Stora Enso aikoo sulkea useita tehtaita Suomessa
Stora Enso aikoo sulkea Varkauden tehtaat ensi vuoden loppuun mennessä, elleivät päällystämättömän hienopaperin kysyntä ja hinta selvästi parane.
Lisäksi Stora Enso suunnittelee Sunilan sellutehtaan sulkemista ensi vuoden toisella neljänneksellä ja Tolkkisten sahan sulkemista ensi vuoden loppuun mennessä. Seisokit muilla sahoilla jatkuvat. Lisäksi metsäyhtiö aikoo sulkea Imatran tehtaiden hienopaperikoneen vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä.
Stora Enson ilmoitus sulkea tuotantolaitoksia koskee eniten Varkautta. Varkaudessa työt loppuisivat pahimmassa tapauksessa noin 630 työntekijältä. Kaikkiaan Stora Enson suunnitelmat vähentävät Suomesta yhtiön arvion mukaan 450–1100 työpaikkaa.
Varkauden lisäksi Stora Enso aikoo sulkea Sunilan sellutehtaan, Tolkkisten sahan ja Imatran tehtaiden hienopaperikoneen. Sunilan sellutehtaan sulkeminen vaikuttaa 250 työpaikkaan, Tolkkisten sahan sulkeminen 55 työpaikkaan ja Imatran paperikoneen sulkeminen 140 työpaikkaan.
Stora Enso keskittää päällystämättömän hienopaperin tilaukset Veitsiluodon ja Ruotsin Nymöllan tehtaille.
Varkauden hienopaperikoneen sulkeminen tekisi Stora Enson mukaan myös sanomalehti- ja luettelopaperin sekä puutuotteiden kannattavan valmistamisen mahdottomaksi Varkauden tehtailla.
Varkaudessa voi loppua myös sahaustoiminta. Yhtiön mukaan vähäinen kysyntä ja raaka-aineen saatavuus tulevina kuukausina voi johtaa uusiin tuotannon rajoituksiin ja tuotantoa voidaan joutua siirtämään muille sahoille.
Stora Enso kertoi käynnistävänsä uudelleen toimet Kotkan tehtaiden ja Malesian laminaattipaperiliiketoiminnan myymiseksi. Kotkan tehtaat aiotaan myydä ensi vuoden alkuun mennessä. Kotkan tehtailla työskentelee noin 530 henkilöä.
Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen sanoo pörssitiedotteessa, että yhtiö totesi jo keväällä, että on vain viikkoja tai kuukausia aikaa löytää pysyviä ratkaisuja ongelmiin, jotka johtuvat Suomen korkeasta kustannustasosta verrattuna muuhun Eurooppaan.
– Yhtiön tänään esittelemät suunnitelmat perustuvat kysynnän dramaattiseen laskuun ja sitä seuranneisiin tappioihin. On kuitenkin edelleen tärkeää hakea ratkaisuja myös Suomen erityisongelmiin, kuten puun hintaan, mukana lukien korjuu- ja kuljetuskustannukset, energiaverotukseen sekä pitkästä maantieteellisestä etäisyydestä Euroopan päämarkkinoille syntyviin kuluihin, Karvinen sanoo pörssitiedotteessa.
















Kommentit (136)
Suomalaisen duunarin tuntoja kuvaamaan soitan seuraavan:
Jore Marjaranta - Haaveet kaatuu
Tervehdyttäviä päätöksiä ja voidaan Venäjän puutullit unohtaa kymmeneksi vuodeksi...
Kiinalaiset alkavat yhä enemmän valmistaa itse sellua ja paperia. Suomen tehtaat ovat jatkossakin leikkauslistojen kärkipaikoilla.
Faktaa, mutta surullista.
Olen todella harmissani, mikäli Varkauden tehtaiden sulkeminen todella tapahtuu. Tietysti kaikki vähennys on pahasta, mutta näköjään väistämätöntä.