Ekonomisti: Osakemarkkinoiden pohjaa ei ole vielä nähty
Pörssikurssit ympäri maailmaa ovat olleet tänään tuntuvassa nousussa. Tänään aamulla Suomen aikaan Tokion Nikkei -indeksi päätyi 7,7 prosentin ponnahdukseen. Eurooppa on seurannut Yhdysvaltain ja Aasian esimerkkiä, ja OMX Helsinki -yleisindeksi oli iltapäivällä reilun viiden prosentin nousussa.
Keskeiset indeksit päättivät tiistaina New Yorkissa noin kymmenen prosentin nousuun. Tosin Wall Street avautui hetki sitten keskiviikkoiltapäivänä laskuun.
– Tästä ei vielä voi lähteä vetämään sellaista päätelmää, että pohjat olivat nyt tässä ja nousu olisi alkamassa. Isot riskit ovat edelleen ratkaisematta. Ennen kuin ne on oikaistu, pelkään pahaa, että ollaan vielä alemmalla tasolla, Tapiola Pankin pääekonomisti Jari Järvinen sanoo.
Osakemarkkinat ovat saaneet pontta arvioista, joiden mukaan Yhdysvaltain keskuspankki laskee ohjauskorkoaan puolella prosenttiyksiköllä tänään illalla. Japanin keskuspankilta odotetaan koronlaskua puolestaan perjantaina.
Myös öljyn ja monien muiden raaka-aineiden nousuun kääntynyt hinta on antanut vauhtia osakkeille.
Järvinen uskoo, että viime päivien nousun taustalla on lisäksi teknisiä syitä, jotka liittyvät kuun lopun lähenemiseen. Esimerkiksi shorttaajilla eli lyhyeksi myyneillä sijoittajilla on tarvetta kattaa positioitaan. Lisäksi hedge-rahastot haluavat kiillottaa kuun lopussa julkaistavia raporttejaan.
– Osakemarkkinoilla on yleisestikin tendenssi nousta kuun loppua kohti. Viimeinen viikko ja kuun ensimmäiset päivät ovat yleensä hyviä ja siellä keskellä on sitten vaikeaa, Järvinen muistuttaa.
"Tilausten peruuntuminen
on hyvin huolestuttavaa"
Laskukierteen perussyyt eivät ole Järvisen mukaan muuttuneet miksikään. Alamäkeä vauhdittaa esimerkiksi se, että tiettyjen instituutioiden on ryhdyttävä osakkeiden pakkomyynteihin.
Lisäksi monet osakkeet ovat Järvisen mielestä edelleen kalliita suhteessa tulosnäkymiin. Hän uskoo, että ensi vuosi tuo tullessaan paljon tulospettymyksiä.
– Odotusten ja todellisuuden ristiriita on tällä hetkellä suuri. Nykyinen arvio pitää luultavasti kertoa kahdella tai kolmella ja vaihtaa etumerkki, niin päästään siihen mikä meitä odottaa ensi vuonna.
Kolmannen neljänneksen tulosraportit ovat Järvisen mukaan olleet odotetun kaltaisia. Yhtiöt ovat kertoneet varsin suppeasti ensi vuoden näkymistään, mikä kertoo hänen mielestään siitä, kuinka hankala yhtiöiden tilanne nyt on. Myös tilausten peruuntuminen on Järvisen mukaan hyvin huolestuttavaa.
Tuloskausi on tuonut oman mausteensa muutenkin paniikissa heiluville osakemarkkinoille ja volatiliteetti on ollut ennennäkemättömän voimakasta. Helsingin pörssin painorajoitettu OMXH-indeksi on tippunut lokakuun aikana jo 17 prosenttia.
Järvinen ei usko, että osakkeiden pudotus voi jatkua näin rajuna. Sen sijaan poikkeuksellisen voimakas volatiliteetti voi vaivata hänen mukaansa markkinoita vielä useita vuosia.
















Kommentit (27)
Ekonomistit: Öljy nousee 200 dollariin tnnyriltä enne vuoden vaihdetta, USD vajoaa 2:1 suhteessa euroon. 040408 Bloomberg: "Maailman talous on hyvällä, vahvalla ja vakaalla kasvualustalla jonka ennustetaan jatkuvan pitkään"
YM.YM.YM.
Useimmat uskovat edelleen osakeurssien nousevan.
Aikanaan saadaan 'ajankohtaisempaa' tietoa yritysten tuloksista: kuka haluaa ostaa yrityksiä, jotka eivät tuota tai tuottavat tappiota?
Miltähän osakekurssien suunta silloin näyttää...
Mielipiteiden mukaan mennään edelleen yläviistoon?
Ps. Keskuspankkien koron venkslaaminen vain lisää volaa.
Kas kun et sitten ole upporikas?
Taidan harkita Tapiolan asiakkuutta, kun on ekonomistilla kanttia kertoa todellisista näkymistä meille tuulipuvuille. Jo riittää muiden pankkiekononomistien sumutus.
Vähän huonoja vertailukohtia. Kyseisten yhtiöiden tulokset eivät tuolloin olleet lähelläkään tämänhetkistä hinta/tulossuhdetta, vaan tähtitieteellisesti hinnoiteltuja (hinta/tulos 50, kun nyt alle 10:n). Nyt ollaan huomattavasti terveemmällä pohjalla