Nokia kulkee vastavirtaan pörssissä
Keskiviikkona noin kello 10.40 OMXH-yleisindeksi oli laskenut 0,5 prosenttia 6070,23 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Capped -indeksi oli laskenut 0,7 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 69 miljoonaa euroa, josta oli Nokiaa 28 miljoonaa.
Nokian kurssi oli noussut 0,9 prosenttia 9,50 euroon. New Yorkissa sen kurssi päätyi eilen illalla 13,32 dollariin eli 9,36 euroon. Nokialla on tänään Stuttgartissa Nokia World -tapahtuma, jonka avajaistilaisuus on parhaillaan käynnissä.
Vaihdetuimmista Nordea oli kovimmassa, 2,8 prosentin laskussa.
Teknologiayhtiö Okmetic kertoi uusista säästötoimista ja yt-neuvottelujen aloittamisesta. Yhtiö tavoittelee noin miljoonan euron vuosittaisia säästöjä irtisanomisilla ja lomautuksilla. Vähennystarve on Suomessa noin 20 toimihenkilöä. Lisäksi yhtiö haluaa lomauttaa noin 30 työntekijää toistaiseksi. Okmeticin kurssi oli laskenut 2,2 prosenttia, mutta vaihto oli olematonta.
Puolenpäivän aikaan julkistetaan euroalueen tarkistetut bruttokansantuoteluvut huhti-kesäkuulta ja tuottajahinnat heinäkuulta. Tänään tulevat myös tiedot Yhdysvaltojen tehdastilauksista heinäkuulta sekä öljyn ja öljytuotteiden varastotilastot viime viikolta. Yhdysvaltain keskuspankki Fed julkistaa Suomen aikaa yhdeksältä illalla edellisen korkokokouksensa pöytäkirjan.















Kommentit (4)