Kirjaudu ▼
 

Nokia painaa Helsinkiä

Nokian osakkeen lasku on painanut Helsingin osakemarkkinoita aamupäivällä.
Startel
29.8.2008 11:19
0

OMXH-yleisindeksi oli puolen tunnin kaupan jälkeen laskenut puoli prosenttia. Nokia kurssi oli 1,7 prosentin alamäessä. Sen sijaan painorajoitettu indeksi, johon Nokia vaikuttaa pienemmällä painolla kuin yleisindeksissä, oli noussut 0,1 prosenttia.

Vaihtoa päälistalle kertyi puolessa tunnissa 67,6 miljoona euroa, josta 37,4 miljoonaa Nokian osakkeella.

Teknologiaosakkeet ovat olleet laskussa Euroopassa, kun maailman toiseksi suurin pc-valmistaja, yhdysvaltalainen Dell arvioi teknologiainvestointien vähenevän myös Euroopassa ja Aasiassa.

Nokian jälkeen vaihdetuin osake oli Konecranes, joka vahvistui 1,4 prosenttia 3,8 miljoonan euron vaihdolla. Neste Oil oli 0,1 prosentin nousussa 2,9 miljoonan vaihdolla. Fortum oli sen sijaan laskenut 0,8 prosenttia.

Stora Enson R-osake oli 0,1 prosentin nousussa 2,3 miljoonan euron vaihdolla. Sitä vaihdettiin 1,7 miljoonaa jo ennen pörssin avausta.

UPM kiipesi 0,4 prosenttia ja Nokian Renkaat 1,3 prosenttia. M-realin B-osakkeella tehtiin ennen pörssin avausta 1,6 miljoonan euron kaupat, ja puolen tunnin vaihdon jälkeen kokonaisvaihto oli kasvanut vielä 100 000 eurolla. Osakkeen kurssin oli vahvistunut 1,6 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Muita vaihdetuimpia nousijoita olivat muun muassa Kemira, nousua 3,4 prosenttia ja Tietoenator, nousua 2,4 prosenttia

Vaihdetuimpia laskijoita oli Nokian ohella Rautaruukki, jonka kurssi heikkeni 0,2 prosenttia. Elisa oli 0,7 prosentin laskussa.

Yhdysvaltojen pitkä viikonloppu ja päivän tilastoanti pitävät kaupankäyntiä vireänä.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (0)

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?