Pankit pelkäävät velkajuhlien jatkoja

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Pankit pelkäävät velkajuhlien jatkoja
Euroopan pankkeja patistellaan jo jakamaan velkarahaa entiseen tapaan, mutta pankeilla ei ole tähän intoa eikä välttämättä kykyäkään. Ennen velkajuhlien jatkumista ylivelkaisten pankkien ja asiakkaiden on nuoltava edellisen kierroksen haavat kuntoon. Toipuminen voi kestää kauan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Jan Hurri
2.2.2009 06:02
Kommentit 67

Pankkien väliset luottomarkkinat ovat kohmeessa ja pankkien asiakasrahoitus on edelleen äärimmäisen nihkeää. Kun lainahanat ovat kireällä, raha ei liiku taloudessa tavalliseen tapaan. Niinpä taloudessa tökkii.

Euroopan luottomarkkinat ovat niin pahasti takalukossa, että euroalueen keskuspankin EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet on ryhtynyt patistelemaan pankkeja panemaan lainarahaa liikkeelle.

EKP on turhautunut rahamarkkinoiden routimiseen, sillä keskuspankki on jo kuukausien ajan pumpannut pankkeihin miljarditolkulla tuoretta rahaa saamatta sitä sen pidemmälle.

Pankkien ja niitä rahoittavien markkinoiden mielestä velkajuhlien jatkaminen olisi kuin päätöntä ryntäilyä heikoille jäille. Ilmeisesti EKP:n mielestä pankit arkailevat suotta.

Tuore raha jää
turvapuskuriksi

Keskuspankin valtaisat raharuiskeet ovat jämähtäneet keskuspankkirahoitukseen oikeutettujen pankkien taseisiin eräänlaiseksi likviditeettipuskuriksi. Pankit eivät ole käyttäneet keskuspankkirahoitusta asiakasluottojen rahoitukseen.

Käytännössä pankkien keskuspankista nostamat lyhytaikaiset luotot ovat vain käväisseet pankeissa, sillä pankit ovat suunnilleen saman tien tallettaneet samat rahat kassavarantotalletuksina keskuspankin tileille.

Keskuspankin pankeille tarjoamat valtavat, kymmenien miljardien eurojen rahasummat ovat siis pääosin "vain" kohentaneet pankkien maksuvalmiutta, mutta ne eivät ole kasvattaneet pankkien asiakasrahoitusta eli ne eivät ole lisänneet taloudessa liikkuvan rahan määrää.

Trichet'n patistelu ilmentää keskuspankin turhautumista, sillä velkarahoituksen liian nopea ja voimakas supistuminen aiheuttaa hyvin herkästi häiriöitä velkavetoisen talouden toiminnassa. Juuri tästä luottolamaa enteilevästä ketjureaktiosta on päivä päivältä syvenevässä taantumassa kyse. 

Viime viikolla Trichet arvosteli pankkeja suoraan taantuman syventämisestä. Hän piti patistelupuheensa talouspäättäjien huippukokouksessa Sveitsin Davosissa.

Vaativatko markkinat
pankeilta liikaa?

Osasyyn pankkien kitsastelulle Trichet sälytti talouslehti Financial Timesin mukaan rahoitusmarkkinoille, jotka asettavat pankeille hänen mukaansa jo kohtuuttomia vakavaraisuusvaatimuksia.

Pankkien on hyvin vaikea saada rahoitusta muilta pankeilta tai muilta rahoittajilta, ellei niillä ole näyttää epätavallisen tukevaa tasetta ja vankkaa kassaa.


[zoom]
Klikkaa graafi suuremmaksi

Viime syksyn kauhunhetket ovat ilmeisesti paremmin pankkien ja muiden rahoitusmarkkinoilla toimivien kaupallisten osapuolten kuin Trichet'n muistissa.

Raha lakkasi tyystin liikkumasta pankkien välisillä lyhyen rahan markkinoilla sen jälkeen, kun Yhdysvaltain viranomaiset antoivat investointipankki Lehman Brothersin kaatua.

Lehmanin konkurssi opetti kaikille maailman pankeille ja sijoittajille, että yhdenkään pankin maksukykyyn ei voi luottaa. Luottamukseen perustuvat markkinat lakkasivat toimimasta, kun luottamus katosi.

Pahan kolauksen kärsinyt luottamus ei välttämättä kohene patistelulla. Pankit eivät nimittäin voi toimia pelkästään luottamuksen varassa, niillä on välttämättä oltava myös pääomia.

Tappioita jo
yli 200 miljardia

Euroopan pankit ovat uutistoimisto Bloombergin kokoamien tietojen mukaan kärsineet finanssikriisin kuluessa yhteensä pitkälti yli 200 miljardin euron tappiot. Tuon verran pankit ovat yhteensä kirjanneet luottotappioita tai arvonalennuksia.

Yhteensä eurooppalaispankit ovat kattaneet tappioiden aiheuttamaa pääomavajetta hankkimalla uutta pääoma jopa tappioita enemmän, runsaat 260 miljardia euroa. Tässä pankkikohtaiset erot ovat suuria, ja tyypillisesti suurimpien tappioiden kärsijät ovat saaneet kokoon uutta pääomaa selvästi tappioiden määrää vähemmän.

Pankit ja suurin osa rahoitusmarkkinoilla toimivista muista sijoittajista suhtautuvat hyvin suurella epäluulolla pankkien esittämiin lukuihin. Markkinoilla harva luottaa tappioiden jäävän tähän mennessä esitettyihin lukuihin.

Tappiot leikkaavat pankkien luotonantovaraa erittäin jyrkästi, koska pankit toimivat hyvin pienellä omalla pääomalla ja tappiot supistavat täysimääräisesti juuri tuota niukkaa omaa pääomaa.

Keskimääräinen kymmenen prosentin omavaraisuusaste tarkoittaa, että jokaista myöntämäänsä kymmenen euron lainaa kohti pankilla on keskimäärin omaa pääomaa yksi euro ja loput yhdeksän euroa pankki on itse ottanut lainaksi omilta rahoittajiltaan, kuten tallettajilta, korkosijoittajilta tai muilta pankeilta.

Pankin pääoma- ja rahoitusrakenne merkitsee, että jokainen tappioihin kadonnut euro leikkaa pankin luotonantovaraa kymmenen euron voimalla. 

Euroopan pankit
herättävät epäluuloa

Syvä epäluulo pankkeja kohtaan näkyy selkeästi niin korko- kuin osakemarkkinoidenkin noteerauksissa. Markkinoiden käyttäytymisestä voi päätellä, että markkinoiden mukaan pankeilla on liian vähän eikä suinkaan liian paljon pääomaa.

Pankit ovat olleet varsin huonossa huudossa koko tammikuun, joten vuoden vaihtuminen tai muiden pörssitoimialojen lievä toipuminen eivät suinkaan ole merkinneet pankkien pääsyä pinteestä.

Erityisesti pankkeihin liittyvä syvä epäluulo näyttää koskevan eurooppalaisia pankkeja – siis juuri niitä samoja pankkeja, joiden EKP:n Trichet haluaisi taas jakavan velkarahoitusta entiseen tapaan.

Epäilyt eurooppalaispankkeja kohtaan perustuvat pääasiassa kolmeen erittäin vakavaan huolenaiheeseen:

– Asunto- ja kiinteistömarkkinoilta kertyvät arvonalennukset ja luottotappiot voivat vielä kasvaa merkittävästi

– Eurooppalaisyritysten rahoitus on yhä pankkikeskeistä, joten taantuman syveneminen ja venyminen kasvattaa luottotappioita

– Entisen Itä-Euroopan ja Etelä-Euroopan maissa luottotappioiden ja arvonalennusten vaara kasvanut erittäin suureksi

Nämä ovat siis yksinomaan eurooppalaispankkeja koskevia ylimääräisiä huolia, joiden lisäksi toki eurooppalaispankkejakin varjostavat samat maailmanlaajuisen taantuman ja rahoitusmarkkinoiden kireyden aiheuttamat vaivat kuin muitakin pankkeja.

Asuntokupla ei ole
vielä tyhjentynyt

Asuntomarkkinoiden alamäki on ollut Yhdysvalloissa syvää, ja laskua on kestänyt jo yli vuoden päivät. Euroopassa sen sijaan tuntuvaa laskua on nähty vasta joillakin kansallisilla asuntomarkkinoilla, kuten Espanjassa, Irlannissa ja Britanniassa.

Useimmissa Länsi-Euroopan maissa asuntojen hinnat ovat Suomen tapaan vasta viime kuukausina alkaneet edes varovasti painua.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Silti esimerkiksi Kansainvälisen vakuuttarahaston IMF:n tutkimuksissa on ilmennyt, että monen Länsi-Euroopan maan asuntomarkkinoille kehittyi viime vuosina paljon suurempia hintakuplia ja asuntovelkojen määrä kasvoi suhteellisesti paljon suuremmaksi kuin Yhdysvalloissa.

Suomessa onneksi asuntokupla oli ainakin IMF:n mukaan eurooppalaisittain poikkeuksellisen pieni ja asuntoluottojen määrä kohtuullinen. Toki yksittäisillä asiakkailla voi meilläkin olla vaikeuksia hoitaa lainaansa, mutta keskimäärin suomalaiset asuntovelalliset eivät ole vakava riski pankeille.

Rahoitusmarkkinoilla toimivat sijoittajat ja myös eurooppalaispankit ovat päätelleet, että asuntoluotoista koituvien luottotappioiden kasvu on ehkä vasta alkamaisillaan.

Tähänastiset niin sanotut subprime-tappiot ovat kertyneet pääosin Yhdysvaltain arvopaperistetun asuntorahoituksen markkinoilta, joten Euroopan oman asuntokuplan lasku on todennäköisesti vielä suurimmaksi osaksi kuittaamatta.

Euroopan yritysrahoitus
yhä pankkikeskeistä

Taantuman pitkittyminen ja syveneminen merkitsee yritysten velanhoitokyvyn hyvin jyrkkää heikkenemistä. Tämä kiristää yritysten rahoitusmahdollisuuksia, mutta aiheuttaa pahenevaa päänsärkyä myös rahoittajille – Euroopassa ennen kaikkea pankeille.

Yrityksiin liittyvän luottotappioriskin kasvamisesta ovat hiljattain vuoron perään kirjoittaneet raporteissaan kaikki keskeiset luottokelpoisuusluokittajat, Standard & Poor's, Moody's ja Fitch.

Juuri eurooppalaispankkeja yritysriskin kasvaminen koskee siitä syystä, että Euroopassa yritysrahoitus on vanhastaan ollut hyvin pankkikeskeistä, eikä markkinarahoituksen kasvaminen muutaman viime vuoden aikana ennättänyt tätä perinnettä murtaa.

Jos yrityksillä menee huonosti, menee pankeilla ainakin yhtä huonosti.

Itä-Euroopassa
kytee velkapommi

Entisen itäblokin maat aiheuttavat parhaillaan erittäin suurta huolta Länsi-Euroopan pankeille ja niiden rahoittajille. Talouskehitys sakkaa nyt pahemman kerran koko entisessä Itä-Euroopassa Venäjältä ja Baltiasta aina Balkanille asti.

Velkavetoinen kasvu oli nopeasti kehittyvissä, mutta nuorissa, markkinatalousmaissa vauhdikasta niin kauan kuin Länsi-Euroopan vientimarkkinat kasvoivat ja edullinen lainaraha virtasi vuolaana.

Nyt kasvu on pysähtynyt ja on koittanut maksun aika. Lainaraha tuli suurimmaksi osaksi läntisten naapurimaiden pankeista. Länsipankkien erittäin suurista itäriskeistä ovat kirjoittaneet huolestuneita raportteja esimerkiksi IMF ja useat sijoituspankit.

Etenkin Itävallan, Sveitsin ja Italian pankeilla on mittavia luottoriskejä Unkarin, Bulgarian ja Venäjän kaltaisissa maissa. Ruotsin pankeilla on erittäin suuria saatavia Baltiassa.

Itä-Euroopan luottoriskit ovat aivan viime kuukausina kasvaneet nopeasti, vaikka harva pankki on jatkanut itänaapureiden rahoittamista.

Riskien kasvaminen johtuu talouden rajusta taantumasta, erittäin suurista velkamääristä ja siitä, että suurimmaksi osaksi euroissa tai Sveitsin frangeissa myönnettyjen lainojen hinta on euron vahvistuttua kasvanut.

Eurovaltioissa piilee
kasvava arvostuskupla

Itä-Euroopassa kytevää velkapommia vähemmän julkisuudessa ollut – ja siksi ehkä yllättävämpi – pankkien kasvanut maariski muhii velkaisimpien eurovaltioiden obligaatioissa.

Etelä-Euroopan velkaiset eurovaltiot, Italia, Kreikka, Espanja ja Portugali ovat laskeneet liikkeeseen erittäin suuria määriä velkakirjoja. Kukaan ei tiedä tarkalleen, kenen hallussa nuo velkakirjat ovat, mutta markkina-arvioiden mukaan suuri osa niistä on euroalueen pankkien salkuissa.

Eurovaltioiden obligaatiot ovat pankeille houkutteleva sijoituskohde, sillä ne kuuluvat pankkien taseessa niin sanottuun nollariskiluokkaan. Tämä tarkoittaa, että pankit voivat ostaa eurovaltioiden obligaatioita sitomatta niihin lainkaan omaa pääomaa. Näin tarjolla piti olla riskitön, ilmainen lounas.

Eurovaltioiden obligaatiomarkkinat ovat kuitenkin kokeneet oman kriisinsä, kun loppuvuodesta alkaen eri eurovaltioiden korkoerot ovat kasvaneet suurimmilleen sitten rahaliiton perustamisen.

Kreikan ja Irlannin pitkät markkinakorot ovat 2–2,5 prosenttiyksikköä korkeammat kuin euroalueen luottovaltion, Saksan vastaavat markkinakorot. Moni uskoo markkinoilla korkoerojen edelleen kasvavan.

Kreikan ja muiden "heikkojen" eurovaltioiden obligaatioita omistaville pankeille markkinakorkojen kohoaminen voi olla nopeasti kasvava ongelma. Korkojen kohoaminen merkitsee velkakirjojen hinnan laskua.

Onko heikoimmista eurovaltioiden obligaatioista siis odotettavissa taas uusi arvonalennusten aalto? Ilmainen lounas ei ehkä olekaan ilmainen.

Ehkä patistelu
ei sittenkään riitä

Tällaisia kysymyksiä pohtivat esimerkiksi osakesijoittajat, jotka ovat viime kuukausina mieluummin jatkaneet pankkiosakkeiden hyljeksimistä tai jopa myymistä sen sijaan että olisivat siirtyneet ostamaan tai edes lopettaneet myyntejään.

Pankkien välisillä rahoitusmarkkinoilla jatkuu sama hyljeksintä. Keskuspankin korko- ja rahoitustoimet ovat toki laskeneet pankkirahoituksenkin hintaa. Mutta suhteellisesti pankkien markkinoilla kärsimä riskilisä on edelleen yhtä suuri kuin viime syksyn kriisiviikkoina.

Ainakin pankkien itsensä ja niitä rahoittavien sijoittajien mielestä pankkien toimintaa raastavat nyt aivan todelliset ongelmat, kuten taseissa kenties kytevät luottotappiot ja aito pula pääomasta. Nämä ovat haasteita, jotka eivät välttämättä ratkea patistelulla.

Lisää Aiheesta
UutinenKoronlaskut eivät enää riitä (05.03. 07:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (67)

Huono 0
Herää kysymys, että kykeneekö globaali talous enään kestävään talouskasvuun vai onko talouskasvu mahdollista vain kuplan muodossa.
Kuplatalous
Olen samaa mieltä, eikä pankeille pitäisi antaa rahaa ilman valtaa ja omistusta, elikäs tarkoitan että suunnatut annit valtiolle.
Ottopoika
Eli asuntolainaa on turha hakea koska pankeilla on tarvetta korjata taseensa EKP rahoilla.

No ainut hyvä opetus on tässä se että laina raha ei ole oma raha. Saas nähä miten käy korkojen kun ilmainen raha pankeille alkaa loppua nythän jo pankin oma marginaali on 0-5-1.0 saakohan sen nostettua vaikka johonkin kolmeen?

Ja jos Euribor nousee on monet ihmeissään. Viime lama hoidettiin asiakkaiden kukkarosta 16-19% koroilla
ihmettelen
Hirvittää pelkkä ajatuskin mitä tulee keväällä 2009 tapahtumaan kun Balttian maat ja Venäjä ovat pakko devalvaation edessä. Kun näitä maita rahoittaneet pankit kirjaavat lyhyessä ajassa satojen miljardien luottotappiot. Siinä ei enää auta valtioiden talletussuojatkaan kun raha vain "katoaa" pankkisekstorilta.

Älä ruoki lamaa, mutta kyllä jokainen normaalilla itsesuojeluvaistolla varustettu henkilö pyrkii pitämään katon perheensä pään päällä ja saamaan lisäksi vielä jotain ruokaakin pöytään. Siinä tilanteessa Kiinassa valmistetut, kulutusluotoilla ostetut, taulutelkkarit eivät paljoa mieltä tai vatsaa lämmitä.
Perheen isä
Hirvittää pelkkä ajatuskin mitä tulee keväällä 2009 tapahtumaan kun Balttian maat ja Venäjä ovat pakko devalvaation edessä. Kun näitä maita rahoittaneet pankit kirjaavat lyhyessä ajassa satojen miljardien luottotappiot. Siinä ei enää auta valtioiden talletussuojatkaan kun raha vain "katoaa" pankkisekstorilta.

Älä ruoki lamaa, mutta kyllä jokainen normaalilla itsesuojeluvaistolla varustettu henkilö pyrkii pitämään katon perheensä pään päällä ja saamaan lisäksi vielä jotain ruokaakin pöytään. Siinä tilanteessa Kiinassa valmistetut, kulutusluotoilla ostetut, taulutelkkarit eivät paljoa mieltä tai vatsaa lämmitä.

siinä vaiheessa on toivottava että lainat katoaa.
samalla toki menee säästöt ja sijoituksetkin.
Hirvittää pelkkä ajatuskin mitä tulee keväällä 2009 tapahtumaan kun Balttian maat ja Venäjä ovat pakko devalvaation edessä. Kun näitä maita rahoittaneet pankit kirjaavat lyhyessä ajassa satojen miljardien luottotappiot..

Toisaalta hyviäkin puolia - Venäjästä tulee taas vain jokin 10. tärkein kauppakumppani joten meidän ei tarvitse täällä miettiä loukkaantuuko joku Venäjän pikku despootti jostain mitättömästä sisäpolitiikastan aspektistamme. Vai onko Ruotsi tai Saksa kiristäneet meitä, kohdelleet meitä kuten Venäjä? Ei onneksi.
Paavo Putinski
Pankit tankkaa taseita EKP:n antamalla rahalla, koska turska on uimassa verkkoon itäeuroopasta päin. Nythän on vasta perattu turskaa 200 miljardilla ja tulossa on vielä vähintää 1000 miljardia lisää. Syksyllä ja ensi talvena ketsellaan mitkä pankit kestää pystyssä ja mitkä kaatuu. Olisi se kyllä hyvä saada suomeenkin taas valtion pankki niinkuin ennenvanhaan oli.
turskaa odetellessa
Lopettakaa jo tämä järjetön elvytys. Kyllä krapula ja morkkis on parempi kärsiä kerralla ja sitten taas aloittaa elämä puhtaalta pöydältä.
Valveutunut
Kenelle tappiot realisoituvat? Pankit toki saavat heti miljardien pankkituet, takaukset ja hätävaraluotot. Mutta kenen rahalla?
fh
Ihmetyttää, miten näitä raha-asioita yleensäkin hoidetaan kun tällainen pääsee tapahtumaan.Missä ovat olleet tilintarkastajat ja rahoitusvalvojat,
kun isoja summia on pystytty ohittamaan kaikesta valvonnasta.
Talous kuriin
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

02:54IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

02:54IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

02:54OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949