Taantumahuolet kasvoivat taas
Helsingissä matkapuhelinjätti Nokian johdolla kurssit laskettelivat liukumäkeä. Konepajat, teleoperaattorit ja lääkeala yrittivät sinnitellä vastavirtaan.
Sijoittajien huolia synkensivät sekä Euroopan että Yhdysvaltain talousluvut. Euroopan teollisuustuotanto supistui toukokuussa odotuksia enemmän. Yhdysvalloissa puolestaan amerikkalaiskuluttajien talouden luottamus vahvistui ennakoitua vähemmän. Kuluttajien luottamusta mittaava Michiganin yliopiston indeksi nousi kesäkuussa vain aavistuksen edellisestä kuusta.
Helsingissä yleisindeksi OMXH päätyi 5902 pisteeseen eli laskua torstaista tuli 1,1 prosenttia. Painorajoitettu OMXH Capped pakitti 0,7 prosenttia. Osakekauppa kävi vaisusti, sillä vaihtoa kertyi vain 378 miljoonaa euroa. Nokiaa vaihdettiin 160 miljoonalla eurolla.
Barclays ei usko
Nokian nousuun
Vaihtokärki Nokian osake halventui 1,9 prosenttia 11,15 euroon. Brittipankki Barclays on ottanut Nokian seurantaansa ja antanut sille suosituksen ”equal weight”.
Barclays uskoo Nokian säilyttävän johtavan asemansa matkapuhelinmarkkinoilla ja jopa uusien tuotteiden avulla vahvistavansa sitä. Taloudellinen merkitys asemien vahvistumisesta jää Barclaysin mielestä pieneksi. Barclaysin mukaan Nokian kurssinousun jatkumiselle ei välttämättä ole tilaa. Myös tulosyllätys jäänee näkemättä. Siksi suositus on ”equal weight”.
Myös metsäyhtiöt painuivat alamäkeen. UPM laski 1,4 prosenttia 6,59 euroon ja Stora Enson R-osake 2,3 prosenttia 4,22 euroon.
Metsäalalla saneeraustoimet jatkuvat. Norjalainen metsäyhtiö Norske Skog kertoi vähentävänsä 600 työpaikkaa ja sulkevansa paperikoneen. Metsäkonevalmistaja Ponsse puolestaan ilmoitti aloittavansa uudet yt-neuvottelut koko henkilöstön lomautuksista. Ponssen kurssi hiipui puoli prosenttia 3,80 euroon.
Konepajoille myötätuulta
pankkiraporteista
Konepajakonserni Metso oli hyvässä vedolla. Yhtiön osake kallistui 1,4 prosenttia 14,65 euroon. Muista konepajoista Konecranes nousi 0,9 prosenttia 17,80 euroon ja Kone 0,3 prosenttia 22,37 euroon. Kurssit kiipesivät, vaikka japanilainen pankkiiriliike Nomura heikensi molempien yhtiöiden osakkeiden suositusta.
Kuten liikepankki Goldman Sachs torstaina Nomura arvioi tänään eurooppalaisten konepajojen näkymät suotuisiksi.
Myös kaivosyhtiö Talvivaara jatkoi nousuaan perjantaina. Nikkelin hinnan nousu on tukenut Talvivaaran osaketta. Yhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä arvioi Helsingin Sanomissa, että Talvivaaralle 4 000 dollarin tonnihinta on kipuraja. Nyt nikkeli maksaa yli 15 000 dollaria. Talvivaaran osake kohosi prosentin 4,85 euroon.
Euroopan suurissa pörsseissä teleoperaattorit olivat nousussa. Helsingissä Elisan kurssi vahvistui 1,8 prosenttia 11,03 euroon. Sen sijaan TeliaSonera jäi torstain päätöstasolleen 3,58 euroon.
Myös lääkeyhtiö Orionin kurssi seurasi eurooppalaisten kollegoidensa kehitystä. Orionin B-osake nousi 2,2 prosenttia 11,52 euroon.
Heikko myynti
painoi kauppiaita
Heikkoja myyntilukuja esitelleet kauppakonsernit Kesko ja Stockmann painuivat alamäkeen. Keskon B-osakkeen kurssi laski 1,3 prosenttia 19,54 euroon ja Stockmannin B-osake 2,1 prosenttia 15,86 euroon.
Kesko kertoi myynnin pienentyneen 18,5 prosenttia toukokuussa vuotta aiemmasta. Stockmannin myynti kutistui 11 prosenttia.
Vaihtokakkonen sähköyhtiö Fortum pakitti 2,3 prosenttia 16,97 euroon.















Kommentit (12)
Olisi kannattanut taas kuunnella rommareita. He ovat jo monta viikkoa tienneet tuon saman, mikä "asiantuntijoiille" valkeni vasta tänään.
Jeps, ei hätää vaikka rahat oli Kiinalaisilta lainattu,
koska vielä saa lisää vippiä.
Masentunut ja huolestunut sijoittava on vaarallinen.
Stokastista möykkää, täysi rähinä kentällä ja lätkä lähtee mihin sattuu, kimpoaa laitaan, ruumiita tulee ja yleisö parkuu ja hurraa vuoronperään.
Ruotsin mittauksien mukaan kylmät hetket yli sata vuotta sitten.
Kyllä mansikat kasvaa ja ilmat lämpenee, kohta päivät lyhenee.
Kyllä mansikat kasvaa ja ilmat lämpenee, kohta päivät lyhenee.
Käy NASA:nkin sivuilla ihmettelemässä vaihteeksi. Kuka minkäkin puolesta milläkin hetkellä. Meidän ilmastomme merkittävin tekijä on auringon toiminta. Toiseksi merkittävimmän indikaattori on tuuliviiri, ilma kun liikkuu herkästi sinne sun tänne. Kolmanneksi jne tulivuorenpurkaukset, märehtijöiden pierut ja röyhtäykset yms metaanipäästöt sekä kehitysmaiden nuotiot. Ei tässä dieseli paljon auta ja minne se bensiini sitten kaadettaisiin? Sama taloudessa. Hommat voi sekoittaa muutama ahne hyypiö hetkessä. Ei voi ennustaa. Yksi meteori väärään paikkaan ja sillä siisti.
Lämpimät teot ja ajatukset lähimmäisille ja uusillekin tuttavuuksille, ne vasta lämmittävätkin - niin saajaa kuin antajaakin.
Hyvät teot kiertoon.