Helsingin pörssin suunta uusiksi
Vaihtoa päälistalle oli kertynyt 59 miljoonaa euroa, josta lähes 32 miljoonaa euroa Nokian osakkeella. Kännykkäjätin kurssi oli vahvistunut puolitoista prosenttia.
Myös Euroopassa pörssipäivä käynnistyi nousevin kurssein. Aasiassa suunta ei sen sijaan ollut kovin yhtenäinen. Tokiossa Nikkei-indeksi laski 3,6 prosenttia. Hongkong oli sen sijaan nousussa.
Päivän muutamasta osavuotisyhtiöstä kiinnostavin oli rakennuskonevuokraaja Ramirent. jonka heinä-syyskuun tulos heikkeni selvästi viime vuodesta. Yhtiö kertoi myös henkilöstövähennyksistä, jotka kohdistuvat pääasiassa Baltian maihin.
Ramirentin osakkeen kurssi oli painunut hieman eli 1,7 prosenttia.
Vaihtokärjen kakkonen oli Stora Enson R-osake, joka oli vahvistunut 7,1 miljoonan euron vaihdossa 5,2 prosenttia. Vaihdosta kolme miljoonaa euroa tosin tehtiin ennen pörssin avautumista. UPM:n osake oli kivunnut 2,3 miljoonan euron vaihdolla 3,3 prosenttia, Metso runsaan kahden miljoonan vaihdolla 1,7 prosenttia ja Sampo vajaan kahden miljoonan vaihdolla 1,8 prosenttia.
Vaihtokärjen ulkopuolella vahvaa nousua esitti Rautaruukki, jonka kurssi oli ponkaissut 1,3 miljoonan euron vaihdolla 4,4 prosenttia. Neste Oilin osake oli plussalla 3,7 prosenttia ja Nordea 3,2 prosenttia. Wärtsilän kurssi oli plussalla kolme ja Outkummun kurssi 2,8 prosenttia.
Laskijat olivat harvassa. Niistä vaihdetuimpia olivat Ramirent ja Sanoma. Sanoman osake oli luisunut 2,2 prosenttia.
Päivän ulkomaisista tilastoista markkinoiden huomion vie Yhdysvaltain työllisyysraportti lokakuulta. Se julkistetaan kello 15.30 Suomen aikaa.















Kommentit (5)
Tämän miehen elämä on todella tyhjää. Kyllä se rommarin elämä on tuskallista..
Reaalipuolella ei ole mitään näkymiä paremmasta.
Reaalipuolella ei ole mitään näkymiä paremmasta.
Taidat kuitenkin vain pelätä että tästä se uusi nousu alkaa ja myöhästyt siitäkin!