Helsingin pörssi kärsii muita enemmän
Syksy on ollut ruma Helsingin pörssissä. Painorajoitettu indeksi on painunut nyt alimmille tasolleen lähes neljään vuoteen. Kuukaudessa indeksi on pudonnut kuudenneksen. Viime vuoden heinäkuusta indeksi on laskenut 47 prosenttia.
Maailmalla jylläävä rahoituskriisi ja sen myötä synkkenevät talousnäkymät murjovat osakekursseja rajusti. Reuna-alueen pörssit saavat kuitenkin kärsiä valtapörssejä enemmän. Näin on myös Helsingissä, missä osakkeet ovat halventuneet enemmän kuin kehittyneillä markkinoilla keskimäärin.
Esimerkiksi MSCI-indeksiyhtiön kehittyneiden markkinoiden maailman indeksi on laskenut noin kolmanneksen viime vuoden heinäkuusta, jolloin kurssit olivat huipussaan ennen subprime-kriisin puhkeamista.
Helsingissä kurssilasku on ollut jopa hurjempaa kuin suurilla kehittyvillä markkinoilla, kuten Kiinassa.
Suuryhtiöt halventuneet
yli 40 prosenttia
Huomattavasta kurssilaskusta huolimatta Helsingissä kurssit eivät ole pudonneet aivan käsikädessä. Sekä viime kuussa että viime vuoden heinäkuusta pienempien pörssiyhtiöiden osakkeet ovat pärjänneet jonkin verran suuryhtiöitä paremmin.
Helsingin 25 suurimman ja likvideimmän pörssiyhtiön kurssikehitystä kuvaava Hex25 -indeksi on laskenut kuukaudessa yli neljänneksen. Sen sijaan pienten yhtiöiden lasku jäi vajaaseen kuudennekseen. Keskikokoisten yhtiöiden kurssit laskivat vain hieman pieniä yhtiöitä enemmän.
Viime vuoden heinäkuusta suurimmat yhtiöt ovat pudonneet lähes 48 prosenttia ja keskikokoiset yli 46 prosenttia. Pienempien yhtiöiden osakkeet ovat halventuneet noin 40 prosenttia.
Helsingin pörssin suuryhtiöiden kurssikehityksestä huokuu rahoituskriisin aiheuttama paniikki osakemarkkinoilla. Vaikka suuryhtiöiden tulosnäkymät eivät ole aivan sysimustiksi muuttuneet, ulkomaiset sijoittajat ovat vetäneet sijoituksiaan pois reuna-alueen pörsseistä.
Sen sijaan pienemmät, epälikvidimmät eivät ole suursijoittajien osakesalkkuihin kelvanneet. Näin myös kurssipudotus on jäänyt pienemmissä suuryhtiöitä loivemmaksi.
Aspocomp ja konevuokraajat
laskukärjessä
Helsingin pörssin yhtiöistä erityisesti piirilevyjen valmistaja Aspocompin sekä konevuokraajat Cramon ja Ramirentin kurssit ovat ajautuneet melkoiseen syöksyyn.
Pahoihin talousvaikeuksiin ajautuneen Aspocompin kurssi on romahtanut yli 85 prosenttia viime vuoden heinäkuusta . Viime vuosien kurssikomeettojen Cramon ja Ramirentin kurssit ovat puolestaan pudonneet yhteen kuudesosaan.
Rakennusalan yhtiöille vuosi on ollut kaikkiaan hyvin huono. Rakentamisen näkymät ovat heikentyneet Pohjoismaissa, mutta erityisen vaikea tilanne on Baltiassa. Venäjällä rakentaminen jatkuu kiivaana, mutta länsimaisesta pääomasta riippuvaisen Venäjän markkinat ovat saaneet sijoittajat epäileväiseksi.
Rakennusalan yhtiöistä YIT:n ja Uponorin kurssit ovat pudonneet yli 70 prosenttia ja Lemminkäisen yli 60 prosenttia viime vuoden heinäkuusta. Rakennusalaa palvelevan Rautaruukin osake on halventunut reilut 70 prosenttia. Maailmalla teräsyhtiöiden alamäki on ollut rajua viime aikoina, mikä tuntuu myös Rautaruukin kurssikehityksessä.
Vain harvan Helsingin pörssin osakkeen kurssilasku jää alle kymmenen prosentin. Suuryhtiöistä sähköyhtiö Fortumin osake on pärjännyt kohtuullisesti kurssimyllerryksen aikana. Fortumin osakekurssi on laskenut kuusi prosenttia viime vuoden heinäkuusta.
Yrityskaupalla pörssiin päässyt Nurminen Logistics on Helsingin pörssin osakkeista ainoa, jonka kurssikehitys on ollut nousujohteinen viime vuoden heinäkuuhun verrattuna – kurssi on noussut reilut viisi prosenttia.


















Kommentit (16)
Mistä muusta se voi johtua?
Ainoa selitys on se, että pörssiyritysten tilanne on niin heikko, että tiedossa on negatiivisia tilinpäätöksiä. Tämä on siis sisäpiirin tietoa, joka on mm. Kataisella.