Teräsyhtiöt saivat kylmää kyytiä
Yleisindeksi OMXH jäi 5592 pisteeseen eli 3,1 prosenttia alemmas kuin tiistain päätöstaso. Painorajoitettu Capped-indeksi painui 3,4 prosenttia. Vaihtoa kertyi 561 miljoonaa euroa.
Vaihtokärki Nokian kurssi laski 2,1 prosenttia 10,64 euroon. Nokian kurssi on palannut nyt viime kuun puolivälin tasolle. Nokiaa vaihdettiin 195 miljoonalla eurolla.
Euroopassa
teräs laski
Vaihdetuimmista osakkeista eniten laskivat teräsyhtiöt. Alan yhtiöt olivat laskussa ympäri Eurooppaa.
Huolet tuloskehityksestä ovat vallanneet taas sijoittajat. Tiistaina maailman kolmanneksi suurin teräsyhtiö Rio Tinto kertoi epävarmoista teräksen hintanäkymistä.
Keskiviikkona ruotsalainen teräsyhtiö SSAB kertoi ensimmäisen vuosipuoliskon liiketappion nousevan yli miljardin Ruotsin kruunun. Yhtiö joutuu rajoittamaan tuotantoaan heikon kysynnän vuoksi.
Ruostumatonta terästä valmistavan Outokummun kurssi heikkeni 8,6 prosenttia 12,45 euroon. Outokumpu oli vaihtokakkonen. SSAB:n kanssa kilpaileva Rautaruukki laski yhdeksän prosenttia 13,71 euroon.
Kaivosalaa palveleva Outotec painui 7,5 prosenttia 16,92 euroon. Kaivosyhtiö Talvivaaran osake halventui 6,2 prosenttia 4,20 euroon.
Heikosti kehittyivät myös konepajojen osakekurssit. Metso painui 6,7 prosenttia 13,05 euroon ja Wärtsilä 6 prosenttia 22,93 euroon.
Kymmenen miljoonan euron arvoinen lastiluukkutilaus ei auttanut konepajakonserni Cargotecia. Yhtiön kurssi laski 7,4 prosenttia 11,63 euroon. Konecranes puolestaan peruutti 4,7 prosenttia 16,75 euroon.
Kolme
tulosvaroitusta
Päivän tulovaroittajat elektroniikkakonserni Efore ja tietoturvayhtiö SSH syöksyivät selvästi alaspäin. Eforen kurssi romahti 15,3 prosenttia 0,83 euroon. SSH:n kurssi vajosi 8,1 prosenttia 0,68 euroon.
Efore ennakoi liiketuloksen jäävän viime tilikautta heikommaksi. Eforen tilikausi päättyy lokakuussa. Vielä helmi–huhtikuun osavuosikatsauksessaan toukokuun lopussa Efore arvioi, että tilikauden liiketuloksesta tulee viime kautta parempi.
Myös SSH heikensi arviotaan koko vuoden liikevaihdostaan ja tuloksestaan. SSH arvioi nyt, että liikevaihto jää tänä vuonna viime vuoden tasolle ja tulos painuu tappiolliseksi.
Kolmas tulosvaroittaja, Amer Sports kertoi, että koko vuoden liiketulos jää alle viime vuoden tason. Tulosta painaa kysynnän epävarmuus. Amerin osake laski 0,8 prosenttia 7,42 euroon.
TeliaSonera ei
kestänyt
Tallinnan-tehtaansa myynnistä kertoneen Elcoteq puolestaan laski 1,1 prosenttia 0,87 euroon. Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq myy enemmistön Tallinnan-toiminnoistaan ruotsalaiselle verkkoyhtiölle Ericssonille noin 30 miljoonalla eurolla.
Eurooppalaisista suurista teleoperaattoreista poiketen teleoperaattori TeliaSonera ei jaksanut sinnitellä nousussa loppuun asti. Yhtiön kurssi heikkeni 0,8 prosenttia 3,58 euroon. Muualla Euroopassa teleoperaattorien kurssit nousivat.
Metsäyhtiöistä UPM jäi 3,8 prosenttia pakkaselle 6,05 eurossa. Stora Enson R-osake laski 4,7 prosenttia 3,84 euroon.















Kommentit (3)