Tulosyhtiöistä Cramo selvässä laskussa

Pörssin päivä täyttyy tänäänkin useista tilinpäätöksistä. Aamunpäivän tulosjulkistajista suurimmassa laskussa on Cramo.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
11.2.2009 11:19
Kommentit 0

Päivä on lähtenyt muun Euroopan tavoin käyntiin lievästi laskuvireisesti Helsingin pörssissä. Päivää leimaavat tänäänkin useat tilinpäätökset, joista valtaosa saatiin jo ennen pörssin avautumista. Tulosjulkistajista suurin liike on tapahtunut Cramon osakkeessa, joka on laskenut melko selvästi.

Wall Streetillä kurssit tulivat eilen selvästi alas markkinoiden petyttyä pankkien tukisuunnitelmiin, joista valtiovarainministeri Timothy Geithner kertoi.

Helsingissä OMXH-indeksi oli kello 10.35 0,1 prosenttia miinuksella. Vaihtoa oli koossa 71 miljoonaa euroa, josta Nokian osuus oli 38 miljoonaa.

Eilen 9,71 euroon New Yorkissa päätyneen Nokian osake oli vajonnut 0,4 prosenttia 9,75 euroon.

TeliaSoneran loppuvuoden ja koko viime vuoden tulos oli toimitusjohtaja Lars Nybergin mukaan ennätyksellinen. Osakekurssi oli vahvistunut 1,9 prosenttia.

Finanssikonserni Sampo paransi tulostaan odotuksia enemmän loppuvuonna. Osinko kuitenkin laskee edellisvuodesta. Sampo uskoo kannattavuutensa pysyvän yhä hyvänä tänä vuonna. Osake oli 1,2 prosentin nousussa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nokian Renkaiden loppuvuosi sujui selvästi edellisvuotta heikommin. Tulos ennen veroja painui tappiolliseksi. Alkuvuodesta yhtiö povaa vaikeaa. Osake oli kuitenkin 0,7 prosenttia plussalla.

Rakennuskonevuokraaja Cramo kärsi loppuvuonna myös heikentyneistä markkinoista. Tämä vuosi jää yhtiön mukaan viime vuotta heikommaksi. Cramon osake oli pudonnut selvästi eli yli seitsemän prosenttia.

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq onnistui pienentämään tappiotaan loka–joulukuussa. Yhtiö arvioi ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon laskevan selvästi viime vuoden viimeisestä neljänneksestä. Liiketulos jää tappiolliseksi. Elcoteqin osake oli kolmen prosentin alamäessä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

15:15Halpalentoyhtiöt houkuttavat uudella hinnoittelulla bisnes-matkustajia
15:12Rovion kassa paisui viime vuonna
14:39Kiinan Wenin puheet nostavat öljyn hintaa
14:27Välittäjän hyökkäys: 1500 e on parempi kuin %-osuus
14:04Helsingin lahjusjutussa vangittiin jo kuudes
14:01Sähkömittari vaihtui – kulutus romahti 80 prosenttia
13:50Bankia tarvitsee yli seitsemän miljardia lisää
13:46Barclays myy koko BlackRock-siivunsa
13:40Rogoff: Liittäkää Ranska ja Saksa yhteen
13:34"Data on uusi öljy"
13:16HS: Strauss-Kahnia epäillään joukkoraiskaukseen osallistumisesta
12:31Nokian maanantai – nousua jopa 5 %
12:26Pankki: Näin velkakriisi hyödyttää Suomea
12:00Zuckerberg on avioeronero
11:53"Kotimarkkinoiden yrityksillä hyvä meininki päällä"
11:35Yahoo myy osakkeita takaisin Alibaballe
11:30Samsung pelkää kiinalaisten ostoinnon laantuvan
11:21Tämän vuoksi Facebookin aloitus jäi pannukakuksi
10:56Tämä moottori puolittaa bensankulutuksen
10:49Pomoille kelpaisi vähempikin raha, jos se on varmaa
10:27Ryanair seisotti koneita – tulos parani
09:56Eläkeläiset: Kolmasosalla meistä on kovemmat verot kuin palkansaajilla
09:33Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win"
09:26Kiina saattaa avata elvytyshanaa
09:06Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
08:43G8 antoi tukensa Kreikan eurojäsenyydelle
08:30Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi
08:15Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta
07:41Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus
06:01Kun pomo pyytää lahjomaan
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

15:48IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Stonesoft 1,26 9,57 %
Kurssi nousussa Innofactor Plc 0,49 8,89 %
Kurssi nousussa Tecnotree 0,28 3,7 %
Kurssi nousussa Konecranes Plc 19,74 3,68 %
Kurssi nousussa eQ Oyj 1,79 3,47 %
Kurssi laskussa Pöyry Oyj 5,63 -4,58 %
Kurssi laskussa Suominen Oyj 0,37 -5,13 %
Kurssi laskussa Nurminen Logistics Plc (LP) 2,03 -5,14 %
Kurssi laskussa Raisio Oyj K 2,33 -6,05 %
Kurssi laskussa Ilkka-Yhtymä 1 8,12 -11,26 %

15:48IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 43,12 M 0,81 %
Kurssi laskussa Nokian Renkaat 22,18 M 0,97 %
Kurssi laskussa Metso 13,58 M 2,26 %
Kurssi laskussa Nordea Bank FDR 12,45 M 2,39 %
Kurssi laskussa Fortum 12,13 M 0,07 %

KalenteriKalenteri

Huomenna – 22.5.2012

euroalueen kuluttajaluottamus toukokuulta (ennakko) 17:00  
USA:n vanhojen asuntojen myynti huhtikuulta 17:00  
Foex julkistaa sellun ja papereiden hintaindeksit 12:00  
työvoimatutkimus huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Keskisuomalainen    
Espanjan velkasitoumushuutokauppa    
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

15:48OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

15,96+1,85 %+0,29

 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949