Nokia jatkaa nousuaan

Helsingin osakemarkkinat ovat avanneet noususuuntaan tänään sekä Nokian eilisen tuloksen että maailman markkinoiden nousuvireen vetäminä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Vesa Varhee
17.4.2009 11:46
Kommentit 11

Tunnin kaupankäynnin jälkeen OMXH-yleisindeksi oli 1,1 ja painorajoitettu indeksi 0,8 prosentin nousussa. Vaihtoa päälistalle oli kertynyt hieman alle sata miljoonaa euroa, joista runsaat 45 miljoonaa Nokian osakkeella. Sen kurssi oli tuolloin kahden prosentin nousussa.

Toinen vahva nousija oli Sammon A-osake, joka oli vahvistunut 2,5 prosenttia 13,5 miljoonan vaihdolla. Sen sijaan metsäjätit olivat laskussa, UPM oli tunnin kaupan jälkeen 2,1 ja Stora Enson R-osake 1,1 prosenttia miinuksella. Vaihtoa molemmille oli kertynyt hieman alle viisi miljoonaa euroa.

03:04Osake
-0,31 %
3,19
-0,01

Sveitsiläispankki UBS alensi kummankin metsäyhtiön sijoitussuositusta. UPM:n suositus putosi tasolle "neutraali", kun se aiemmin oli "osta". Stora Ensolle UBS antaa "myy"-suosituksen. Aiempi suositus oli "neutraali".

Osavuosikatsaukset saatiin Componentalta ja Vaahto Groupilta. Taantuma, kysynnän väheneminen ja liikevaihdon lasku painoi kummankin yhtiön tuloksen tappiolle. Componentan rahoituserien jälkeinen tulos romahti 11 miljoonaa euroa miinukselle tammi-maaliskuussa. Vaahto Groupin tilikauden ensimmäisen puoliskon eli syys–helmikuun tappio oli 3,2 miljoonaa euroa.

Componentan osake oli 6,4 prosenttia miinuksella. Vaahdon osake oli painunut reilun prosentin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Osinkojen irtoaminen painoi Oriolan A-osaketta 3,7 ja B-osaketta 2,7 prosenttia. A-osaketta oli vaihdettu 18 000 ja B-osaketta 316 000 euron arvosta.

Viikonlopun odotusta hallitsevat eri puolilta maailmaa kantautuvat tulosuutiset. Tänään ovat luvassa vielä muun muassa Citigroupin ja General Electricin alkuvuoden tulosluvut.

Lisää Aiheesta
YrityksetComponenta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Noksutin ihan kiva puksutin
mikäpä sen pahan tappas
Nokia jatkaa nousuaan

Niinhän myös Titanic jatkoi kulkuaan eteenpäin kovaa vauhtia, vaikka useitakin jäävuorivaroituksia oli jo annettu...
Realiteettien jättäminen huomiotta kostautuu aina
Huono 7
Sen minä vaan sanon näille rahansa Nokian osakkeisiin nyt laittaville, että älkää sitten tulko ensi talvena anomaan meiltä toimeentulotukea.

Siinä vaiheessa on turha selittää, että "meidän perheen rahat on nyt menneet, kun kurssit yllättäen laski vaikka niiden piti nousta".
Sossun täti
Huono 0
nokialla kannatsi antaa jo tulosvaroitus tuleville kuukausille,pysyisi kurssit taatusti nousussa.fakta tänäpäivänä ,tulos laskee kurssi nousee.
tulos ja ulos
Huono 2
Nokian tilanne nyt vaan on sellanen ettei sitä edes näiden sivustojen älymystö ja krjoittelijat kykene
pilaamaan. Minille se tuntuu olevan ylivoimaista kestää. Jos Nokia menis nuri, kestokykyä piisais varmaan.

Itellä ei ole ainoatakaan Nokian osaketta mutta kiva juttu niille joilla on, ja jotka ovat uskoneet yhtiöön kuopista huolimatta.
Jännä piirre näillä keskustelupalstoilla,,,,kaikki ovat katkeria kun nokia nousee,,,,minustakai se on positiivinen asia eikä nekatiivinen,,,,nooh suomalainen perusmielen laatuhan on peri nekatiivinen,,,,semmoisia pölhöjä me ollaan.
pölhöt painukaa metsään hakkaamaan päätä puuhun jotta järkikasvais
Huono 0
Sen minä vaan sanon näille rahansa Nokian osakkeisiin nyt laittaville, että älkää sitten tulko ensi talvena anomaan meiltä toimeentulotukea.

Siinä vaiheessa on turha selittää, että "meidän perheen rahat on nyt menneet, kun kurssit yllättäen laski vaikka niiden piti nousta".

Luuletko tosiaan että joku laittaisi elämiseen tarkoitetut rahat osakkeisiin näinä aikoina? Sitä paitsi tuskinpa sinä sitä toimeentulotukea yksin maksat, etkä varmasti itsekään sellaisesta kieltäytyisi kun oikein elämä koettelee. Joten; älä viitsi tuomita.
Huhhuh
Huono 0
Kaikki laskee kun "ääliöralli" loppuu. Nokian ei ui vastavirtaan. Sen näkee helposti katselmalla käppyriä.
Ihmekö tuo
Huono 0
Jännä piirre näillä keskustelupalstoilla,,,,kaikki ovat katkeria kun nokia nousee,,,,minustakai se on positiivinen asia eikä nekatiivinen,,,,nooh suomalainen perusmielen laatuhan on peri nekatiivinen,,,,semmoisia pölhöjä me ollaan.
Asioista tietämätön perusjamppa vaan luulee, että pörssikurssien nouseminen on jotenkin pois suomalaisilta ja tämän perusjampan kukkarosta. Perusjamppa kuvittelee homman jonkinlaiseksi nollasummapeliksi.
Mara
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

03:03IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

03:03IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

03:03OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949