Tulosjulkistaja Fortumin osake laskussa

Helsingin pörssi on suunnannut tänä aamuna Aasian ja Yhdysvaltojen markkinoiden perässä, kuitenkin niitä loivempaan alamäkeen. Puolen tunnin pörssikaupan jälkeen OMXH-yleisindeksi oli laskenut 1,9 ja painorajoitettu indeksi 1,4 prosenttia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Startel
22.10.2008 11:28
Kommentit 1

Kaupankäynti on ollut Helsingin pörssissä tänään keskiviikkona verraten maltillista, sillä päälistalle kertyi puolessa tunnissa vaihtoa vain 47 miljoona euroa, josta 19,2 miljoonaa Nokian osakkeella. Sen kurssi oli 2,8 prosentin laskussa.

Osavuosikatsaukset saatiin aamupäivällä yhdeksältä yhtiöltä. Puoliltapäivin tulossa ovat vielä M-realin luvut.

02:54Osake
-1,35 %
5,86
-0,08
-2,42 %
5,845
-0,15

Nokian jälkeen vaihtokakkoseksi oli kirinyt Fortum, jonka heinä–syyskuun tulos heikkeni selvästi viime vuodesta. Tulos ylitti kuitenkin markkinaodotukset. Yhtiön osakkeen kurssi oli laskenut 7,7 miljoonan vaihdolla 2,8 prosenttia. Teräsyhtiö Rautaruukki julkisti hyvän osavuosituloksen. Kurssi oli kiivennyt 2,5 miljoonan euron vaihdolla kaksi prosenttia.

Pakkausyhtiö Huhtamäen tulos ei syyskesällä yltänyt markkinaodotuksiin. Yhtiö on kuitenkin pitänyt koko vuoden tulosnäkymänsä ennallaan. Huhtamäen osakekurssi oli plussalla nelisen prosenttia.

Toimistokalusteita valmistavan Martelan liiketoiminta kannatti heinä–syyskuussa viime vuotta paremmin. Osake oli 5,7 prosentin nousussa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Laskutusohjelmistoja operaattoreille valmistavan Comptelin kannattavuus ei yltänyt viime vuoden tasolle. Osake oli 2,6 prosentin laskussa. Saman alan Tecnomenkaan ei päässyt viime vuoden lukuihin. Osakekurssi oli kuitenkin runsaan prosentin nousussa.

Tietoturvayhtiö SSH Communicationsin tulos painui tappiolle heinä–syyskuussa. Osake oli sekin runsaan prosentin nousussa.

Eilen tuloksensa julkistaneen Koneen osake jatkoi luisuaan ja oli miinuksella 3,5 prosenttia.

Lisää Aiheesta
UutinenRautaruukki onnistui (22.10.2008 13:46)
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Kyllä se näköjään lamaa pukkaa, ei voi mitään. Ei auta itkut eikä selittelyt eikä näköjään enää miljardien tukipaketitkaan.
Lopun enteitä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

02:51IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

02:51IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

02:51OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949