Euroopassa taas nousua
DJ Stoxx 600:n toimialoista nousussa olivat muun muassa autoteollisuus ja kemianteollisuus. Laskijoita olivat esimerkiksi pankit ja vakuutusyhtiöt.
Keskeisten pörssien viiteindekseistä Frankfurtin Dax vahvistui 0,5 prosenttia ja Lontoon FTSE 100-indeksi saman verran. Pariisin pörssin CAC 40-indeksi oli 0,2 prosentin nousussa.
Sen sijaan Euroopan osakkeita laajasti kuvaava DJ Stoxx 600-indeksi päätyi loivasti eli 0,4 prosenttia miinukselle. Euroalueen tärkeä viiteindeksi Euro Stoxx 50 pysyi lähes paikoillaan.
Geithnerin suunnitelmat
eivät innostaneet
Yhdysvaltain valtiovarainministeri Timothy Geithner ei ole onnistunut vakuuttamaan sijoittajia pankkitukisuunnitelmillaan, jotka hän julkisti eilen. Ministeriltä odotettiin enemmän konkreettisia keinoja rahoitusjärjestelmän tukemiseksi.
Wall Streetillä pankkiosakkeet laskivat jo eilen jyrkästi. Tänään reaktio nähtiin Euroopassa, jossa esimerkiksi Barclaysin kurssi lipui yli neljä prosenttia. Credit Agricole oli runsaan kahden prosentin alamäessä.
Myös Wall Streetillä kurssit lähtivät nousuun eilisen laskun jälkeen.














