Cramo kärsi rakentamisen hiipumisesta
Konevuokraaja Cramon tulos heinä–syyskuussa jäi vertailukautta heikommaksi. Rakentamismarkkinoiden hiipuminen Baltiassa tuntui Keski- ja Itä-Euroopan kannattavuudessa. Myös Norjassa ja Tanskassa Cramon kannattavuus laski.
Cramo toistaa arvionsa liikevaihdon kasvusta ja liikevoittomarginaalista tänä vuonna. Yhtiö varoittaa kuitenkin, että riskitaso on kasvanut. Lisäksi yhtiö arvioi, että se ei näe tarvetta uusinvestoinneille ja pitää ylläpitoinvestointien tarvetta vähäisenä.
Cramon tulos ennen veroja oli 24,5 miljoonaa euroa heinä–syyskuussa. Tulosta kertyi 0,9 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuoden vertailukaudella. Osakekohtainen tulos heikkeni 0,62 eurosta 0,59 euroon.
Sen sijaan liikevaihto kasvoi viidenneksen 155,7 miljoonaan euroon.
Kohonnut inflaatio
lisäsi kustannuksia
Rakennusmarkkinat ovat heikentyneet oleellisesti Baltiassa, mikä on kutistanut Cramon Keski- ja Itä-Euroopan liiketoimintojen kannattavuutta selvästi. Myös kohonnut inflaatio Baltiassa ja Venäjällä nostaa kustannuksia.
Cramon Keski- ja Itä-Euroopan liikevoittoprosentti ilman yrityshankinnoista aiheutuneiden aineettomien hyödykkeiden poistoja kuihtui peräti yli 14 prosenttiyksikköä 22 prosenttiin. Vertailukaudella Cramon viidestä liiketoiminta-alueesta kannattavin Keski- ja Itä-Eurooppa on pudonnut toiseksi heikommaksi.
Cramon mukaan kone- ja laitevuokraus on hiljentymässä Baltiassa. Venäjällä asuntotuotannon näkymät ovat muuttuneet aiempaa varovaisemmaksi, mutta kone- ja laitevuokrauksessa kysyntätilanne on edelleen hyvä. Myös Puolassa, Tsekin tasavallassa ja Slovakiassa näkymät ovat edelleen valoisat, mutta epävarmuus on hiipinyt näillekin markkinoille.
Kannattavuus kasvoi
Ruotsissa ja Suomessa
Cramon suurimmilla markkinoilla Ruotsissa yhtiön kannattavuus parani hieman. Myös Suomen toimintojen kannattavuus kasvoi.
Vaikka rakennusmarkkinoiden näkymät Baltiassa ja Pohjoismaissa ovat heikentyneet, Cramo pitää edelleen kiinni tämän vuoden liikevaihdon kasvu- ja liikevoittoprosenttitavoitteistaan. Yhtiö uskoo liikevaihdon kasvavan ja liikevoittoprosentin ilman yrityshankinnoista aiheutuneiden aineettomien hyödykkeiden poistoja ylittävän 18 prosenttia tänä vuonna.
Lisäksi yhtiö uskoo rahavirran investointien jälkeen olevan positiivinen ja nettovelkaantumisasteen laskevan. Sen sijaan investointitarpeet yhtiö näkee aiempaa vähäisemmäksi.
Alkuvuoden aikana Cramon bruttoinvestoinnit olivat 169,3 miljoonaa euroa. Se on 36 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten tammi?syyskuussa. Koko viime vuonna Cramo investoi 175,5 miljoonaa euroa.
Cramon nettovelkaantumisaste oli syyskuun lopussa 147 prosenttia eli 38 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi aiemmin tai viime vuoden lopussa.















