enää tuota inflaation ja kullan hinnan yhteyttä ei ole, esimerkiksi tämän kriisin aikana taloudessa on ollut enemmän deflatorisia paineita kuin pelkoa inflaation kiihtymisestä. Silti kulta on kallistunut.

Kun inflaatio seuraavaksi alkaa näyttää kiihtymisen merkkejä, voi kulta jopa kärsiä. Näin käy, jos keskuspankit ryhtyvät nostamaan korkojaan, ja kultakysyntää ruokkinut likviditeetti kutistuu tuntuvasti.

Kullan liikkeet
arvaamattomia

Vaikka kultasijoituksia voisi perustella edes kahdella hyvällä syyllä, ei kullan ostaminen silti välttämättä ole tuottoisa toimi. Kulta ei tuota mitään muuta kuin kustannuksia, ellei unssihinta jatka kohoamistaan.

Kullasta ei ole odotettavissa minkäänlaista osingon, koron tai vuokran kaltaista "sisäistä" tuottoa, vaan sijoituksen koko tuotto – tai tappio – perustuu pelkästään osto- ja myyntihinnan väliseen eroon.

Edes harvat hyvät syyt sijoittaa kultaan eivät ole varmoja, vaan päin vastoin kulta on hyvin riskipitoinen sijoituskohde. Erittäin voimakkaat ja täysin arvaamattomat hintamuutokset ovat ominaisia kultamarkkinoille.

Jos kultakuumeen leviäminen tai pahimpaan varautuminen ovat ne kaksi ainoata hyvää syytä ostaa kultaa, lienee myös keskeisiä riskejä kaksi:

1) Kultakuume voi hellittää milloin tahansa. Näin voi käydä samalla silmänräpäyksellä, kun markkinat päättelevät keskuspankkien ryhtyvän kiristämään rahahanojaan, tai kun dollarin lasku muuttuu nousuksi. Liikkeellä lienee suuri määrä lainadollareita, joten käänne voi olla kuinka raju tahansa.

2) Talous ei ehkä sittenkään tuhoudu.