Helsingin pörssi avasi tukevaan nousuun
Vaihtoa päälistalle oli kertynyt 62,6 miljoonaa euroa, joista 37,1 miljoonaa Nokian osakkeella. Sen kurssi oli noussut 2,2 prosenttia.
Muualla Euroopassa pörssipäivä lähti liikkeelle laskevin kurssein.
Aamupäivän yt-neuvottelutieto saatiin lääkeyhtiö Orionilta, joka on vähentämässä jopa 300 työntekijää tutkimus-ja kehitystoiminnastaan Suomessa. Orionin B-osakkeen kurssi oli 1,7 prosentin nousussa.
Kännykkälatureita valmistava Salcomp alensi puolestaan arviotaan koko vuoden liikevaihdosta. Yhtiön osaketta ei ollut vaihdettu pörssipäivän alkuvaiheissa.
Nokian jälkeen vaihtokakkoseksi oli noussut metsäjätti UPM, jonka kurssi oli vahvistunut 4,6 miljoonan vaihdolla puoli prosenttia. Kolmoseksi oli kiilannut Stockmannin B-osake, jonka kurssi oli noussut 3,2 miljoonan euron vaihdolla 1,3 prosenttia. Fortumin osake oli kivunnut 2,8 miljoonan vaihdolla 2,3, YIT 2,6 miljoonan vaihdolla puolitoista ja Sampo 2,2 miljoonan vaihdolla 1,3 prosenttia.
Vaihtokärjen ulkopuolella Keskon B-osake oli plussalla niin ikään 1,3 prosenttia. Wärtsilän kurssi oli noussut 0,4 ja Nordean 0,2 prosenttia.
Vaihdetuimpia laskijoita kaupan alkumetreillä olivat Outokumpu ja Outotec. Niiden kurssit olivat tulleet alas vajaan prosentin. Nokian Renkaiden osake oli 0,2 prosenttia pakkasella.
Rakennusalan ja pk-yritysten julkistamat uutiset näkymien heikentymisestä painavat markkinatunnelmia tänään. Yhdysvalloista saadaan iltapäivällä tietoa lokakuun kuluttajahinnoista ja asuntoaloituksista.















Kommentit (11)
Asuntojen hintapiikki vaanii kulman takana!
NOUSU ALKOI!!!!
....eikö totta?
Ei taida olla eväitä kestävälle nousulle meilläkään
Väliaikaista kaikki on vaan
Joko puoliltapäivin ollaan pakkasella?
Ne ovat todella halpoja.
Kurssit nousevat! Kurssit nousevat!!!
Ne ovat todella halpoja.
Kurssit nousevat! Kurssit nousevat!!!
Joo, tarvitaan vain rahaa ja elinkelpoinen yritys niikuin....öööö... toi... toi... öööö ... yritys...JOO! Fortum! Kaikki rahat Fortumiin!!!!!
Muilla hinnat laskee mutta Fortum se vain porskuttaa...
Eläköön monopolipeli!