Nyt sijoitetaan kehittyviin markkinoihin
– Uskomme, että tämä vuosi tulee olemaan toipumisen vuosi kehittyvillä markkinoilla, toteaa Templeton Asset Managementin kehittyviin markkinoihin erikoistunut salkunhoitaja Mark Mobius.
Mobius suunnittelee ostavansa kehittyvillä markkinoilla kulutushyödykkeitä valmistavien yritysten osakkeita.
Hänen mukaansa tulojenkasvu Intiassa ja Kiinassa sekä muissa osissa Aasiaa yllyttää ihmisiä käyttämään rahaa kulutustavaraan, jonka hinnat ovat nyt erityisen alhaalla.
Kiinan ja Intian lisäksi parhaan sijoituskohteet ovat Mobiuksen mukaan Brasilia, Etelä-Afrikka ja Turkki.
– Näissä maissa kasvatetaan nyt merkittävästi ulkomaisen valuutan määrää, Mobius kertoo.
Mobius kertoo olevansa kiinnostunut nikkelin, kullan, rautamalmin ja platinan tuottajista. Hän kertoo myös jatkavansa sijoittamista Intiaan terroristi-iskusta ja Satyam-skandaalista huolimatta.
Kehittyvien markkinoiden indeksi MSCI Emerging Markets Index putosi viime vuonna 54 prosenttia, mutta on kavunnut sen jälkeen 18 prosenttia ylöspäin.
















Kommentit (18)
Mä annan kaikki rahani tälle Mobiukselle. Otan siis punaisen pillerin.
Niille luvattiin uskomattomia, kymmenien prosenttien, tuottoja ja niinhän siinä sitten kävikin - mitä nyt niiden prosenttien edessä on miinusmerkki.
Arvioisin että -45% säästöistä on hävinnyt!
Taitaa tämä Mobius elää tosissaan Matrix:ssa! ei elä mies tässä maailmassa.
Todellisuudessa siellä on paljon tottuneempia kansainvälisiä kauppamiehiä kuin täällä. Ja esim Intiassa on tosirikkaita ihmisiä enemmän kuin koko Euroopassa yhteensä. Heitä on maailman rikkaimpienkin listalla reilu enemmistö.
Kyllä on paljon turvallisempaa keinotella vain tutussa ympäristössä.
Jos varman päälle haluaa pelata niin obligaatiorahastoissa on noin 8-10% vuosituotto.
tuntuuko tutulta?