Honkarakenteelta tulosvaroitus
Markkinatilanteen heikentyminen ajaa talorakentajan Honkarakenteen muuttamaan ohjeistustaan. Yhtiö arvioi nyt, että positiivisen tuloksen saavuttaminen tänä vuonna näyttää epätodennäköiseltä.
Vuoden kolmannen neljänneksen osavuosiraportissa yhtiö kertoi tuloksen jäävän merkittävästi alle viime vuoden tason.
Honkarakenne on käynnistänyt yt-neuvottelut. Yhtiö sanoo ryhtyneensä tilanteen edellyttämiin korjaaviin toimenpiteisiin.















Kommentit (2)
Tarjottin standardiratkaisua kovaan hintaan eikä haluttu kuunnella asiakkain toiveita.
Nyt ei ole suuria kauppoja kiikarissa ja pienen mökin ostajatkin miettivät onko syytä antaa uutta mahdollisuutta Honkarakenteelle.